Isän epäillään jättäneen 4-vuotiaan tuntikausiksi autoon ilman juomaa tai ruokaa – isä löytyi sekavana maastosta

Poliisi löysi lapsen autosta kello yhdeltä sunnuntaina aamuyöllä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Poliisi löysi lapsen autosta kello yhdeltä sunnuntaina aamuyöllä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Jaa artikkeli

Isän epäillään jättäneen nelivuotiaan tyttärensä henkilöautoon noin viideksi tunniksi ilman juomaa ja ruokaa Ylitorniolla, kertoi Lapin poliisi sunnuntaina. Tyttö löytyi yhden jälkeen sunnuntain vastaisena yönä.

–  Lapsi oli väsynyt ja osin kylmettynyt sekä tietenkin peloissaan, kun oli ollut yksin autossa pitkään, kertoi rikoskomisario Miska Sillanpää Lapin poliisista.

Sillanpään mukaan lapsi oli siirretty poliisiauton kyytiin lämmittelemään. Paikalle oli kutsuttu myös ensihoidon yksikkö ja sosiaalityöntekijät. Tarkistuksen jälkeen lapsi pääsi nopeasti äitinsä luokse.

Lapsen isä, oululainen 39-vuotias mies, löydettiin varhain aamulla sekavana kauempaa maastosta.

Isä oli viemässä lasta tämän äidille

Poliisi sai tapauksesta tiedon tytön äidiltä puolilta öin. Äidillä oli ollut kahdeksan aikaan viimeisimmän kerran tieto siitä, että lapsi oli ollut tulossa hänen luokseen. Sillanpään mukaan poliisi pääsi ilmoituksen jälkeen miehen jäljille puhelimen paikannuksen avulla.

Auto, josta lapsi löydettiin, oli pysäköitynä maastoon Ylitornion Susivaarassa. Sillanpään mukaan auto oli löytynyt haja-asutusalueelta, josta oli muutamia kilometrejä lähimpiin asuinrakennuksiin.

Autossa oli tytön lisäksi kaksi koiraa. Sillanpää olettaa koirien olleen ihan hyvässä kunnossa, koska niistä ei erikseen mainittu.

Poliisin mukaan mies ei ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Rikoskomisario ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, oliko epäilty käyttänyt muita päihteitä.

Mies toimitettiin ensin sairaalaan tutkimuksiin ja sitten kiinniotetuksi Kemin poliisivankilaan, ja häntä epäillään heitteillepanosta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje