<p>”Varsinkaan huoltosuhteeseen liittyviä ongelmia maahanmuutolla ei ratkaista ikinä”, totesi viime viikolla Pasi Saukkonen, yksi syvällisimmin maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja kotoutumiseen perehtyneistä suomalaistutkijoista Helsingin Sanomien haastattelussa.</p><p>Saukkosen rohkea avaus oli raikas tuulahdus realismia katteettoman toiveajattelun leimaamaan maahanmuuttokeskusteluumme. </p><p>Poliitikot, elinkeinoelämä, media, virkamiehet ja tutkijat ovat vuosikausia hokeneet, että tarvitsemme satojatuhansia työperäisiä maahanmuuttajia huoltosuhteen oikaisemiseksi ja väestön ikääntymisen kustannuksista selviytyäksemme. Visiona on ollut, että kunhan saadaan maahantulon byrokraattiset esteet puretuiksi ja kantaväestön asenteet suvaitsevaisiksi, maailmalta rientää puoli miljoonaa innokasta osaajaa suomalaista hyvinvointivaltiota pelastamaan ja eläkkeitämme maksamaan.</p><p>Saukkonen uskaltaa sanoa suoraan, että näin ei tule tapahtumaan. Samoista työntekijöistä kilpailee nimittäin koko vanheneva Eurooppa.</p><p>Kireä verotus, korkeat elinkustannukset, vain eurooppalaista keskitasoa olevat palkat, syrjäinen ja saarimainen sijainti, globaalien metropolien puuttuminen, vaikea kieli, kylmyys, pimeys ja 1 350 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa ehkäisevät tehokkaasti vetovoiman syntymistä. Eläminen täällä vaatii halua ponnistella, taitoa sopeutua ja kykyä sietää myös epämukavuutta. Miksi mennä Suomeen, jos valittavana ovat myös Sveitsi, Hollanti tai Norja?</p><p>Suomen kaltaisen kehittyneen ja korkeasti koulutetun maan työmarkkinoille ei tulla tuosta vaan. Koulutuksen ja osaamisen lisäksi olisi oltava vähintäänkin englannin kielen, mielellään myös suomen tai ruotsin taito. Olisi pystyttävä oppimaan uusia asioita nopeasti sekä kyettävä sopeutumaan paikallisiin elämisen ja tekemisen tapoihin.</p><p>Mitä pidempiä koulutuksellinen ja kielellinen takamatka sekä kulttuurinen etäisyys ovat, sitä epätodennäköisempää on mikään mielekäs työllistyminen.</p><p>Tarvitsemme lisää työperäistä maahanmuuttoa, se on selvä, mutta yhteiskuntana kohtaamiamme suuria rakenteellisia ongelmia se ei ratkaise. Ilman syntyvyyden rajuun nousuun kääntävää ihmettä meillä on edessä kipeitä julkista taloutta tasapainottavia uudistuksia, joissa hyvinvointipalvelujen kattavuutta, sosiaalietuuksia ja julkisen sektorin kokoa sopeutetaan taloudellisen huoltosuhteen kannalta kestävälle tasolle.</p><p>Enemmän kuin maahanmuuton varaan rakennettuja pilvilinnoja Suomi kaipaisi keskustelua alenevan syntyvyyden syistä. Vielä vuonna 2011 kantaväestölle syntyi 55 000 vauvaa, tänä vuonna lukema tulee olemaan vain noin 39 000. Syntyvyys alenee myös maahanmuuttajaväestössä.</p><p>Miksi yhä harvemmat Suomessa asuvat hedelmällisessä iässä olevat ihmiset hankkivat lapsia? Mikä on se asia, jossa olemme epäonnistuneet? </p>
