Katmandu-ravintoloiden pitäjiä syytetään ihmiskaupasta Tampereella – rikoshyöty syyttäjän mukaan yli miljoona euroa

Pirkanmaan käräjäoikeus käsittelee nepalilaisravintoloiden epäiltyä ihmiskauppaa Tampereella. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
Pirkanmaan käräjäoikeus käsittelee nepalilaisravintoloiden epäiltyä ihmiskauppaa Tampereella. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

Pirkanmaan käräjäoikeus käsittelee nepalilaisravintoloiden epäiltyä ihmiskauppaa Tampereella. Syyttäjän mukaan syytetyt alistivat pakkotyöhön kuusi nepalilaista, jotka joutuivat tekemään noin 9–13 tunnin työpäiviä kuutena päivänä viikossa. Palkat olivat huomattavasti alle sen, mitä työstä olisi kuulunut maksaa.

Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on syytteen mukaan ollut noin 1,1 miljoonaa euroa. Syyttäjä vaatii summaa menetettäväksi valtiolle siltä osin kuin kyse ei ole pakkotyöhön joutuneiden työntekijöiden palkka- ja muista saatavista.

Työntekijöille ei syyttäjän mukaan maksettu ylityö- eikä sunnuntailisiä. He myös joutuivat työskentelemään ilman palkallisia lomia tai saivat vain muutamia lomapäiviä vuoden mittaan. Kuukausipalkat olivat pienimmillään 900–1  600 euroa, enimmillään 2  300 euroa.

Syyttäjä vaatii pääsyytetylle neljän vuoden vankeustuomiota ja toiselle syytetylle kolmen ja puolen vuoden vankeutta.

Molemmat syytetyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. Heidän mukaansa työntekijät ovat tulleet Suomeen omaehtoisesti, heille on maksettu asianmukaista palkkaa, eikä ketään ole erehdytetty millään tavoin.

Syytteiden mukaan työntekijät eivät saaneet palkkakuitteja palkanmaksusta, eivätkä työnantajat pitäneet paikkansapitävää työaikakirjanpitoa.

Työntekijät pelkäsivät

Syytteen mukaan syytetyt käyttivät hyväkseen Tampereella toimiviin Katmandu-ravintoloihin pestaamiensa henkilöiden kielitaidottomuutta sekä heidän tietämättömyyttään suomalaisesta yhteiskunnasta ja oikeuksistaan.

–  Hän (yksi työntekijöistä) on ollut riippuvainen vastaajien tarjoamasta työstä, koska hän on halunnut tuoda perheensä Suomeen. Hän on pelännyt vastaajia ja sitä, että jos hän ei suostuisi työskentelemään ja toimimaan muutoinkin vastaajien asettamilla ehdoilla, hän ja hänen vaimonsa olisivat joutuneet pois työstä eivätkä he olisi saaneet muualta työtä eikä asuntoa, syyttäjä kuvailee haastehakemuksessa.

–  He ovat pelänneet myös sitä, että vastaajat voisivat suhteidensa vuoksi vaikuttaa kielteisesti heidän työn saantiinsa. (Työntekijä) on pelännyt myös sitä, että hänen läheisilleen voisi tapahtua jotain pahaa, jos hän ei tottelisi, syyttäjä jatkaa.

Nepalilaisia työntekijöitä majoitettiin työnantajan järjestämiin asuntoihin, joissa työnantajat saattoivat syyttäjän mukaan tulla käymään ilman lupaa. Osa työntekijöistä on ravintoloiden omistajien sukulaisia.

Suurin palkkasaatava yli 300 000 euroa

Saamatta jääneet palkkasummat ovat ammattiliitto Pamin laskelmien mukaan olleet pienimmillään noin 37  700 euroa ja enimmillään noin 313  000 euroa, ilmenee syyttäjän haastehakemuksesta. Neljässä tapauksessa kuudesta summa nousee yli 100  000 euroon.

Lisäksi työntekijät pakotettiin syytteen mukaan tekemään useita tilisiirtoja, joilla heidän rahojaan päätyi muun muassa Nepalissa asuvien henkilöiden tileille. Tällä tavoin menetetyt rahasummat olivat 16  100–63  100 euroa työntekijää kohti.

Neljän asianomistajan eli epäillyn rikoksen uhriksi joutuneen osalta syyttäjä vaatii rangaistusta ensisijaisesti ihmiskaupasta, kahden osalta kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Lisäksi pääsyytetty on syytteen mukaan rikkonut liiketoimintakieltoa, johon hänet määrättiin vuonna 2018.

Liiketoimintakiellon rikkominen järjesteltiin syyttäjän mukaan siten, että syytettyjen sukulainen ilmoitettiin syyskuussa 2018 kaupparekisteriin ravintolayhtiön hallituksen ainoaksi jäseneksi. Käytännössä pääsyytetty kuitenkin jatkoi ravintoloiden johtamista. Syyttäjä vaatii sukulaismiehelle sakkoja rekisterimerkintärikoksesta.

Epäillyt rikokset ajoittuvat vuosille 2012–2021. Viimeinen syytteeseen johtanut työsopimus solmittiin vuonna 2019.

---

Korjattu aiempaa uutista klo https://11.30: Syytetyillä oli useampi kuin yksi ravintola.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje