Kaksinkertainen lapsilisä maksetaan joulun aatonaattona – ei vaikuta toimeentulotukeen

Lapsilisän kertaluontoisella tuplaamisella halutaan tukea lapsiperheiden ostovoimaa hintojen noustessa. LEHTIKUVA / MARJA AIRIO
Lapsilisän kertaluontoisella tuplaamisella halutaan tukea lapsiperheiden ostovoimaa hintojen noustessa. LEHTIKUVA / MARJA AIRIO

Joulukuun kaksinkertainen lapsilisä maksetaan tuensaajille joulun aatonaattona eli kuun 23. päivänä, kertoo Kansaneläkelaitos Kela tiedotteessaan. Päivä on joulukuun lapsilisien normaali maksupäivä.

Kelan mukaan kaksinkertaisena maksettava lapsilisä ei edellytä tuensaajilta toimenpiteitä, vaan ylimääräinen lapsilisä maksetaan automaattisesti kaikille tukea saaville.

Ylimääräinen lapsilisä ei myöskään vaikuta mahdollisen toimeentulotuen määrään, tiedotteessa kerrotaan.

Lapsilisää maksetaan jokaisesta Suomessa vakituisesti asuvasta alle 17-vuotiaasta lapsesta. Lapsilisän määrä kasvaa perheen lapsiluvun mukaan.

Kelan mukaan esimerkiksi kahden lapsen perheessä, jossa on kaksi vanhempaa, lapsilisät ovat korotuksen myötä joulukuussa yhteensä noin 400 euroa. Yhden vanhemman perheessä kahdesta lapsesta maksettavat lisät ovat yhteensä noin 650 euroa.

Hallitus päätti joulukuun kaksinkertaisesta lapsilisästä budjettiriihessään syyskuussa. Lapsilisän kertaluontoisella tuplaamisella halutaan tukea lapsiperheiden ostovoimaa hintojen noustessa.

Lapsilisän kaksinkertaistaminen edellytti väliaikaista muutosta lapsilisälakiin ja toimeentulotuesta annettuun lakiin. Eduskunta hyväksyi hallituksen esittämät lakimuutokset eilen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje