Yhdysvaltalainen televisiosarja American Horror Story on eräs tämän ajan merkittävimmistä kulttuurituotteista. Kymmenenteen tuotantokauteensa edenneen antologiasarjan erikoisuus on keskeisiltä osilta samana pysyvä näyttelijäjoukko, joka kausittain kertoo aina kokonaan uuden tarinan.

Hurmeisen pintatason alla AHS on monipolvinen katsaus länsimaisten ja ennen kaikkea amerikkalaisten myyttien, historian ja populaarikulttuurin eri elementtien keskinäisvaikutukseen. Tosin voidakseen täysimääräisesti huomioida americanan runsautta, sarjan katsojan on oltava valistunut ja laajasti yleissivistynyt.

Sarjan kollektiivista piilotajuntaa läpileikkaavassa tarkkuudessa on jotain samaa kuin Rammstein-yhtyeen Deutschland-kappaleen musiikkivideossa, joskin mittakaava on laajuudeltaan tyystin toinen.

AHS on kuin kirja, jossa kiinnostavaa sisältöä kiinnostavampaa ovat lähdeluettelo ja alaviitteiden takainen todellisuus.

Tuoreimman tuotantokauden aiheena on luovuuden, tavanomaisuuden ja lahjakkuudesta maksettavien lunnaiden määrä ja muoto. Teema sellaisenaan on toki jo moneen kertaan käsitelty. Nopeimpana esimerkkinä mieleen nousee Peter Shafferin tulkinta Amadeuksesta ja Salierista.

Tarinan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltojen itärannikolla sijaitsevaan, hyvin paljon Hankoa muistuttavaan pikkukaupunkiin, jonne keskinkertainen kirjailija Harry saapuu viettämään talvea ja kirjoittamaan.

Pikakelauksella ja spoilaten Harryn luovuuden portit avautuvat liki jumalallisessa laajuudessa salaperäisen mustan pillerin avustuksella, mutta perinteisen Faust-tarinan hengessä lahjoilla on hinta.

Luovuus ja tavanomaisuus ovat pari, jota ei voi erottaa toisistaan ja ne molemmat ovat välttämättömiä toisilleen, voidakseen itse ylipäätään olla olemassa.

Merkillepantavaa on, että Faustin myytti tai tarina Prometheuksesta ovat korostuneen länsimaisia kertomuksia. Antiikista lähtien tieteen ja taiteen, elleivät merkittävimmät, niin ainakin maailmaa eniten muokanneet innovaatiot ovat toistaiseksi syntyneet jollain tavoin läntisen vaikutuksen piirissä.

Tänä päivänä Euroopasta puhutaan väsyneenä maanosana ja länsimaiden sanotaan olevan perikadon partaalla. Ehkä näin on, sillä ainakin Faustin henki näyttää jättäneen tieteet, taiteet ja kulttuurin.

Kokeilevan ja ärsyttävän, etsivän ja löytävän, uutta luovan rohkeuden paikkaa ovat valtaamassa henkiset ja fyysiset turvatilat. Lumihiutaleiden pumpulidiktatuuri ja historiattomuus.

Ajattelun ja puheen vapauden rajoittaminen ja taikauskoinen sanamagia, jossa yksittäisiä aakkosjonoja pidetään niin voimakkaina, hirvittävinä ja pahoina, että niiden käyttäjä voidaan kontekstista riippumatta tuhota keinolla millä hyvänsä.

Ei liene sattumaa, että juuri pehmeä liberaalikirjailija Harry löytää luovuuden vasta nielaistuaan lääkkeensä ja murtauduttuaan ulos turvatilastaan.

Ajattelun rohkeus ja epämukavuus ovat luovuutta ja vapautta.

Jos joku vuonna 2022 tarjoaa sinulle mustaa pilleriä, ota se.