Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty Kaius Niemi sai lähtöpassit Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan paikalta – MTV:n mukaan Niemi yritti ajaa ulos parkkihallista

Niemi kertoo olevansa pahoillaan tapahtuneesta. Hän pyytää anteeksi toimitukselta ja Helsingin Sanomien lukijoilta.  LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Niemi kertoo olevansa pahoillaan tapahtuneesta. Hän pyytää anteeksi toimitukselta ja Helsingin Sanomien lukijoilta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Mediayhtiö Sanoman hallitus on vapauttanut Kaius Niemen Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan tehtävästä.

Sanoma kertoi aiemmin tänään, että Niemeä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja että Niemi ei itse näe mahdollisuutta jatkaa tehtävässään.

Yhtiön hallituksen mukaan Niemi on tehnyt vakavan virheen ja kantaa siitä vastuun.

–  Olemme äärimmäisen pahoillamme tämän päivän tapahtumista. Kaius Niemi on tehnyt hyvää työtä Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana, Sanoman hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä sanoi yhtiön tiedotteessa.

Hallituksen mukaan vastaavan päätoimittajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi Antero Mukka. Mukka on HS:n päätoimittaja, jonka vastuulle on kuulunut lehden uutislinja.

MTV: Kolme Sanomatalon turvayrityksen työntekijää pysäytti Niemen auton

MTV:n uutisten tietojen mukaan Niemi yritti ajaa autolla ulos parkkihallista, mutta Sanomatalon turvallisuudesta vastaavan yrityksen työntekijät estivät sen. Yrityksen työntekijät olivat MTV:n mukaan havainneet hoipertelevan Niemen saapuneen parkkihalliin, istuneen autoonsa ja lähteneen liikkeelle. Työntekijät sulkivat hallin ulosajoportin, eikä Niemi päässyt hallista useasta yrityksestä huolimatta. MTV:n mukaan Niemi oli tässä vaiheessa osunut autollaan hallin rakenteisiin ja autoon olisi tullut vaurioita.

MTV kertoo, että Niemi oli saapunut parkkihalliin noin kello https://7.20 ja poliisit soitettiin paikalle pian tämän jälkeen. Kolme turvayrityksen työntekijää pysäytti Niemen auton ja hänet saatiin sen jälkeen autosta ulos. Paikalle saapuneet poliisit ottivat Niemen kiinni.

Sanoman viestintäjohtaja Hanna Johde ei kommentoinut STT:lle MTV:n tietoja.

–  Olemme viestineet sen, mitä viestimme tästä, Johde vastasi STT:lle kysymykseen MTV:n tiedoista ja tapahtuman tarkemmasta kulusta.

STT:n tietojen mukaan HS:n sisäisessä infossa kerrottiin, että Niemi oli siirtänyt autoa parkkihallissa seitsemän aikaan aamulla, jolloin vahtimestarit huomasivat tilanteen ja soittivat poliisille.

–  En kommentoi niitä tietoja, Johde sanoi.

Sanoma on kertonut, että Niemi otettiin kiinni aamulla Sanomatalon parkkihallista. Helsingin Sanomat kertoi, että Niemi ei ollut autollaan liikenteessä hallin ulkopuolella.

Eilen illalla Niemi isännöi Sanomatalossa tilaisuutta, jossa jaettiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto.

Sanoman tiedotteessa Niemi kertoi olevansa pahoillaan tapahtuneesta ja pyysi anteeksi toimitukselta ja HS:n lukijoilta.

Iltalehti: Niemelle etsitty seuraajaa

Iltalehden tietojen mukaan Sanoman hallituksessa Niemelle oli etsitty seuraajaa jo ennen tämän aamun tapahtumia.

STT ei ole toistaiseksi tavoittanut Niemeä kommentoimaan tapahtunutta. Sanoman viestintäjohtaja Hanna Johde sanoi aiemmin STT:lle, ettei kommentoi asiaa tiedotetta enempää, mutta kiisti Iltalehden tiedon siitä, että Niemelle olisi aiemmin etsitty seuraajaa. Lisäksi Johteen mukaan poliisille soittanut henkilö oli järjestyksenvalvoja, ei vahtimestari.

Törkeästä rattijuopumuksesta on kyse, kun veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea. Siitä tuomitaan vähintään 60 päiväsakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Niemen vastuu Viestikoekeskus-jutussa puhuttanut

Niemi on ollut viime aikoina paljon esillä Helsingin Sanomien toimittajia koskevan oikeuskäsittelyn takia. Kolmea HS:n toimittajaa syytetään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sen yrittämisestä.

Syytteet liittyvät HS:ssä joulukuussa 2017 julkaistuun Puolustusvoimien Viestikoekeskusta ja sotilastiedustelua käsitelleeseen artikkeliin ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottuun artikkelikokonaisuuteen. Syyttäjän mukaan ne sisälsivät sotilastiedustelua koskevaa, Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salassa pidettävää tietoa.

Esitutkinnassa keskusrikospoliisi (KRP) epäili rikoksesta myös Niemeä mutta syyttäjä katsoi, ettei asiassa löytynyt näyttöä siitä, että Niemi olisi tiennyt artikkelista ennen sen julkaisua. Kun juttu eteni käräjäoikeuteen ja KRP:n esitutkintamateriaali tuli julkiseksi, paljastui, että lehden entisen toimituspäällikön Erja Yläjärven mukaan Niemi tiesi julkaistusta artikkelista viimeistään kahta päivää aiemmin.

Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n suurin omistaja.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje