HS: Yksikään hyvinvointialue ei ole jäämässä plussalle ensi vuonna

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen on yksi hyvinvointialueiden tehtävistä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen on yksi hyvinvointialueiden tehtävistä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Yhdenkään hyvinvointialueen tulos ei ole jäämässä ensi vuonna plussan puolelle, kertoo Helsingin Sanomat. Lehti on käynyt läpi hyvinvointialueiden talousarviot ja talousarvioiden kehykset sekä haastatellut alueiden talousjohtajia.

HS:n mukaan yhtä lukuun ottamatta kaikki hyvinvointialueet arvioivat tekevänsä tappiota. Pohjois-Savossa pyritään ensi vuonna nollatulokseen.

Euromääräisesti suurinta alijäämää tekee ensi vuonna Etelä-Savo. Alueen alijäämän ennustetaan olevan 95 miljoonan euron luokkaa.

Suhteellisen pientä alijäämää on tekemässä Keski-Pohjanmaa, jossa ensi vuoden tuloksen arvioidaan olevan reilut kahdeksan miljoonaa euroa miinuksella.

HS kertoo, että yhteensä kaikki hyvinvointialueet tekevät tappiota useita satoja miljoonia euroja.

Budjettipäätökset ovat alueilla keskenään eri vaiheissa, eikä kaikilla hyvinvointialueilla budjettia ole lyöty lukkoon. Muutamalla alueella talousluvut eivät ole edes vielä tiedossa, mutta talousjohtajat ovat kertoneet HS:lle, että budjetit tulevat olemaan alijäämäisiä.

Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuodenvaihteessa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje