Olisiko motivaatiotarrasta laastariksi työn haavoittamalle?

Kohteleeko rahaministeri kansanedustajia kuin lapsia, kysyi iltapäivälehti otsikossaan viime viikonvaihteessa. Taustalla oli uutinen, jonka mukaan valtiovarainministeri Annika Saarikko jakaa kollegoilleen tarroja hyvistä suorituksista. Sellaisen on viime kuukausien työpanoksestaan saanut muun muassa puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Motivaatiotarraksi niitä kutsutaan. Samanlaisia jaetaan pikkulapsille hammashoitolassa tai neuvolassa sen jälkeen, kun käynti on onnellisesti ja itkuitta ohi. Muistelisin parin vuosikymmenen takaa, että tarran sai valita itse.

Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kertoi Twitterissä saaneensa Saarikolta tarran sen jälkeen, kun hänen johtamansa sosiaali- ja terveysvaliokunta sai sote-ratkaisun valmiiksi. Lohi on tarrastaan ylpeä ja hän on liimannut sen näkyvälle paikalle. Se muistuttaa häntä isosta urakasta ja siitä, että se saatiin kunnialla päätökseen.

Hyvin tehty työ huomattiin ja siitä myös kiitettiin.

Ihan yhtä hyvin ei onnistunut HUS, joka tarjosi keskellä pahinta koronakriisiä työntekijöilleen itse printattavia kiitoskortteja palkkioksi erinomaisesti tehdystä työstä. Uupuneiden hoitajien närkästys oli suunnaton, kiitoskortteja pidettiin lähinnä osoituksena kunnioituksen ja arvostuksen puutteesta.

. Vanha kansakin jo totesi, ettei kissa kiitoksella elä. Ei ehkä elä, mutta kehräisikö kuitenkin pikkasen äänekkäämmin? . Miten voikaan palautteen ja kiitoksen antaminen olla suomalaiselle niin vaikeaa. Aina se on sitä ollut. Aivan kuin kiitoksen sana olisi itseltä pois, saisi oman osaamisen näyttämään jotenkin vähäisemmältä.

Työelämän asiantuntijat ovat liikuttavan yksimielisiä palautteen tärkeydestä. Ei tarvitse ryhtyä mihinkään ylistyspuheisin, usein jo muutama ohimennen lausuttu myönteinen sana riittää kertomaan hyväksynnästä. Siitä, että sinä se osaat hoitaa hommat.

Jos ei ole helppoa kiittää, ei ole helppoa olla vastapuolellakaan. Kehut ja kiitokset vaivaannuttavat. Vanha kansakin jo totesi, ettei kissa kiitoksella elä. Ei ehkä elä, mutta kehräisikö kuitenkin pikkasen äänekkäämmin?

Ellei koskaan saa kiitosta esimiehiltään, ei voi hyvin. Mieli mustuu, hartiat painuvat lysyyn, työstä tulee puurtamista ilman sen tuomaa tyydytystä. Paljon puhuttu työn imu katoaa. Pahimmillaan palautteen puute voi olla jopa alkusysäys työuupumukselle.

Kun työminä jää huomaamatta, on helppo ajatella, etten kelpaa ihmisenäkään.

. Kun työvoimasta alkaa olla pula lähes alalla kuin alalla, nousee johtaminen aiempaa tärkeämpään rooliin. Työssä pitää viihtyä, ja ellei koko paketti palkasta palautteeseen ole kunnossa, voi työnhakijan valinta osua paremmassa maineessa olevaan naapurifirmaan.

Hyvä kello kuuluu kauas, eikä sitä kannata olla soittamatta, mikäli haluaa työpaikalleen motivoituneita ja innostuneita työntekijöitä. Työyhteisöjen arkiset käytänteet siirtyvät näppärästi suusta suuhun – vähemmän hiljaisena tietona. Kerran menetetty maine on vaikea saada takaisin.

Useimmat ottaisivat kiitokset mieluummin rahana tai ylimääräisinä vapaapäivinä, mutta varmasti on niitäkin, joiden työpäivää jo pelkkä tarrakin piristäisi kummasti.

Hyvä Annika! Toivottavasti motivaatiotarran herättämä keskustelu saa mahdollisimman monen esimiehen havaitsemaan, miten hyviä ja ammattinsa osaavia tyyppejä hänellä alaisinaan onkaan.

Ja ennen kaikkea kertomaan sen heille.

Kirjaudu sisään

Olisiko motivaatiotarrasta laastariksi työn haavoittamalle?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje