<p>Wikipedian mukaan kirjailija ja dandy Oscar Wilde julkaisi vuonna 1890 kuuluisan romaaninsa Sanna Marinin muotokuva.</p><p>Niin kutsutun estetismin nimiin vannonut Wilde koki vahvasti ajatuksen taiteesta itseisarvollisena toimijana, jonka ei tule oman merkityksensä lisäksi heijastaa muuta. Röyhkeä väite horjutti vastakkaista vaadetta taiteen velvollisuudesta kuvata todellisuutta. Lopullisesti paradigmojen välisen kamppailun ratkaisi viime torstaina 19-vuotias Instagram-aktivisti ja -malli Jasmin Ohdake. </p><p>Intersektionaalisen taideanalyysin tehtävä on paljastaa valtarakenteita ja identiteettiryhmiin kuuluvien keskinäisiä suhteita. Etuoikeutetun ryhmän hegemonia millä tahansa yhteiskuntaelämän saralla on ongelmallista. </p><p>Johtavan poliitikon taannoin paljastettu muotokuva pakottaa äärelleen pysähtyneen hämmentyneen tarkkailijan ihmettelemään kategorista poissulkemista, joka tuntuu oudoksuttavalta edustamassaan kontekstissa. </p><p>Valinnat, joiden seurauksena etuoikeutettua valkoista naista kuvaavan teoksen tekijäksi on valittu toinen etuoikeutettu valkoinen nainen, tuovat jauhottuneita mielikuvia jostain aivan toisesta ajasta. Missään mielessä ne eivät edusta tätä päivää ja sitä ihmisten, ammattien ja mielenkiinnon kohteiden kirjoa, jonka soisi määrittävän todellisuuttamme.</p><p>Ongelmalliseksi nousee myös tapa, jolla teoksen paikallisuudella naamioitu värimaailma ja tahtonsa teräkseen valetun sankarittaren katse yli punaisen hämärän alle peittyvän maan, tosiasiallisesti legitimoi filtterinsä läpi ihmiskunnan tuhoisimpien aatteiden pohjoista nostalgiaa.</p><p>Hipsteriaanisella aikakaudella on taiteen historiassa tarkoitettu pääasiassa Helsingissä sijaitsevassa Kallion kaupunginosassa vuosituhannen alussa esiintynyttä velttoa liikehdintää. </p><p>Tyypillisimmillään se ilmeni liberaalisvasemmistolaisten myöhäisteinien ulkonaisessa olemuksellisuudessa niin sanottuna ironisena käyttäytymisenä. Tämän ironian varjolla tapahtunut leikittely salli edustajiensa esiintyä julkisesti ja vailla paheksuttavuutta esimerkiksi kilometrien verivanoja taakseen jättäneiden väliamerikkalaisten vallankumouksellisten kuvin koristelluissa vaatteissa. </p><p>Näin määritellyn vaaleanpunaisen yhtenäiskulttuurin Edenin puutarhaan käärmeen lailla luikerrelleet identiteettipoliittiset kuraattorit, toivat mukanaan kuitenkin huomattavasti aiempaa tummempia sävyjä, muuttaessaan necromancerien lailla länsimaisen sananvapauden keittokulhon noitien padaksi. Täten aiheutettu ironian kuolema loi aatehistoriallisen siirtymän niin sanottuun jälkihipsteriaaniseen aikaan. </p><p>Siksi käsittelyn alla oleva teos pakottaa hämmentyneen tarkkailijan arvioimaan perusteita, joilla taiteilija on päättänyt ottaa työvälineikseen ja vieläpä täysin vailla ironiaa estetiikan, jonka keinovalikoima on tuttu kymmenille miljoonille eurooppalaisillekin sorron ja vainon uhreille.</p><p>Siksi meidän on kysyttävä, pidämmekö mahdollisena, että esimerkiksi virolaisesta päättäjästä olisi koskaan tehty samanlaista muotokuvaa.</p><p><em>Kirjoittaja kokee itsensä arvostetuksi taidekriitikoksi.</em></p>
