Tämä perisuomalainen näytelmä toistuu taas lukuisissa lakkiaisissa ja muissa kesän juhlissa

Vietetään juhlahetkeä. Pöytään on katettu sen seitsemän sorttia, kahvi kaadetaan kuppeihin. Olkaa hyvät ja ottakaa, kehottaa emäntä vieraita. Kukaan ei noudata kutsua. Muu juttelu jatkuu, samalla pälyillään vaivihkaa ympärille. Tunnelma muuttuu jotenkin vaivautuneeksi. Tovin päästä emäntä toistaa kutsun. Vieläkään ei kukaan korviaan lotkauta. Hetken päästä kuuluu kolmas kutsu. "No, eiköhän tässä pitäisi, ettei vallan jäähdy", lausuu joku rohkea ja lähtee kohti kahvipöytää. Merkki on annettu. Muu juhlaväki seuraa helpottuneena parvena perässä. Kyse on perinteisestä suomalaisesta sosiaalisesta näytelmästä: kahvipöytäkursailusta.

Kursailun äärellä ollaan taas, kun juhlissa koittaa vaihe, jolloin täytekakkua on jäljellä enää yksi pala. Vaikea sitä on omalle lautaselle ottaa, vaikka miten mieli tekisi. Pitävät vielä ahneena, soimaa sisäinen ääni. Usein käy niin, että viimeisestä palasta käydään nipsaisemassa vähän, kunnes lopulta tarjoiluvadilla nököttää pienen pieni nokare, johon kukaan ei enää kajoa.

. Viimeisen palan kursailukeskustelu käydään usein myös sukujuhlia rennommissa tilanteissa, kuten jätskipakettia kavereiden kesken jaettaessa. Jäljelle jäänyt siivu sulaa jo kovaa vauhtia. Ratkaisu pitäisi tehdä viipymättä, mutta kursailu nostaa ujoa päätään. Kun kukaan ei suostu viime palaa ottamaan, lopulta päädytään kaapimaan jo velliksi sulanutta siipaletta tasapuolisesti kaikkien syöjien kuppeihin.

. Kursailua tapahtuu tietysti muuallakin kuin kahvipöydässä. Klassinen, tosin jo melko lailla hiipunut kursailun muoto oli ottaa yökylään mukaan omat lakanat ja pyyhkeet, ettei vain koituisi kylään kutsuneille vaivaa ja pyykkiä. Kainoimmat ottivat matkaan mukaan omat täkit ja tyynytkin.

Kursailu nousee herkästi pintaan usein myös silloin, kun pitäisi ottaa vastaan kehuja. Herkullinen kuvaus äärivaatimattomasta (ja samalla raivostuttavan marttyyrimaisesta) kursailijasta oli muutaman vuoden takaisen Siskonpeti- sketsisarjan äitihahmo. Hän kutsui tyttäret ja vävyt päivälliselle. Itse hän ei asettunut pöytään, vaan maisteli ruokaa seisaaltaan ja pikku lautaselta. Kun kokkauksia kehuttiin vuolaasti, äiti huiskaisi kädellään pontevasti kehut poikki. Kovia olivat kuulemma lihapullat ja kastike kokkareista. Roskiin joutaisi koko satsi.

. Vaatteisiin liittyviä kehuja on myös vaikea ottaa vastaan kursailematta. Jos joku hihkaisee, että ihana takki, tekee heti mieli selittää, että tämäkö virttynyt palttoo, ainakin viisi vuotta sitten sen jostain alekorista ostin ja sitä paitsi, onko tämä malli sittenkään minulle edes sopiva.

Suomalaisin lause -kisan voitti muutama vuosi sitten tämä lause: Ei mua varten tartte keittää. Lauseessa kiteytyy mielestäni suomalainen kursailu ja vaatimattomuus timanttisesti. Kiertoteitse ilmaistaan, että mukavahan se olisi sumpit siemaista, mutta että ihan minua vartenko vain mittaisit purut ja veden, eihän nyt toki. Mutta jos joka tapauksessa keität, tilkan voin seuraksi ottaa. Mutta ei mielellään ainakaan liian hienosta kupista.

Fri, 7/1

Kirjaudu sisään

Fri, 7/1

Tämä perisuomalainen näytelmä toistuu taas lukuisissa lakkiaisissa ja muissa kesän juhlissa

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin