Nukutettu mursu kuljetetaan Korkeasaaren villieläinsairaalaan – Helsingissä mursu tutkitaan ja tehdään päätös sen kohtalosta

Mursu oli kavunnut 150 metrin matkan maata pitkin, ennen kuin se päätyi kuusiaidan viereen pötköttämään. LEHTIKUVA / Sasu Mäkinen
Mursu oli kavunnut 150 metrin matkan maata pitkin, ennen kuin se päätyi kuusiaidan viereen pötköttämään. LEHTIKUVA / Sasu Mäkinen
Kuva: Sasu Mäkinen
Jaa artikkeli

Kymenlaaksoa kiertänyttä mursua lähdettiin kuljettamaan Kotkasta Helsinkiin tiistai-iltana kello kymmenen maissa. Eläin oli ensin nukutettu kello seitsemältä, jolloin sitä päästiin tutkimaan tarkemmin.

Korkeasaaren eläintarhan eläintenhoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti kertoi STT:lle, että mursu kuljetetaan Kotkasta eläintenkuljetuskuorma-autolla Korkeasaaren villieläinsairaalaan.

–  Toivottavasti matka sujuisi hyvin. Eläin on huonossa kunnossa, ja pidempi siirto on aina riski. Ihan vielä ei voi huokaista helpotuksesta, Trontti sanoi.

–  Tutkitaan tarkemmin ja toivotaan, että hoito auttaisi. Sitten meidän täytyy tehdä viranomaisten kanssa päätöksiä, mitä mursulla on tulevaisuudessa edessä. Täytyy seurata tilannetta, sillä kyse on huonossa kunnossa olevasta eläimestä ja toivottavasti kuljetus ei ole sille liian iso stressi jo, Trontti lisäsi.

Korkeasaari tiedotti aiemmin tiistaina, että vaihtoehtoina on viedä eläin Korkeasaaren eläintarhaan tai lopettaa se.

Mursu kuolisi meressä

Kymenlaaksossa liikkunut mursu on nälkiintynyt, eikä se enää selviä yksin luonnossa, arvioi biodiversiteettiasiantuntija Riku Lumiaro Suomen ympäristökeskuksesta STT:lle. Hän on arvioinut mursun kuntoa näkemiensä kuvien perusteella. Lisäksi Lumiaro on ollut mursun tiimoilta yhteydessä muun muassa Korkeasaaren eläinlääkäreihin ja arktisen alueen eläinten asiantuntijoihin.

Mursu löytyi aamulla Kotkasta makoilemasta paikallisen talon pihalta. Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juha Säämänen kertoi STT:lle, että mursu oli kavunnut 150 metrin matkan maata pitkin, ennen kuin se päätyi kuusiaidan viereen pötköttämään.

Lumiaron mukaan mursun tulo maalle kertoo sen nälkiintymisestä.

–  Mursu on tullut maihin, siltä on hävinnyt rasvakerros ja sen lapaluut näkyvät. Se kuolisi meressä nyt, Lumiaro arvioi.

Poliisi on eristänyt alueen ja toivoo, ettei paikalle tulisi ihmisiä.

Virallista päätöstä mursun kohtalosta ei ole tehty, mutta Lumiaron mukaan vaihtoehtoina on joko lopettaa eläin tai siirtää se Korkeasaaren eläintarhaan kuntoutettavaksi.

–  Tämä on hankala tapaus. Ison eläimen nukuttaminen on vaikeaa, eikä siitä ole kenelläkään kokemusta, Lumiaro sanoo.

Korkeasaaren tiedotteessa vahvistettiin iltapäivällä Lumiaron arviot eläimen kunnosta. Myös tiedotteen mukaan mursu on erittäin nälkiintynyt, laiha ja sen ihonalainen rasvakerros on niin ohut, että todennäköisesti tästä syystä eläin ei viihdy enää vedessä vaan hakeutuu maalle.

"Minni-kissa oli vähän vauhkona"

Mursukeisari, vastaa puhelimeen talon asukas Jukka Hovila. Hovila oli huomannut mursun pihallaan aamulla seitsemän aikaan.

Eläin oli kotkalaisen talon pihalla mennessään murjonut mattotelineen, ja asukkaiden auto on jouduttu siirtämään turvaan pihalta.

–  Ihmettelin, miksi Minni-kissa oli vähän vauhkona. Oli kova kiire sisään. Syy selvisi pian, Hovila kertoo.

Hovila teki ilmoituksen mursusta vasta kahdeksan jälkeen, koska oli parhaillaan lähdössä katsomaan Rammsteinin konserttia Tallinnaan ja laivaan oli kiire.

–  En olisi päässyt pois kotoa, jos tietä pitkin olisi tullut paloautoja, mediaa ja muita uteliaita, hän sanoo.

Tällä hetkellä kotona on paikalla vain Minni-kissa, ja naapurit raportoivat Hovilalle uusista käänteistä.

Hovila kertoo, että auto on jouduttu siirtämään turvaan pihalta.

Mursu oli jo aiemmin kulkenut pihalla niin, että mattoteline oli jyrääntynyt maahan. Mursu oli kulkenut aivan Hovilan auton vierestä, mutta siihen ei hänen yllätyksekseen tullut naarmuja.

Viikonloppuna mursu ui kalastajan rysään ja kaatoi kalastajan veneen. Suomenlahden merivartiosto pelasti kalastajan, joka selvisi tilanteesta naarmuitta.

Mursu on erittäin harvinainen vieras Itämerellä, mutta eläimestä on tullut viime päivien aikana kosolti havaintoja.

Perjantaina mursu ilmestyi köllöttelemään Kymenlaakson Haminaan rannalle, mikä herätti ihmisissä suurta kiinnostusta. Ensimmäisiä havaintoja eläimestä tehtiin torstaina kaupungin rantavesissä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

16.30

Virallista päätöstä mursun kohtalosta ei ole vielä tehty

Kymenlaaksossa liikkunut mursu on nälkiintynyt, eikä se enää selviä yksin luonnossa, arvioi biodiversiteettiasiantuntija Riku Lumiaro Suomen ympäristökeskuksesta STT:lle.

Hän on arvioinut mursun kuntoa näkemiensä kuvien perusteella. Lisäksi Lumiaro on ollut mursun tiimoilta yhteydessä muun muassa Korkeasaaren eläinlääkäreihin ja arktisen alueen eläinten asiantuntijoihin.

Mursu löytyi aamulla Kotkasta makoilemasta paikallisen talon pihalta. Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari

Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juha Säämänen kertoi STT:lle, että mursu oli kavunnut 150 metrin matkan maata pitkin, ennen kuin se päätyi kuusiaidan viereen pötköttämään.

Lumiaron mukaan mursun tulo maalle kertoo sen nälkiintymisestä.

- Mursu on tullut maihin, siltä on hävinnyt rasvakerros ja sen lapaluut näkyvät. Se kuolisi meressä nyt, Lumiaro arvioi.

Mursua ovat vahtimassa poliisi ja pelastuslaitos, ja paikalla on ollut Korkeasaaren asiantuntija. Aiemmin paikalla oli kaksi eläinlääkäriä selvittämässä mursun kuntoa sekä sitä, mitä mursulle tehdään.

Poliisi on eristänyt alueen ja toivoo, ettei paikalle tulisi ihmisiä.

Virallista päätöstä mursun kohtalosta ei ole tehty, mutta Lumiaron mukaan vaihtoehtoina on joko lopettaa eläin tai siirtää se Korkeasaaren eläintarhaan kuntoutettavaksi.

- Tämä on hankala tapaus. Ison eläimen nukuttaminen on vaikeaa, eikä siitä ole kenelläkään kokemusta, Lumiaro sanoo.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

10.44

Kymeenlaakson mursu on löytynyt makoilemasta talon pihalta Kotkassa

Kymenlaaksossa seikkaileva mursu on löytynyt aamulla Kotkasta makoilemasta paikallisen talon pihalta. Eläin on mennessään murjonut mattotelineen, ja asukkaiden auto on jouduttu siirtämään turvaan pihalta.

Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juha Säämänen kertoo STT:lle, että mursu oli kavunnut 150 metrin matkan maata pitkin, ennen kuin se päätyi kuusiaidan viereen pötköttämään.

Mursua ovat vahtimassa poliisi ja pelastuslaitos, ja paikalle oli tulossa Korkeasaaren asiantuntija. Aiemmin paikalla oli kaksi eläinlääkäriä selvittämässä mursun kuntoa sekä sitä, mitä mursulle tehdään.

Poliisi on eristänyt alueen ja toivoo, ettei paikalle tulisi ihmisiä.

"Minni-kissa oli vähän vauhkona"

Mursukeisari, vastaa puhelimeen talon asukas Jukka Hovila. Hovila oli huomannut mursun pihallaan aamulla seitsemän aikaan.

- Ihmettelin, miksi Minni-kissa oli vähän vauhkona. Oli kova kiire sisään. Syy selvisi pian, Hovila kertoo.

Hovila teki ilmoituksen mursusta vasta kahdeksan jälkeen, koska oli parhaillaan lähdössä katsomaan Rammsteinin konserttia Tallinnaan, ja laivaan oli kiire.

- En olisi päässyt pois kotoa, jos tietä pitkin olisi tullut paloautoja, mediaa ja muita uteliaita, hän sanoo.

Tällä hetkellä kotona on paikalla vain Minni-kissa, ja naapurit raportoivat Hovilalle uusista käänteistä.

Hovila kertoo, että auto on jouduttu siirtämään turvaan pihalta.

Mursu oli jo aiemmin kulkenut pihalla niin, että mattoteline oli jyrääntynyt maahan. Mursu oli kulkenut aivan Hovilan auton vierestä, mutta siihen ei hänen yllätyksekseen tullut naarmuja.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mursu vaikuttaa hyvävointiselta

Palomestari Säämänen kertoi puolen päivän aikaan mursun makoilevan edelleen pihalla ja näyttävän hyvävointiselta.

- Mursu on vähän siirtynyt. Yritettiin äsken, että mursu lähtisi veteen päin. Ei tiedetä, osaako se mennä oikeaan suuntaan, Säämänen sanoo.

Korkeasaaren eläinlääkärin Nina Trontin mukaan merinisäkkäät pystyvät liikkumaan maalla hyvin. Hän ei pidä mursun kulkemaa matkaa vielä poikkeuksellisen pitkänä.

Trontti kertoo, ettei mursulle ole tällä hetkellä tarvetta tehdä mitään.

- Laki velvoittaa, että hädänalaista, loukkaantunutta tai huonossa kunnossa olevaa eläintä pitää auttaa. Niin kauan kuin mursu vaikuttaa hyvinvoivalta riittää, että tilannetta seurataan, Trontti sanoo.

Trontin mukaan vaikuttaa siltä, että mursu ei olisi tällä hetkellä huonossa kunnossa, vaan mursu käyttäytyy suhteellisen tavallisesti: hakeutuu välillä lepäämään maalle ja käy välillä uimassa.

- Jos mursu olisi huonossa kunnossa, sillä ei olisi energiaa liikkua.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mitä mursulle tehdään?

Mursua ei ole vielä suunniteltu kuljetettavan mihinkään, koska mursu on hyväkuntoinen, kertoo eläinlääkäri Trontti. Hänen mukaansa Korkeasaaressa pohditaan erilaisia ratkaisuja siltä varalta, että kuljetukselle ilmaantuu tarvetta.

Ison eläimen kuljetukseen vaaditaan oikeanlainen kalusto, eläinlääkäri kertoo. Kuljettaminen on eläimelle stressaavaa, joten tarvetta arvioidaan tilanteen mukaan.

- Olen katsellut kuljetuslaatikoita, mutta valmista suunnitelmaa ei ole. Yritämme varautua, jos tilanne tulee, sanoo Trontti.

Viikonloppuna mursu ui kalastajan rysään ja kaatoi kalastajan veneen. Suomenlahden merivartiosto pelasti kalastajan, joka selvisi tilanteesta naarmuitta.

Mursu on erittäin harvinainen vieras Itämerellä, mutta eläimestä on tullut viime päivien aikana kosolti havaintoja.

Perjantaina mursu ilmestyi köllöttelemään Kymenlaakson Haminaan rannalle, mikä herätti ihmisissä suurta kiinnostusta. Ensimmäisiä havaintoja eläimestä tehtiin torstaina kaupungin rantavesissä.

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje