<p><strong>Sanna Marin</strong> oli pitämässä tällä viikolla yhtä lukemattomista haastatteluistaan, kun tapahtui jotain odottamatonta. Pääministerin vastaus katkesi kyyneliin.</p><p>Itkussa itsessään ei ole mitään yllättävää, kaikkihan sitä tekevät, mutta harvemmin niin tapahtuu kesken valtion korkeimman päättäjän haastattelun.</p><p>Niin kuitenkin kävi, ja Ilta-Sanomat, joka Marinia haastatteli, kertoi sen myös jutussa.</p><p>”Sanna Marinin puhe pysähtyi kyyneliin IS-haastattelussa”, perjantaina julkaistun jutun otsikossa todetaan.</p><p>Aihe oli surullinen: sodan kauhut Ukrainassa. Uutiskuvat Butshasta ja muualta Ukrainasta ovat todistaneet, miten silmitöntä julmuutta puolustuskyvyttömät siviilit, naiset ja lapset, tavalliset ihmiset, ovat Ukrainassa kokeneet.</p><p>Tapahtumat ovat järkyttäneet syvästi myös suomalaisia. Moni on kertonut itkeneensä, ja niin tapahtui nyt myös pääministeri Sanna Marinille.</p><p>Reaktio on ymmärrettävä ja inhimillinen. Ukrainan sota on tuonut eteemme asioita, joiden äärellä sanat loppuvat kesken. Jäljelle jäävät vain tunteet – ja kyyneleet.</p>.<p>Mutta jos Ukrainan tilanne on surullinen, niin sitä on myös Marinin haastattelua seuranneiden kommenttien lukeminen.</p><p>Sosiaalisessa mediassa lukuisat suomalaiset ryntäsivät oitis tuomitsemaan itkevän pääministerin.</p><p>Tekopyhä poliittisten pisteiden keräilijä, todettiin. Krokotiilin kyyneleitä vuodattava näyttelijä. Säälittävä yritys kääntää katse pois kotimaan ongelmista.</p><p>Samankaltainen viharyöppy tapahtui myös pari vuotta sitten, kun Marin murtui puhuessaan korona-ajan vaikutuksista suomalaislapsiin.</p><p>Pääministeriltä voi ja pitääkin vaatia paljon. Pääministerin on kestettävä monia muita enemmän kritiikkiä – päättäähän hän kaikkia suomalaisia koskevista asioista.</p><p>Tunteet kuuluvat politiikkaan ja tunteilla tehdään politiikkaa. </p><p>On kuitenkin luonnotonta ajatella, poliitikon tunteen purkaukset olisivat vain mekaanisia toimintoja, jotka ovat säädeltävissä omien tai puolueen itsehyväisten tarkoitusperien ajamiseen.</p><p>Myös poliitikoilla on tunteet, siinä missä meillä muillakin. On aivan normaalia, että tunteet menevät ja tulevat, myös silloin kuin niitä ei osaa odottaa. Silloin ne ovat aidoimmillaan.</p><p>On hienoa, että tänä päivänä myös pääministeri voi itkeä julkisesti. </p><p>Aina ei ole ollut näin.</p>.<p>Mielensä pahoittaminen on toki aikamme ilmiö, eikä sillä tunnu olevan rajoja edes toisten ihmisten tunteiden kohdalla.</p><p>Väärin vetistelty, niinpä niin.</p><p>Pääministerin kyyneleet eivät silti ole pois palkkakuopassa olevilta hoitajilta, palvelukodeissa makaavilta vanhuksilta, koronan takia työttömäksi jääneeltä yrittäjältä tai syrjäytyneiltä nuorilta.</p><p>Ne ovat ihmisyyden osoitus. Todiste siitä, että pääministerikin on vain ihminen – ja hyvä niin.</p>