Veteraanien lisäksi Suomessa asuu muita sodan kokeneita – Sain yhdeltä heistä koskettavan viestin, joka avasi silmäni

Toimittajan työn ytimessä on kysymysten esittäminen. Toisinaan haastateltavat nakkaavat meitä kohti vastapalloja, mutta pääsääntöisesti toimittaja kysyy eikä vastaile.

Henkilökohtaisessa elämässä asetelma on eri. Elämäntilanteesta riippumatta vastaamme kaikki päivittäin lukuisiin kysymyksiin, joko mielessämme tai ääneen.

Tietyssä iässä olevien lasten vanhemmat eivät taida juuri muuhun ehtiäkään kuin latelemaan vastauksia.

Koska olemme ympäröineet itsemme kysymyksillä, vain harvat niistä painuvat mieleemme. Suuria linjoja toki muistamme, mutta emme yksityiskohtia.

Omaan takaraivooni on iskostunut lähtemättömästi kolme minulle esitettyä kysymystä. Yhden niistä lausui yläkouluni äidinkielenopettaja ja toisen erään sairaalan anestesialääkäri. Molemmista tapauksista on vuosia.

. Kolmas unohtumattomaksi luokittelemani kysymys esitettiin vain noin kuukausi sitten. Se saapui kirjoitetussa muodossa erään sosiaalisen median palvelun kautta.

Kaikessa karuudessaan kysymys kuului: Tuleeko Suomeen samanlainen sota kuin Ukrainassa?

Kontekstistaan irrotettuna kysymys tuskin hätkäyttää. Viime kuukausina sen eteen ovat joutuneet niin poliitikot, puolustusvoimien edustajat, tutkijat kuin aivan tavalliset isät ja äidit, joiden lapset ovat kuulleet sodasta Ukrainassa.

Minun tapauksessani tilanne oli kuitenkin hieman toinen. Kysyjä ei ollut toimittajakollega tai lapsi, vaan jo kerran sodan alta pakenemaan joutunut nainen.

Hänen viestinsä avasi silmäni. Tajusin, että vuosina 1939-45 eläneiden sekä erilaisissa rauhanturvatehtävissä palvelleiden lisäksi Suomessa asuu iso joukko muita sodan kokeneita.

Heidän synnyinmaansa voi olla esimerkiksi Kongo tai Afganistan, mutta nyt he asuvat Suomessa. Asuvat ja pelkäävät. Pelon piti kuulua näiden ihmisten menneisyyteen, mutta tänä keväänä se on palannut.

. Turvattomista oloista turvaan pääsemiseen liittyy monenlaisia tunteita. Alkujärkytyksestä toipumista seuraa kiitollisuus, mutta jossain vaiheessa sillä on tapana muuttua suruksi ja pettymykseksi.

Kun kaikki tuttu on ollut pakko jättää taakse eikä paluuta entiseen ole näköpiirissä, saattaa kiitollisinkin mieli vajota synkkyyteen.

Veteraanien rivit harvenevat vuosi vuodelta. Siitä huolimatta naapurissamme saattaa asua joku, joka on elänyt sodan keskellä. Asiasta ei tarvitse tehdä numeroa, mutta se kannattaa pitää mielessä.

Voisimme myös ryhtyä moikkaamaan naapureitamme. Se olisi erinomaista ruohonjuuritason valmiussuunnittelua. Kun tiedämme saavamme apua hädän hetkellä, tunnemme olomme turvalliseksi rauhan aikana. Se taas luo kansallista yhtenäisyyttä.

SPR:n kansainvälisen avun eläköitynyttä johtajaa Kalle Lööviä lainaten: ”Paras vakuutus katastrofille on, että sanoo huomenta naapurille. Silloin lähellä on ihmisiä, jotka auttavat, kun on hätä.”

Wed, 5/18

Kirjaudu sisään

Wed, 5/18

Veteraanien lisäksi Suomessa asuu muita sodan kokeneita – Sain yhdeltä heistä koskettavan viestin, joka avasi silmäni

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin