Markkinaoikeuden on määrä antaa ratkaisunsa isännöintialan kartelliepäilyyn – KKV esitti miljoonien seuraamusmaksuja alan yrityksille

Muun muassa Isännöintiliitto on pitänyt KKV:n selvityksen lopputulosta virheellisenä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Muun muassa Isännöintiliitto on pitänyt KKV:n selvityksen lopputulosta virheellisenä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Markkinaoikeuden on määrä antaa tänään ratkaisunsa isännöintialan hintakartelliepäilyyn.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) esitti alkuvuonna 2021, että markkinaoikeus määräisi yhteensä noin 22 miljoonan euron edestä seuraamusmaksuja usealle isännöintialan yritykselle ja Isännöintiliitolle. KKV:n selvityksen mukaan alan yritykset sopivat keskenään taloyhtiöiden isännöintipalveluiden hinnoista ja hinnankorotuksista vuosina 2014–2017 liiton kautta. Isännöintiliiton lisäksi seuraamusmaksuja esitettiin yrityksille, jotka toimivat tuolloin Isännöintiliiton hallituksessa.

Vuonna 2021 julkaistussa selvityksessään KKV katsoi, että isännöintialan toimijat yrittivät yhdenmukaistaa isännöintialan sopimuksia ja muun muassa sitä, että yritykset veloittaisivat vuonna 2017 tulleita isännöintialan uusia lakisääteisiä tehtäviä lisäpalveluina.

KKV:n mukaan hinnoittelusta ohjeistettiin aktiivisesti muun muassa alan tapahtumissa ja tiedotteissa. Virasto arvioi, että kyse oli alan keinotekoisesta hintojen nostosta, mikä vahingoitti heidän asiakkaitaan eli taloyhtiöitä.

Isännöintiliitto kiisti KKV:n syytökset

KKV esitti seuraamusmaksuja liiton lisäksi Realia Services Oy:lle, Realia Groupille, Realia Holdingille, Colliers International Finland Groupille, Isännöinti Ilkka Saariselle, OP Koti Kainuulle, Oulun kiinteistötiedolle ja Suomen Kiinteistöhallinnalle sekä Reim Groupille ja Reim Hämeenlinnalle.

Muun muassa Isännöintiliitto on pitänyt KKV:n selvityksen lopputulosta virheellisenä. Liiton mukaan alalla ei ole ollut yhtenäistä kokonaissuunnitelmaa, jonka tarkoituksena olisi ollut rajoittaa kilpailua. Isännöintiliiton vuonna 2021 julkaisemassa tiedotteessa todettiin, että liiton viestinnän tarkoituksena on muun muassa ollut nostaa alan yleistä arvostusta.

–  Ymmärrämme, ettei ala näyttäydy tämän tutkinnan valossa nyt moitteettomana, ja tästä syystä sekä isännöinti että heidän asiakkaansa joutuvat rakentamaan luottamusta uudelleen, liiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva kommentoi tuolloin.

STT:n markkinaoikeudesta saaman ennakkotiedon mukaan ratkaisu on määrä antaa torstaina iltapäivällä. Myös Isännöintiliitto on ilmoittanut pitävänsä tiedotustilaisuuden iltapäivällä sen jälkeen, kun markkinaoikeuden ratkaisu on tullut julki.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje