Suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuus

Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta työskennelleen huippu-urheilun arviointiryhmän raportit julkaistiin tiistaina. Omana tehtävänäni oli pohtia huippu-urheilun asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Raportit ovat ladattavissa valtioneuvoston Valto-julkaisuarkistosta.

Yksi tutkimustiimiimme keskeisistä havainnoista oli, että huippu-urheilun yhteiskunnallinen legitimiteetti on Suomessa heikentynyt. Tähän ovat vaikuttaneet mm. menestyksen heikkeneminen, urheilun ja kansallisen identiteetin kytköksen höllentyminen, yleinen arvomaailmamuutos sekä urheilujärjestelmämme johtamisongelmat.

Huippu-urheiluun kohdistuu ristiriitaisia vaatimuksia. Samaan aikaan kun ympäröivä yhteiskunta vaatii siltä suurempaa eettisyyttä ja vastuullisuutta, inklusiivisuutta ja inhimillisyyttä, leimaa kansainvälistä huippu-urheilua alati koveneva kilpailu ja entistä totaalisempi valmentautuminen. Kun Münchenin kesäkisoissa 50 vuotta sitten osallistujamaita oli 121, kultamitalimaita 25 ja mitalimaita 48, olivat lukemat viime kesänä Tokiossa 206, 65 ja 93.

Ikäluokkien pieneneminen tarkoittaa väistämättä sitä, että suomalaisten menestys yleisurheilun kaltaisissa kansainvälisesti kilpailluimmissa lajeissa tulee entisestään heikkenemään. Vuosina 1945–1950 syntyi 619 340 uutta suomalaista. Näistä suurista ikäluokista ponnisti monia suomalaisen urheiluhistorian kirkkaimpia tähtiä, muiden muassa Lasse Virén, Pekka Vasala, Pertti Ukkola, Helena Takalo ja Juha Mieto.

Viimeisimmässä vastaavassa kuuden vuoden ikäkohortissa 2016–2021 syntyi vain 292 382 vauvaa. Huippu-urheilun rekrytointipooli on siis pudonnut alle puoleen siitä, mitä se oli parhaimmillaan. Lisäksi fyysisen aktiivisuuden romahdusmainen lasku ja elämän yleinen helpottuminen tarkoittaa sitä, että nuorten harjoitettavuus ja kyky kestää huippu-urheilun vaatimaa rääkkiä on dramaattisesti heikentynyt.

Huippu-urheilulla on Suomessa perinteisesti ollut poliittista käyttöarvoa. Esimerkiksi Urho Kekkonen johti Suomen Olympiakomiteaa ja Suomen Urheiluliittoa, Sauli Niinistö Suomen Palloliittoa ja Esko Aho Suomen Hiihtoliittoa. Eduskunnassa on istunut 13 olympiamitalistia ja kymmeniä muita eri lajien entisiä huippuja.

Tämän ns. sporttipuolueen koosta huolimatta huippu-urheilu on jäänyt poliittisesti marginaaliseksi kysymykseksi. Se ei juurikaan saa huomiota osakseen hallitus- ja puolueohjelmissa. Valtion budjetin kymmenien miljardien mittakaavassa huippu-urheilun noin 40 miljoonan euron julkinen tuki on häviävän pieni promillesumma.

Hyvinvointivaltiossa on täysin loogista, että liikuntapolitiikan painopiste on huippu-urheilun sijaan ollut massojen liikuttamisessa ja koko väestön terveyden edistämisessä. Yhteiskunnallisesti mitalimenestyksemme heikkeneminen ei lopulta ole kovinkaan vakava ongelma.

Kirjaudu sisään

Suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuus

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuus

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje