Tulevaisuuden tekijä

Mediassa puhutaan yhä enenevästi osaajapulasta ja työvoimapulasta. Yrityksillä on rekrytointihaasteita ja moni on joutunut jopa supistamaan toimintaansa työntekijäpulan vuoksi.

Samaan aikaan luemme lehdistä koodareista, jotka ovat hakeneet sataa työpaikkaa työllistymättä. Joku ei täsmää.

Mitä työnantaja sitten hakee?

Haemmeko henkilöitä, jotka pystyvät heti aloittamaan työt – ilman perehdytystä, sisäänajoa ja työ- ja toimintakulttuuriin tutustumista. Eikö meillä ole enää aikaa oppia ja kasvaa työhön?

Teknologiateollisuus on kuvannut keskeisiksi tulevaisuuden osaamistarpeiksi tekemänsä osaajatarveselvityksen perusteella kyvyn jatkuvaan oppimiseen, digitalisaation, vähähiilisyyden, kiertotalouden, asiakaslähtöisyyden ja johtamisen. Nämä taidot ovat metataitoja, joihin kasvetaan ja kehitytään toki perustietojen päälle rakentaen.

Edellä kuvatut teknologiateollisuuden kuvaamat osaamistarpeet soveltuvat nähdäkseni yhtä lailla sosiaali- ja terveydenhuoltoon, kaupan alalle ja liiketalouteen. Kaikille yhteisiä osaamisalueita, rakennettuna omaan substanssiin kuten insinööritieteisiin.

Keitä sitten itse asiassa haemme töihin, kun haemme uusia työntekijöitä? Haemmeko tulevaisuuden tekijöitä vai vanhan tehtävän kopioijia?

Tässä työvoimapoliittisessa tilanteessa meidän työnantajien on ajateltava toisin. Ihmisen kyky oppia ja uudistua on tulevaisuudessa yhä merkityksellisempää suhteessa siihen mitä ihminen osaa työhön tullessaan.

Oppimisen siirtovaikutus (transfer) on jo pian sata vuotta vanha käsite. Sitä voidaan lähestyä ainakin kahdesta näkökulmasta eli periaatteiden siirtovaikutuksesta ja toisaalta yksilön luonteesta käsin.

Jos henkilö oivaltaa toimintaperiaatteet jostakin laitteesta, koneesta tai tilanteesta, kykenee hän tunnistamaan uuden tilanteen ja soveltamaan aiempaa kokemustaan. Yksikön luonteesta käsin syntyvä siirtovaikutus linkittyy vahvemmin yksilön haluun ja kyvykkyyteen hyödyntää aiemmin oppimaansa.

Tätä taustaa vasten ajateltuna tuntuu uskomattomalta, että meillä on noin 100 000 pitkäaikaistyötöntä ja yhteensä työttömiä työnhakijoita oli maaliskuun lopussa 250 000. Samaan aikaan uusia työpaikkoja oli tarjolla lähes 50 000 enemmän kuin viime vuonna. Joku tässä yhtälössä ei täsmää.

Onko meistä tullut nirsoja ja malttamattomia? Eikö meille käy kuin näennäisesti valmis työntekijä, joka jatkaa aiemmin tehtävään rakennettua polkua.

Tämäkö vie Suomen menestykseen?

Rohkenen olla eri mieltä. Ja kyllä, tiedän mitä rekrytointi maksaa.

Tiedän myös mitä paikallaan pysyminen ja vanhan toistaminen maksaa.

Thu, 5/26

Kirjaudu sisään

Thu, 5/26

Tulevaisuuden tekijä

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin