<p>Elämme kovia aikoja. Silloin on syytä pohtia, millaisilla asioilla voi hassutella ja millaisilla ei. Kirjailija Veikko Huovinen tosin kehotti jo 1970-luvulla Veitikka-romaanissaan nauramaan hulluille pedoille nimenomaan ajoissa.</p><p>Pöytälaatikossani on parin vuoden ajan lojunut tekstiluonnos. Siitä piti tulla kevyt kolumni Suomen ja Venäjän presidenttien kohtaamisesta. Idean aiheeseen sain seuratessani kerran Venäjän presidentin valtiovierailua Suomeen.</p><p>Presidenttien käyskennellessä torilla vai oliko se joku pihamaa, panin merkille raskaalta näyttävän salkun, jota eräs venäläisupseeri kantoi mukanaan. Arvelin tietenkin sen voivan olla niin sanottu ydinasesalkku, joka sisältää laukaisukoodit mannerten välisille ohjuksille ja ehkä vähän pienemmillekin atomiraketeille.</p><p>Yhdysvaltojen päämiehen salkkua kutsutaan sen pullean muodon vuoksi kuulemma jalkapalloksi. Samalla logiikalla venäläinen versio on sitten kai keräkaali.</p><p>Keräkaali ei tuossa tilanteessa kuitenkaan ollut ainoa huomioni kiinnittänyt laukku. Oma presidenttimme ei näet ollut jäänyt pekkaa pahemmaksi vaan hänenkin tuntumassaan kulki suomalainen meriupseeri salkkua kantaen.</p><p>Aloin aprikoida, mitä salkku mahtaa kätkeä sisäänsä. Löytyisikö sieltä kenties tunnukset ja numerosarjat, joilla aktivoidaan jokin kaikkein salaisimmista aseistamme vai kenties ainoastaan miinalaiva Pohjanmaan asekaapin avain.</p><p>Tai ehkäpä salkku olisi täynnä tyhjää.</p><p>Muistan teini-ikäisenä lukeneeni erään Korkeajännitys-seikkailun, jossa japanilainen luutnantti sai sotaan lähtiessään isältään puurasian. Evästyksenä oli, että sen saa avata vasta äärimmäisessä hädässä, kun kaikki muut vaihtoehdot on käytetty.</p><p>Moneen kertaan ja mitä kovimpien vastusten kohdatessa, luutnantti mietti rasian avaamista, mutta jätti sen kuitenkin aina tekemättä.</p><p>Palattuaan kotiin sodan jälkeen, hän lopulta avasi rasian. Se oli tyhjä. Tarinan opetus oli, että aseista tärkein on toivo ja usko itseen. Jos se katoaa, ei jäljelle jää mitään.</p><p>Euroopassa on käynnissä sota. Yhä väitetään, että se on yhden miehen sota. Mutta kuten eräs ukrainalainen nainen kirjoitti jokin aika sitten, jos se olisi vain yhden miehen sota, Ukrainaan olisi todellakin marssinut vain yksi mies.</p><p>Hyökkääjiä on kuitenkin lähemmäs 200 000 sotilasta, joilla riippumattomien tutkijoiden mukaan on venäläisten enemmistön tuki ja joiden systemaattisten sotarikosten määrä ja laajuus ovat vasta alkaneet paljastua. </p><p>Sopia silti toivoo, että Ukrainan sota lopulta on Neuvostoliiton viimeinen kuolonkorahdus. Ainakin se näyttää avanneen suomalaistenkin silmät. </p><p>Nyt olisi lopulta oikea hetki suorittaa myös se neuvostoajan pesänselvitys, joka muusta itäblokista poiketen jätettiin täällä tekemättä. Kuten oma presidenttimme totesi taannoin, naamiot on nyt riisuttu. </p><p>Sen myötä soisi myös, ettei maamme johtopaikoilla huseeranneille entisille DDR:n tunnustuskomitean jäsenille, jalkaväkimiinojen kieltäjille ja kaasuputkivehkeilijöille annettaisi julkista näkyvyyttä enää palstamillimetriäkään.</p>
