Politiikassa saa harvoin pikavoittoja, mutta jahkailusta saa usein tappioita

Politiikassa saa harvoin pikavoittoja, tuloksia jotka kestävät ajan testin. Kun perusteellisia yhteiskunnallisia muutoksia aiotaan, ne pitää ensiksi valmistella perusteellisesti, niiden taakse pitää sitouttaa mahdollisimman moni ja sen jälkeen ne pitää toteuttaa järkähtämättä. Karkeloissa vuosi on lyhyt aika, eikä yhdessä vaalikaudessakaan mahdottomia ehdi.

Sen sijaan 44 päivää on taatusti aivan liian vähän. Emme saa koskaan tietää, millainen johtaja Britannian pääministerin paikalta eroamaan joutunut Liz Truss olisi oikeasti ollut. Voi toki olla, että täysin kelvoton, kun valitsi valtiovarainministerin, joka sai finanssimarkkinat viikossa sekaisin. Ihan yhtäkkiä ei muistu mieleen, milloin jopa rahanahneet Cityn pankkiirit olisivat vastustaneet suunnitelmaa laajoista veronalennuksista, jotka olisi rahoitettu massiivisella lisävelalla.

Jos hyvän johtajan mittari on se, että hän osaa valita ympärilleen pätevän joukkueen, sillä mittarilla Truss tumpeloi perusteellisesti. Toisaalta tuolle paikalle, Britannian pääministeriksi, eivät aivan onnettomat nouse, joten luultavasti suurin osa Liz Trussin potentiaalista todellakin jäi näkemättä.

. Demokratiassa opposition tehtävä on kasata hallitusta kohtaan painetta. Ideaalitilanteessa kritiikki tekee päätöksistä parempia. Toisinaan keskustelu ja arvostelu johtavat asioiden venymiseen ja vanumiseen. Hyvä esimerkki on sote-uudistus. Kun hyvinvointialueet omina hallinnollisina ja taloudellisina yksikköinä aloittavat vuodenvaihteessa, päättyy yli kahdenkymmen vuoden poliittinen vääntö. Se on ollut paikoin rumaa katseltavaa.

Niin kauan ei yhteiskunnan uudistaminen saa ottaa, edes demokratiassa. Sotesta tuli puoluepoliittisen väännön ja puolisilmäisten ideologioiden temmellyskenttä. Unohtumaan pääsi pitkiksi ajoiksi itse tavoite: suomalaisten hoivaa on uudistettava, koska ikääntyneiden määrä kasvaa ja maksajien vähenee. Minkä muotoinen ikäpyramidi on vuonna 2022, se tiedettiin jo kaksikymmentä vuotta sitten.

. Aikaa muutokseen oli, mutta johonkin se järki katosi. Jo nyt, ennen kuin on päästy edes alkuun, hyvinvointialueiden johdosta kerrotaan, etteivät suunnitellut budjetit riitä. Kahdenkymmenen vuoden väännön jälkeen lopputulos siis on, että rahat ovat loppu. Vaikka uudistuksen piti nimenomaan taata, etteivät rahat lopu.

”Nythän te pojat olette ymmärtäneet tämän ihan väärin”, sanoisi Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarna. Ei sotea näin käydä. Eikä muutakaan suurta yhteiskunnallista muutosta.

Sen voi kuitenkin sanoa varmuudella, että Suomen peruskorjaaminen kestää pitempään kuin 44 vuorokautta, mutta ei kuitenkaan saa kestää kahtakymmentä vuotta. Pitkäjänteisyys ja pitkäkestoisuus on syytä pitää erillään. Ensin mainittu on useimmiten hyve, jälkimmäinen varsin harvoin muuta kuin harmi.

Kirjaudu sisään

Politiikassa saa harvoin pikavoittoja, mutta jahkailusta saa usein tappioita

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Politiikassa saa harvoin pikavoittoja, mutta jahkailusta saa usein tappioita

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje