<p>Vaikea oli ennen tätä viikkoa uskoa, että Turkki olisi Suomen mediassa pääuutinen monena peräkkäisenä päivänä. Suomalaiselle Turkki on tähän saakka ollut mukava ja sopuhintainen lomakohde, jossa aurinko paistaa, väkijuomat ovat halpoja ja ruoka-annokset suuria.</p><p>Nyt on toisin. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan historian toiseksi suurin ratkaisu on Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin käsissä. Todellakin, valtaa itselleen keskittänyt autoritäärinen johtaja estää demokraattista maata liittymästä yhteisöön, jonka keskeinen tehtävä on suojella demokratiaa.</p> .<p>Suomessa on huolestuttu siitä, ettei jäsenyysprosessi etene. Turkki on tietysti sopiva kiukuttelun kohde. Parempi syyttelyn osoite olisi Suomen ulkopoliittinen johto viidenkymmenen vuoden matkalta. Sodan hävinnyt kansa nöyrtyi Moskovan tahtoon ja suomettui. Mitä tahansa Suomi teki, se otti ensin huomioon Moskovan kannan. Nato oli kylmän sodan pahin kirosana. Hakemuksen kanssa aikailtiin 30 vuotta ihan turhaan. Lasku lankeaa nyt Turkin käyttäytymisessä.</p><p>Kun Neuvostoliitto hajosi omaan mahdottomuuteensa ja Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi, aivan liian suuri osa suomalaisista jämähti menneeseen itänaapuriin. Enää ei nöyristelty Neuvostoliiton kommunisteja, vuoroon tulivat uuden Venäjän valtiaat, jotka eivät todellakaan olleet kommunisteja. He tosin jatkoivat aiempien hirmuvaltiaiden malliin. Ryöstivät yhteiset varat ja alistivat kansalaiset.</p> .<p>Suomen Nato-jäsenyys on jumissa kieroutuneen ulkopoliittisen perintömme vuoksi. Presidentti Urho Kekkonen teki itänaapurille nöyristelystä ensin taiteen ja lopuksi valtansa lähteen. Urkki hallitsi Suomea Moskovan-kortilla. Suomen Keskusta rp:lle tämän faktan myöntäminen tuntuu edelleen vaikealta. Jos joku piruparka erehtyi arvostelemaan kylmässä sodassa Suomen idänpolitiikkaa, sen sai tuntea nahoissaan.</p><p>Erityisen pahoin Kekkosen Kremlin-pelin iskut osuivat kokoomukseen. Siitä tuli hovikelpoinen vasta, kun Kekkonen oli kuollut ja Paavo Väyrynen sotkeutunut hallituspelissä omaan näppäryyteensä. On kohtalon ivaa, että kokoomuksen rehabilitoi juuri presidentti Mauno Koivisto. Hän kavahti Suomen Nato-aikeita viimeisiin päiviinsä, mutta ei silti koskaan oppinut täysin luottamaan itänaapuriin.</p> .<p>Nato-prosessia ei siis sotke pelkästään Turkin presidentti. Jäsenyyden esteenä oli liian pitkään aivopesty kansa, jolta oma ulkopoliittinen ajattelu oli kielletty. Vasta Ukrainassa konkretisoitunut väkivalta ja vaara sen leviämisestä meille asti herätti yleisen mielipiteen. Vähemmän suomettunut analyysi Venäjästä olisi jo ajat sitten johdattanut Suomen Naton jäseneksi, joukkoon johon kuulumme.</p><p>Presidentti Erdogan on pikkuruinen este. Häntä paljon suurempi oli pitkään vaivannut suomettumisen perinne.</p>