Juhannusaattoaamun menoliikenne vilkasta, julkisessa liikenteessä poikkeuksia, osa kaupoista sulkee ovensa

Perjantaina liikennettä on torstaita vähemmän. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Perjantaina liikennettä on torstaita vähemmän. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Jaa artikkeli

Tänään juhannusaattona menoliikennettä ennakoidaan olevan yhä runsaasti, tiedottaa tieliikennekeskus Fintraffic. Viikonloppuna julkisessa liikenteessä on poikkeuksia ja monien kauppojen aukioloaikoja supistetaan.

Fintrafficilta suositellaan lähtemään tien päälle juhannuksen menoliikenteen ruuhkaisimman ajan ulkopuolella. Kiireisimpään aikaan liikenne saattaa jonoutua.

Menoliikenne on tavallisesti vilkkaimmillaan aattoa edeltävänä torstaina eli eilen. Perjantaina liikennettä on yhä selvästi vähemmän, mutta silti enemmän kuin tavallisena päivänä.

Paluuliikenteen piikki puolestaan näkyy juhannussunnuntaina. Tällöin jonoutumista voi olla aamupäivästä iltaan saakka.

Juhannus aiheuttaa bussien ja junien aikatauluihin poikkeuksia.

Perjantain ja maanantain välillä tehdään lisäksi runsaasti junaliikenteeseen vaikuttavia ratatöitä. Väylävirasto kertoo, että liikennekatkot on pyritty ajoittamaan niin, että niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa matkustajille.

Tuttuun tapaan keskikesän juhla vaikuttaa myös eri palveluiden aukioloaikoihin. Kauppojen aukioloaikojen vapautumisen myötä kaupat voivat itse päättää, miten ne ovat auki juhannuksena.

Noin 800 S-ryhmän kauppaa pitää ovensa auki juhannuspäivänä. Osa kaupoista on auki sunnuntain aukioloaikojen mukaan, osa vielä suppeammin.

Myös K-ryhmän kaupat ovat samalla tavalla auki totuttua enemmän. Kauppakeskuksissa sijaitsevat kaupat ovat kuitenkin kiinni.

Alkon liikkeet ovat aattona auki vain kello 9–12, ja juhannuspäivän ne ovat kiinni.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje