Laitumella partioivat ankat pitävät huolen, ettei haitallinen vieraslaji pääse leviämään – tänä kesänä siipiväkeä hyödynnetään etanajahdissa ainakin Fiskarsissa, Espoossa ja Tuusulassa

Esimerkiksi Espoossa, Fiskarsissa ja Tuusulassa on hyödynnetty ankkoja siruetanoiden hävittämisessä. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
Esimerkiksi Espoossa, Fiskarsissa ja Tuusulassa on hyödynnetty ankkoja siruetanoiden hävittämisessä. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
Jaa artikkeli

Kaksi vuotta sitten Valtteri Aaltonen havahtui siihen, kuinka paljon espanjansiruetanoita heidän kotipihallaan Espoon Tapiolassa yhtäkkiä oli. Niiden hävittäminen oli iljettävää ja brutaalia hommaa, Aaltonen sanoo.

–  Keräsimme niitä ämpäreittäin ja selvitimme tapoja tappaa niitä oikein. Se tuntui ihan mielettömältä, mutta se oli pakko tehdä.

Espanjansiruetana on kansallisesti haitalliseksi määritelty vieraslaji, joka voi kasvaa lähes 15 senttimetrin mittaiseksi. Se voi aiheuttaa suuria tuhoja puutarhoissa ja viljelyksillä syömällä hyöty- ja koristekasvien lehtiä, kukkia ja sipuleita. Samalla se valtaa elintilaa Suomessa luontaisesti esiintyviltä lajeilta.

Vuotta myöhemmin Aaltonen tutustui kumppanuusmaatalouteen eli järjestelyyn, jossa viljelijä myy ruokaosakkuuksia kuluttajille ja kuluttaja saa osakkuudellaan tietyn osuuden tilan sadosta itselleen.

Aaltonen löysi Espoosta kumppanuusmaataloutta harjoittavan PieniKylä-nimisen tilan, jossa ruokaa viljellään luonnonmukaisesti. Aaltonen ryhtyi maatilan tilakumppaniksi. Samana kesänä tilalla vieraillessaan hän tapasi tilalla työskentelevän Hani-ankan, joka piti huolen, etteivät espanjansiruetanat, kotilot ja muut tuholaishyönteiset leviä tilan mailla.

–  Silloin taisin ensi kertaa kuulla ankkojen käyttämisestä etanaongelman hillitsijöinä.

Yksi harvoista espanjansiruetanan luontaisista vihollisista

Idea alkoi muhia Aaltosen päässä: olisipa olemassa palvelu, jonka kautta ihmiset voisivat tilata ankkoja hoitamaan espanjansiruetanaongelmaa. Aaltonen pani toimeksi. Viime kesänä hän perusti ystäviensä kanssa Ankkapartio-pienkeräyskampanjan, jolla kerättiin rahaa liikuteltavaan ankkapartioon Espoossa.

Pienkeräyksen 10  000 euron tavoitteesta saatiin kasaan lopulta noin kolmannes, mutta se ei lannistanut Aaltosta. Nyt hän on tyytyväisenä seurannut, kuinka esimerkiksi Fiskarsissa ja Tuusulassa on hyödynnetty ankkoja siruetanoiden hävittämisessä.

–  Vaikka keräyksen tavoite ei täyttynyt, tietoisuus on lisääntynyt ja ympäri Suomen on inspiroiduttu meidän kampanjastamme, Aaltonen sanoo.

Mutta miksi juuri ankat? Mielikuvat suloisesta sulkaväestä ja etananhävittäjästä eivät ehkä käy heti yksiin.

Ankat ovat yksi espanjansiruetanan harvoista luontaisista vihollisista Suomen luonnossa.

–  Ne tonkivat maata ja syövät etanoiden munia, jolloin kanta ei pääse kasvamaan. Pääasiassa ne ennaltaehkäisevät ongelmia eli tonkivat maasta tulevan kauden huolenaiheen, Aaltonen sanoo.

Ankkoja ei Aaltosen mukaan kuitenkaan tulisi nähdä vain ihmisen ikeen alle valjastettuina työläisinä. Niillä on myös itseisarvo.

–  Pitää olla huomaavainen ja huolellinen, ettei ankkoja vain käytetä ihmisen hyödyksi, vaan niille myös taataan hyvä elämä. Että se on niille mukavaa eikä niitä pakoteta mihinkään.

Ankkojen näkyminen esimerkiksi kaupunkikuvassa voisi Aaltosen mielestä myös parantaa ihmisten suhdetta eläimiin ja luontoon ylipäätään.

Visio liikkuvasta ankkapartiosta elää yhä, ja Aaltonen ystävineen on aikeissa hakea sille rahoitusta myös jatkossa.

–  On hauska idea, että ankat tonkivat maata ja kontrolloivat siten etanaesiintymiä, mutta on myös tärkeää saada tutkimustietoa toiminnan laajemmista vaikutuksista. Toivottavasti ensi vuoteen mennessä meillä on tietoa siitä, päästäänkö tätä hanketta jollain tavalla kokeilemaan.

Työ jatkuu myös ensi kesänä

Myös Fiskarsin Ruukissa tilanne espanjansiruetanoiden kanssa äityi viheliäiseksi, ja kyläyhteisön tekemät talkoot etanoiden hävittämiseksi alkoivat tuntua toivottomilta.

–  Viime syksynä totesimme, ettei etanoiden hävittäminen enää taida onnistua talkoilla. Etanat levisivät uusille alueille yrityksistämme huolimatta, Ruukin Lumo -hankkeen vetäjä Anna Kamara kertoo.

Fiskarsissa haettiin ja saatiin rahoitusta ankkojen toteuttamaan, luonnonmukaiseen vieraslajien torjuntatyöhön.

Rahoituksen avulla Fiskarsin museoympäristöön tuli kolme ankkaa, jotka ahertavat museon alueella koko kesän.

Ajatus ankkojen hyödyntämisestä vieraslajien torjunnassa tuli Kamaran mukaan mediasta ja kylältä.

–  Tässä lähistöllä asuu eräs ihminen, jolla on omassa pihassa ankkoja ja joka tiesi kertoa, että ne syövät etanoita. Ajateltiin, että mikä ettei, kokeillaan sitä täälläkin, Kamara kertoo.

Museoympäristössä ankat puurtavat alueella, josta ihmisten olisi korkean heinikon vuoksi mahdotonta kerätä etanoita pois. Ankat haettiin paikallisesta kasvatusankkalasta, ja ne pääsivät laitumelle kesäkuussa.

–  Aluksi ne olivat aika arkoja ja tottuneita syömään vain rehuja. Lopulta ne oppivat etsimään itse ravintonsa, Kamara sanoo.

Toistaiseksi kesä on ollut niin kuiva ja kuuma, ettei etanoita juuri ole näkynyt. Ankoista on kuitenkin hyötyä myös kotiloiden ja tuholaishyönteisten torjunnassa.

Ihan hetken mielijohteesta ankkoja ei voi hankkia etanoiden torjujiksi, vaan ne vaativat myös säännöllistä ylöspitoa.

Ankoista on tehtävä eläintenpitoilmoitus, ja muun siipikarjan tapaan niillä on ulkonapitokielto kesäkuun alkuun asti. Niillä pitää olla yöksi suoja ja talveksi lämmin asumus.

–  Lisäksi ne tarvitsevat juomavettä sekä paikan, jossa peseytyä. Meillä Fiskarsissa niillä on isompi vesiastia, jossa ne voivat työn lomassa pulikoida, Kamara kertoo.

Ankkojen on tarkoitus työskennellä laitumella myös ensi kesänä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje