Elinkautiset vankeustuomiot ovat kiristyneet, mutta oikeusjärjestelmässä on vaarallinen aukko: "Systeemi on aivan idioottimainen, jos joku pääsee tappamaan monta kertaa"

Johanna Jurkka

Vaarallisimmat väkivaltarikolliset istuvat elinkautista keskimäärin 14–15 vuotta. Ennen heistä pahimmat suljettiin ikiajoiksi pakkolaitoksiin. Päällisin puolin murhaajaa ei erota tavallisesta ihmisestä, kun parta on ajeltu ja suihkussa on käyty, rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen sanoo.

Vankien määrä suomalaisvankiloissa on vuosikymmenten ajan vähentynyt, mutta elinkautisvankien määrä on pysynyt korkeana.

Suomen vankiloissa istuu Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) tuoreimman tilaston mukaan 193 elinkautisvankia, mikä on samaa tasoa kuin edellisvuosina. Reippaimmin elinkautisten määrä nousi vuoteen 2014 asti.

Elinkautista istutaan Suomessa harvoin koko elämän ajan, mutta myös tuomioiden pituus on lisääntynyt. Keskimäärin elinkautinen kestää 14–15 vuotta. Pisimmillään kaikkein vaarallisimpana pidetyt vangit ovat istuneet tuomiotaan reilusti yli 21 vuotta. Ennen vuotta 2007 enemmistö elinkautisvangeista armahdettiin ennen kuin 12 vankeusvuotta tuli täyteen.

Lapin yliopiston rikosoikeuden professorina pitkään toimineen emeritaprofessori Terttu Utriaisen mielestä pääsyy elinkautisten suureen määrään on oikeusjärjestelmään liittyneissä mullistuksissa. Ennen Suomen vaarallisimmat, rikoksensa uusineet väkivaltarikolliset suljettiin oikeusministeriön määräämiin, 2000-luvun alussa lakkautettuihin pakkolaitoksiin.

Pakkolaitoksiin voitiin sulkea määräämättömäksi ajaksi, vaikka koko loppuelämäksi. Laitoksiin eristettyjä pyttyvankeja oli vain kourallinen, alle promille kaikista vangeista.

– On yllättävää, että elinkautisvankeja on vielä niinkin paljon. Pakkolaitosten lopettamisen lisäksi se voi johtua siitä, että psykiatrisissa sairaaloissa on lääkehoidon kehittymisen takia entisaikoihin verrattuna enää hyvin vähän väkeä. Nyt osa niistä, jotka ennen olivat mielisairaaloissa, ajautuvat aikaa myöten vankiloihin, Utriainen lataa.

Suomen oikeusjärjestelmässä on Utriaisen mukaan vaarallinen aukko. Sen syövereihin hulahtaa äärimmäisen vaarallisia, muiden ihmisen henkeä ja terveyttä uhkaavia sarjamurhaajia, jotka voivat mellastaa pitkään ennen kuin järjestelmä tunnistaa ja nappaa heidät. Yhtenä esimerkkinä ongelmasta Utriainen viittaa sarjakuristaja Michael Penttilään , joka syyllistyi karmiviin tekoihin useilla vuosikymmenillä, ennen kuin vuonna 2020 tuomittiin murhasta elinkautiseen.

. – Jos on tappanut elämänsä aikana useita ihmisiä niin kuin elinkautisen saanut sarjakuristaja, on ylittänyt sen kynnyksen, mikä normaalilla ihmisellä on, Utriainen huomauttaa.

– Systeemi on aivan idioottimainen, jos joku pääsee tappamaan monta kertaa. Silloin rikosoikeusjärjestelmä on pettänyt. Nykyinen käytäntö toimii niin sanottujen kertamurhaajien kohdalla, mutta järjestelmämme ei tunnista sitä pientä porukkaa, joka ennen pantiin pakkolaitoksiin. Aina vain uudelleen he vapautuvat. Sitten vain levitellään käsiä ja sanotaan, että meillä nyt on tällainen systeemi ja riskit ovat olemassa. Ei yhteiskunta näin voi toimia.

Utriaisen mielestä vaarallisimpien, mieleltään vakavasti häiriintyneiden uusintarikollisten saaminen ajoissa telkien taakse vaatisi lainsäädännön uudistamista.

– Kyllä sitä pitäisi tarkistaa. Ongelma on se, että mielenterveys- ja rikosoikeuslainsäädännön väliin jää selvä gäppi. Mielenterveyspuoli sanoo, että nämä henkilöt eivät ole mielisairaita, eivätkä kuulu meille. Rikosoikeuspuoli taas sanoo, että rangaistuksensa kärsineet saavat lähteä vapauteen. Mikään systeemi ei ota heistä vastuuta. Tämä moka tapahtui sen jälkeen kun pakkolaitosjärjestelmä poistettiin ja lainsäädäntö uusittiin, Utriainen sanoo.

– Koko elinkautisjärjestelmä ja rikoksenuusijoiden porukka pitäisi kartoittaa, vaikka se onkin hyvin pieni, kahden käden sormilla laskettava jengi.

. Risen lakimies: Ylärajaa tuomion venyttämiselle ei ole Suomea kovempi rangaistuskäytäntö on voimassa Norjassa, jossa 21 vuoden maksimivankeustuomiota voidaan jatkaa viisi vuotta kerrallaan, jos vanki arvioidaan yhä uhkaksi yhteiskunnalle. Norjan vaarallisin vanki, terrori-iskut Oslossa ja Utøyan saarella toteuttanut Anders Behring Brejvik (nyk. Fjotolf Hansen ) on istunut tuomiostaan kymmenen vuotta. Varsinaista elinkautinen-nimikettä Norjassa ei käytetä.

Utriaisen mielestä suomalaisessa kriminaalipolitiikassa olisi paljon parantamisen varaa verrattuna myös norjalaiseen käytäntöön.

– Kriminaalipolitiikkamme on viime vuosikymmeninä ollut jäykkää ja tasapaksua. Siihen liittyy naiivi ajatus siitä, että ihminen aloittaa aina kaiken nollasta, puhtaalta pöydältä. Vaaleissakin ehdolla olevat rikosrekisterin omaavat henkilöt sanovat olevansa puhtaita, koska ovat rangaistuksensa kärsineet. Eihän ihmisen elämänhistoriaa voi mitätöidä, Utriainen hymähtää.

– Eihän elämänhistoriaa mitätöidä positiivissakaan asioissa. Siksi onkin ihan hullua, ettei kriminaalipolitiikan puolella mikään menneisyys merkitse mitään.

Utriaisen mukaan uusimiskriteerit ovat olemassa, mutta rangaistuksia korotetaan aina äärettömän vähän.

– Ensikertalaisetkin selviävät yleensä ehdollisella ikään kuin se, ettei ole tehnyt rikosta, olisi jokin ansaintakriteeri.

Elinkautistuomioiden venyttämiselle ei Risen lakimiehen Esa-Pekka Hännisen mukaan olisi Suomessakaan esteitä, vaikka kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausten mukaan elinkautista istuvalla on oltava mahdollisuus vapautua. Murhaajista yksi on tuomittu elinkautiseen jopa kahteen eri otteeseen.

. Ensimmäisen kerran elinkautisvanki voi anoa vapauttamista kymmenen vuoden vankeustuomion jälkeen, jos on tekohetkellä ollut 21-vuotias.

– Aikaisin mahdollinen vapautumisaika on 12 vuoden kuluttua, mutta mitään ylärajaa elinkautisen pituudelle ei ole. Lähtökohta on se, että se on elinkautinen. Jos rajuista rikoksista tuomittua pidetään edelleen erittäin vaarallisena ja väkivaltarikosten uusimisen riski on korkeaksi arvioitu, on teoriassa mahdollista, että elinkautinen venyy hyvinkin pitkälle, Hänninen sanoo.

Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen mukaan suomalaisten elinkautisvankien syyllistyminen uudelleen vakaviin rikoksiin on aina ollut huomattavasti vähäisempää kuin väkivaltarikollisten keskimäärin. Vaarattomia se ei heistä tee.

– Elinkautisvankimme ovat murhista tuomittuja. Hyvin harva tappaa useamman kerran, mutta heitäkin on, Utriainen huomauttaa.

– Vankilasta vapautuessaan elinkautisvangit ovat yli nelikymppisiä, viisikymppisiäkin. Silloin aktiivisin vaihe elämässä on jo tasoittunut. Siksi he uusivat rikoksensa niin hirveän harvoin.

. Elinkautisvankeja presidentit eivät enää ole armahtaneet Kriminaalipolitiikka voi unohtaa, mutta suomalaiset eivät unohda.

Suomen pisimpään istuneiden elinkautisvankien joukossa on maan todennäköisesti tunnetuin rikollinen, kolmoismurhasta yli 20 vuotta istunut, vuonna 2009 vapautettu Juha Valjakkala (nyk. Nikita Bergenström , ent . Nikita Fouganthine ). Otsikoihin Suomessa ja Ruotsissa noussut Valjakkala ampui Ruotsin Åmselessa 1980-luvun lopulla kolmehenkisen, itselleen entuudestaan tuntemattoman perheen.

Media seuraa yhä Valjakkalan pakoilua vankeudesta matalalla kynnyksellä, vaikka tuomiot ovat vähäisiksi katsotuista rikoksista.

Nykyään elinkautisvankien vapauttamisratkaisut ovat Helsingin hovioikeuden käsissä, mutta armahduspäätöksen voi vangin anomuksesta tehdä myös tasavallan presidentti.

Aiemmin elinkautisvankien vapauttamispäätöksen teki yksinoikeudella presidentti, mutta vanha käytäntö muuttui vuonna 2006. Käytännössä presidentti ei ole vuoden 2007 jälkeen armahtanut ainoatakaan elinkautisvankia.

Muista rikoksista presidentit ovat armahtaneet, mutta presidentti Sauli Niinistön linja on ollut edeltäjiään tiukempi. Viime vuonna Niinistö ei armahtanut ketään.

Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen mukaan elinkautisensa vuosittain aloittavien määrä on moninkertainen verrattuna vapautuneisiin. Elinkautisvankien vapauttamiseen ylipäätään suhtaudutaan aiempaa kriittisemmin. Tuomioita on pidentänyt myös vapauttamisen vaatimuksena oleva oikeuspsykiatristen väkivaltarikosten uusimisriskianalyysien tekeminen.

– Sen jälkeen, kun vapauttamispäätökset siirtyivät pääosin Helsingin hovioikeuden ratkaistaviksi, ovat elinkautiset jonkin verran ankaroituneet ja pidentyneet. Kun oikeuskäytäntö muotoutuu jonkinlaiseksi, voi tulla paineita tulkita samanlaisia tapauksia samalla tavalla, Esa-Pekka Hänninen muotoilee.

– Kun laista poistettiin alentuneesti syyntakeisen määritelmä, voitiin tuomita enää vain syyntakeisena tai syyntakeettomana. Sekin toi lisää elinkautisvankeja. Siinäkin mielessä järjestelmä on ankaroitunut.

Ensi vuonna vapautuu Helsingin hovioikeuden päätöksellä seitsemän elinkautisvankia, joista viisi on istunut tuomiotaan yli 12 vuotta. Pisimpään, 19 vuotta, vangittuna on ollut Pelson vankilan vanginvartijan murhasta ja puutyönopettajan murhan yrityksestä vuonna 2004 tuomittu mies. Riskiarviot eivät puoltaneet vapauttamista.

– Riskianalyysit eivät pysty antamaan sataprosenttista varmuutta, Utriainen huomauttaa.

. Päävastuu riskiarvioiden toteuttamisesta kuuluu Psykiatriselle vankisairaalalle. Vapauttamista harkitessaan hovioikeus ottaa huomioon riskiarvion lisäksi Risen ja vangin sijoitusvankilan lausunnot. Päätöksentekoa huomioonottaminen ei tosin sido. Käytännössä hovioikeus on vapauttanut elinkautisvankeja, joiden oikeuspsykiatrinen uusimisriski on arvioitu suureksi ja joiden vapauttamista Rise on vastustanut.

Vapauttamista puoltavat, elinkautisvangin asenteita mittaavat tekijät on kirjattu rikoslakiin. Vapauttamista voivat puoltaa päihteiden käytön lopettaminen sekä pitkäjänteisyys opinnoissa tai ammatin hankkimiseksi.

– Aika moni tulee uskoon. Se voi olla ihmisen selviytymiskeino. Sitä kautta saa myös yhteisön ympärilleen, Utriainen sanoo.

Utriainen huomauttaa, ettei sopeutuminen yhteiskuntaan pitkän vankeustuomion jälkeen välttämättä onnistu. Siksi vankilamaailman sääntöjen turvaamaan yhteisöön saatetaan pyrkiä takaisin rikoksia tekemällä.

– Vangit pärjäävät vankilassa, mutta eivät aina vapaudessa.

. Väkivaltarikollisuus ei näy naamasta Millainen sitten on suomalainen elinkautisvanki? Sen arvioimiseksi on tutkittava suomalaisen väkivaltarikollisuuden maantiedettä. Suomen ja Ruotsin vankiloissa työuransa aikana kiertänyt Utriainen muistuttaa, ettei väkivaltarikollista tunnista ainakaan ulkonäön, habituksen tai sosioekonomisen taustan perusteella.

– Paljon hullumpia ihmisiä olen tavannut vapaudessa, Utriainen hymähtää.

– Parrat ajeltuina, suihkussa käyneinä ja selvin päin vangit eivät erotu niin sanotuista normaaleista ihmisistä. Sanotaan, että he ovat psykopaatteja ja sairaita, mutta ihmisissä on hirveän monia puolia. Vaimonsa taposta epäiltyä Ullanlinnan psykiatriakin sanottiin miellyttäväksi lääkäriksi.

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimo) tutkimukset vahvistavat vanhoja käsityksiä siitä, että tyypillinen suomalainen surma tapahtuu edelleen syrjäytyneiden, alkoholisoituneiden miesten ryyppyporukassa. Muut päihdyttävät aineet, huumeet tai lääkkeet, ovat nousseet alkoholin rinnalle vakaviin rikoksiin vaikuttavina etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Surmaajista suurin osa on heikosti kouluttautuneita, työmarkkinoiden ulkopuolella oleva miehiä, joilla on rikoshistoriaa. Ryyppyporukoissa tapetaan enimmäkseen teräaseilla, puukoilla ja veitsillä.

– Suomessa tyypillistä on se, että tilanne riistäytyy käsistä jonkinlaisessa porukassa päihteiden vaikutuksen alaisena ja menee ylitapon puolelle. Kyllä se vain niin on pähkinänkuoressa ja karrikoiden, että tämä kuvio toistuu usein, Esa-Pekka Hänninen vahvistaa.

. Suurin ero entisaikoihin on se, että surmapaikkana ovat aiempaa useammin, 88 prosentissa tapauksista, yksityistilat.

Vaarallisin suomalainen väkivaltarikollinen on tuttavilleen ja perheenjäsenilleen. Murhaaja ja uhri ovat yleensä keskenään jonkinasteisia tuttuja, eivät tosin välttämättä pitkältäkään ajalta.

Periaatteessa murhista elinkautiseen vankeuteen tuomitut eivät poikkea kaavasta. Täysin tuntemattomiin kohdistuvat, eniten mediahuomiota herättäneet henkirikokset ovat elinkautistenkin kohdalla erittäin harvinaisia. Naisia elinkautisvangeista on vain kourallinen.

Suomalaisia elinkautisvankeja koskeneessa tutkimuksessaan (2014) Marjatta Kaijalainen löysi elinkautisvangeista yhden, muista väkivaltarikollisista erottavan tekijän: puolustuskyvyttömien uhrien tavallista suuremman osuuden. Eniten puolustuskyvyttömiä oli ryyppyporukkamurhissa, joissa uhri oli sammunut. Toinen selkeä ryhmä olivat nukkuessaan murhatut, jotka olivat yleensä surmaajan perheenjäseniä, puolisoita tai lapsia.

Puolustuskyvyttömiksi Kaijalainen luokittelee myös uhrit, jotka houkuteltiin jonnekin surmaamistarkoituksessa. Näissä tilanteissa tappaja on voinut olla aseistettu tai heitä on voinut olla useita, tai uhrin ja surmaajan fyysisten voimien ero on ollut niin suuri, ettei selviytymisen mahdollisuuksia ole ollut.

. Fakta Suomalainen surma tilastoissa

Henkirikoksista epäillyistä 84 prosenttia on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut miehiä. Altteimpia tappamaan ovat 20–40-vuotiaat miehet. Henkirikoksiin syyllistyvät ovat uhrejaan keskimäärin nuorempia.

Päihteiden vaikutuksen alaisena tapahtuneiden ryyppyporukkasurmien jälkeen toiseksi suurin on lähisuhdeväkivallan uhrina kuolleiden ryhmä. Vuosittain entisen tai nykyisen puolisonsa väkivallan uhrina kuolee noin 15–20 ihmistä, joista suurin osa on naisia. Muissa Pohjoismaissa henkirikokset eivät ole yhtä selkeästi yhteydessä kosteaan elämäntyyliin ja syrjäytymiseen, mutta Baltian maissa yhtälö on tyypillinen.

Surman tehneistä tai sitä yrittäneistä lähes 60 prosenttia on Tilastokeskuksen oikeustilaston (2012–2021) mukaan ennen henkirikosta syyllistynyt johonkin tuomioon johtaneeseen rikokseen.

Teräaseet ovat Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston (2022) mukaan tekovälineenä 44 prosentissa kaikista Suomen henkirikoksista.

Elinkautisvangin vapautuminen mahdollistuu, kun vankeustuomio on kestänyt vähintään 12 vuotta. Jos rikoksentekijä on ollut tekohetkellä alle 21-vuotias, on vapautuminen mahdollista kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen.

Vapautumisesta on vuodesta 2006 alkaen päättänyt pääasiassa Helsingin hovioikeus. Hylätyn päätöksen jälkeen vapauteen voi anoa uudelleen vuoden kuluttua. Ehdonalaiseen vapautunut elinkautisvanki on kolmen vuoden koeajalla.

Vuonna 2023 vapautuu seitsemän elinkautisvankia. Vuoden 2021 lopulla vapautuneita oli 14. Kymmenen vuoden aikajaksolla 2012–21 on vapautettu enintään 19 elinkautisvankia (2020) ja vähintään 3 elinkautisvankia (2012).

Elinkautisvankeja on nyt 193. Vuoden 2012 alussa vastaava luku oli 175. Vuodesta 1970 vuoden 2014 alkuun mennessä elinkautisvankien määrä kasvoi yhdeksänkertaiseksi. Merkittävä kasvu alkoi vuoden 1995 jälkeen.

Vuosien 2012–2021 välisenä aikana vapautuneiden elinkautisvankien rangaistuksen keskipituus oli korkeimmillaan vuonna 2012 (yhteensä 22,4 vuotta). Rikosseuraamuslaitoksen tilastoissa huomioidaan koko rangaistuskauden pituus (ei vain elinkautinen).

Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen mukaan elinkautisensa vuosittain aloittavien määrä on moninkertainen verrattuna vapautuneisiin. Elinkautisrangaistus alkoi vuonna 2021 kaikkiaan 19 vangilla. Eniten elinkautisrangaistuksia on vuosina 2012–2021 alkanut vuonna 2012 (yhteensä 27).

Eniten surmataan Lapissa ja joillakin alueilla Itä-Suomessa. Matalan henkirikollisuuden alueita ovat Länsi-Suomi ja Ahvenanmaa.

Lähteet: Tilastokeskus, Rikosseuraamuslaitoksen tilastot, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimo) tutkimukset, Marjatta Kaijalainen: Elinkautisvangit 1980–2013 ja heidän uusintarikollisuutensa (Rise, 2014).

Fakta Elinkautisvangeista tunnetuimpia

Kolmoismurhaaja Juha Valjakkala

Nykyinen nimi Nikita Bergenström (ent. Nikita Fouganthine). Juha Valjakkala (s. 1965) ampui vuonna 1988 Åmselen kylän hautausmaalla Ruotsissa kolme nelihenkisen perheen jäsentä. Perheeseen kuuluivat 16-vuotias poika, äiti ja isä. Kolmoismurhasta elinkautiseen tuomittu Bergenström pääsi ehdonalaiseen vapauteen vuonna 2009 istuttuaan tuomiotaan yli 20 vuotta. Myöhemmin muun muassa anastusrikoksista tuomittu vanki on herättänyt huomiota vankilapaoillaan.

Myrkkyhoitaja Aino Nykopp-Koski

Myrkkyhoitajana mediassa tunnetuksi tullut Aino Nykopp-Koski (s. 1950) on Suomen oikeushistorian ainoa tiedetty naissarjamurhaaja. Elinkautiseen vankeusrangaistukseen perushoitajana työskennellyt Nykopp tuomittiin vuosien 2004-2009 tapahtuneista viidestä murhasta, viidestä murhan yrityksestä, kolmesta törkeästä pahoinpitelystä, sekä varkauksista ja huumausainerikoksista. Vapauttamistaan jo kahdesti anonut, elinkautista vuodesta 2010 istunut Ann-Maria Myllgren -nimeä nykyisin käyttävä murhaaja surmasi myrkyttämällä etenkin varakkaita vanhuksia. Uhrien joukossa oli WSOY:n entinen kustannusjohtaja.

Kirjaudu sisään

Elinkautiset vankeustuomiot ovat kiristyneet, mutta oikeusjärjestelmässä on vaarallinen aukko: "Systeemi on aivan idioottimainen, jos joku pääsee tappamaan monta kertaa"

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Elinkautiset vankeustuomiot ovat kiristyneet, mutta oikeusjärjestelmässä on vaarallinen aukko: "Systeemi on aivan idioottimainen, jos joku pääsee tappamaan monta kertaa"

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje