Olenko pelkkä luuseri, joka ei osaa mitään? – Ilman valkolakkiakin jäänyt ansaitsee onnittelut tänä keväänä

Epäonnistuminen tuntuu pahalta.

Ennen epäonnistumista on saattanut kulua monta vuotta, jonka aikana esimerkiksi opiskelija on tehnyt paljon töitä ja uhrauksia unelmansa saavuttamiseksi. Useita valvottuja öitä koulutehtävien parissa, ystävyyssuhteiden tauottamista ja niin edelleen.

Sitten hetkessä kaikki tehty työ ja uhraukset valuvat hukkaan. Epäonnistuminen tärkeällä hetkellä voi tuntua raskaalta, jopa ylitsepääsemättömältä. Olenko enää mitään? Oliko kaikki ponnistelu turhaa? Oliko elämä nyt tässä? Kelpaanko kenellekään? Mitä muut ajattelevat minusta? Olenko pelkkä luuseri, joka ei osaa mitään?

Nämä olivat viime viikolla tuttuja ajatuksia monissa suomalaisperheissä, kun ylioppilastutkintolautakunta välitti tiedot valmistuneista kouluihin, joista ne päätyivät tiedotusvälineiden kautta kaikkien nähtäväksi. Samalla monien opiskelijoiden epäonnistumisesta tuli julkista, kun nimi puuttui lehdestä. Toki nimi saattoi puuttua muustakin syystä, sillä opiskelijat saivat etukäteen kieltää nimensä julkaisun.

. Epäonnistunut ei ole yksin Epäonnistuminen on usein vaiettu aihe Suomessa. Siitä pitäisi puhua nykyistä enemmän, sillä sen ansiosta esimerkiksi opiskelijat tietäisivät nykyistä paremmin, etteivät he ole yksin, eikä maailma kaadu epäonnistumiseen.

Tänäkin keväänä hyviä arvosanoja saaneet ylioppilaat ovat varmasti epäonnistuneet joskus. Heillä on saattanut olla elämässään esimerkiksi väkivaltaa, eroja ja läheisten menettämisiä. Elämä ei aina ole helppoa. Vaikeudet ja epäonnistumiset kasvattavat ja antavat uusia mahdollisuuksia rakentaa elämää entistä paremmaksi. Epäonnistumiset myös kääntävät elämänarvoja uusiksi, ja jatkossa osaa olla kiitollinen pienistäkin asioista. Virheet ovat voimavara, ja niistä voi myöhemmin oppia.

Tiedän kuitenkin monien nuorten tunteen, kun lakkia ei tänä keväänä tulekaan monista ponnisteluista huolimatta. Ei ole helppoa katsoa vierestä, kun sukulaiset ja kaverit valmistautuvat viettämään ylioppilasjuhlia kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Rohkeasti kuitenkin eteenpäin, ja jaksa uskoa huomiseen. Jos kaipaat joltakin tukea, apua ja olkapäätä, uskalla pyytää sitä ja muista, että ylioppilaskirjoitukset on vain pieni pala elämääsi.

. Kannustankin kouluja sekä nuorten vanhempia, sukulaisia ja ystäviä onnittelemaan myös heitä, jotka eivät tänä keväänä saa ylioppilaslakkia. Se voi olla esimerkiksi kaunis sana, mikä antaa epäonnistuneelle tunteen siitä, että hän on tehnyt parhaansa ja on hyvä juuri omana itsenään. Jarno Ranta . Onnittele myös heitä, jotka eivät saa valkolakkia Suomalaisessa juhlakulttuurissa on kuitenkin ongelmallista se, että usein vain onnistuneet nostetaan jalustalle. Esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa hyviä arvosanoja kirjoittaneet saavat stipendejä ja muuta suitsutusta.

Uskallan jopa väittää, että osa epäonnistujista on tehnyt heitä paljon enemmän töitä ylioppilaskirjoitusten eteen. Siitä huolimatta heitä ei välttämättä muisteta mitenkään, vaikka he olisivat sen enemmän kuin ansainneet.

Kannustankin kouluja sekä nuorten vanhempia, sukulaisia ja ystäviä onnittelemaan myös heitä, jotka eivät tänä keväänä saa ylioppilaslakkia. Se voi olla esimerkiksi kaunis sana, mikä antaa epäonnistuneelle tunteen siitä, että hän on tehnyt parhaansa ja on hyvä juuri omana itsenään.

Wed, 7/6

Kirjaudu sisään

Wed, 7/6

Olenko pelkkä luuseri, joka ei osaa mitään? – Ilman valkolakkiakin jäänyt ansaitsee onnittelut tänä keväänä

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin