Venäjän karhu uhkaa sittenkin Suomea

Ulkopoliittinen eliittimme on menettänyt maineensa, tuo joukko hyväuskoisia hölmöjä, joita Kekkosen jälkeen on viety kuin pässiä narussa. Ollaan ihan hiljaa ja pää pensaassa, niin Karhu ei huomaa. Tai sitten on höpötelty jotakin sellaista, että mitään välitöntä turvallisuusuhkaa ei ole. Nytkö sitten on?

Mutta se sama uhka, joka vie meidät Natoon, on ollut koko ajan. Sen nimi on rakenteellinen uhka: vieras ja villi valtakunta pitkän rajan takana.

Suomiko tuntee Venäjän? Kuka muka tuntee? Joku siihenkin mantraan vielä uskoo.

Vitsiksi homma menee siinä vaiheessa, kun kuvitellaan onnen takuudeksi Suomen presidentin henkilökohtainen kaveruus Karhun kanssa. Pedon kanssa on paha olla kaveri. Mutta niin vain kansalle uskoteltiin.

Ja Kekkosen perintö on pyhä. Hänen mielestään Stalinkin oli suuri Suomen ystävä.

Niccolo Machiavellin teoksen Ruhtinas pitäisi olla poliitikkojen pakollisena lukemisena. Siinä kerrotaan, miten pieni valtakunta selviää suuresta uhasta.

Tai pidetään mielessä Thomas Hobbesin sanat: Väkivalta ja petos ovat sodan perushyveet, eikä sota ole vain taisteluita vaan vakaata valmistautumista taistelemaan. Ulkopoliittisissa sopimuksissa ja julistuksissa kirjoituspaperi on niiden vahvin osa. Kansalaisia on petetty, se on ilmeistä. Virolaiset ovat olleet oikeassa, suomalaiset väärässä. Ja puolalaisiakin olisi voitu kuunnella. Joillakin kansoilla harhat ovat mennyttä aikaa. Viro salli Neuvostoliiton tulla maahan ilman taistelua – ei taida sallia Venäjälle samaa etuoikeutta.

Kuka puhuu Suomen ja Ruotsin puolustusliitosta Naton vaihtoehtona? Hän ansaitsee vuoden vitsinikkarin palkinnon, joka on potku perseeseen.

Suomalainen typeryys selittyy kansatieteellisesti. Karhu on suomalaisten pyhä eläin, niin pyhä ettei sitä saa nimittää Karhuksi – älä turhaan mainitse sen nimeä mikä pyhä on. Siksi Korven kuningas, Kultaherra, Metsän kulta ja hopea, Metsän kuningas, Metsän omena, Mesikämmen ja Kontio. Sama Venäjän suhteissa.

Voi kun saisi vielä kerran kuulla Yleisradion hirmuista propagandaohjemaa Näin naapurissa (1975–1985) ja sen hurmioitunutta Kultaherran pyhyyden ylistystä. Tällainen läpeensä valheellinen propaganda toimi silloin ja vaikuttaa meissä edelleen. Miksi ihmetellä venäläisten uskoa Putinin propagandaan, jos uskomme edelleen omiin valheisiimme?

Karhun kutsuminen Karhuksi on edelleen vaikeaa. Kansanedustaja huokaa, voi kun tuo propaganda olisikin ollut totta.

Suomalaiset metsästivät karhua ja kaato oli peijaisten paikka. Karhun pudottua ansakuoppaan, väki loitsusi kuopan ympärillä: ”Emme me sinua tappaneet, itsehän kuoppaan putosit”.

Nyt Karhu kaivaa ihan itse kuoppansa ja hyppää sinne. Ja meille kun on aina uskoteltu, että Natossa meille suomalaisille kävisi näin. Historian ironiaa tämä kaikki.

Wed, 5/25

Kirjaudu sisään

Wed, 5/25

Venäjän karhu uhkaa sittenkin Suomea

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin