Monet alkoholin verkkokaupat ovat muuttaneet toimintatapaansa, kertoo Verohallinto – vastuu valmisteveroista entistä useammin ostajalla

Tulli on pidättänyt marras–joulukuun aikana yli 80 000 litraa alkoholia, josta ei ole tehty tarvittavia viranomaisilmoituksia. LEHTIKUVA / MARJA AIRIO
Tulli on pidättänyt marras–joulukuun aikana yli 80 000 litraa alkoholia, josta ei ole tehty tarvittavia viranomaisilmoituksia. LEHTIKUVA / MARJA AIRIO

Monet alkoholin verkkokaupat ovat muuttaneet toimintatapaansa niin, että ne ovat lakanneet suosittelemasta asiakkaille tilauksen yhteydessä jotain tiettyä kuljetusliikettä, arvioi Verohallinto.

Suositteleminen on asettanut verkkokaupan verovelvolliseksi ostettujen alkoholituotteiden valmisteveron osalta. Jos kuljetusliikettä ei suositella, verovelvollisuus siirtyy alkoholin ostajalle.

Muutoksen taustalla on Verohallinnon ja Tullin marraskuussa aloittama alkoholin nettikaupan tehovalvonta. Alkoholin ostaminen ulkomaisista nettikaupoista on kuitenkin sallittua.

–  Oston yhteydessä maksetun arvonlisäveron lisäksi pitää kuitenkin maksaa valmistevero Suomeen, sanoo Verohallinnon ohjaus- ja valvontapäällikkö Sami Peltola tiedotteessa.

Verohallinto arvioi, että valmisteverot maksettiin vain yhdestä prosentista vuonna 2021 netistä ostetuista alkoholijuomista. Suomi menettää Verohallinnon arvion mukaan noin 80–100 miljoonan euron verotulot maksamattomien valmisteverojen vuoksi.

Verohallinto ottanut haltuunsa lähes 20 000 litraa alkoholia

Tullin havaitsemien alkoholilähetysten määrä on vähentynyt marras–joulukuussa, jolloin tehovalvonta on ollut voimassa. Syynä saattaa olla uudet toimitusreitit, arvioi Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit tiedotteessa.

Tulli on pidättänyt marras–joulukuun aikana yli 80  000 litraa alkoholia, josta ei ole tehty tarvittavia viranomaisilmoituksia.

Valtaosa Tullin pidättämistä alkoholilähetyksistä on siirtynyt Verohallinnon selvitysten jälkeen ostajalle. Jos ostajana ollut yksityishenkilö on verovelvollinen valmisteverosta, hän saa verotuspäätöksen maksamattomista valmisteveroista jälkikäteen.

Verohallinto on ottanut valvonnan aikana haltuunsa alkoholilähetyksiä, joiden valmisteveron maksaminen kuuluu myyjäyritykselle. Näistä haltuun otetuista alkoholilähetyksistä ei ole tehty vaadittua ilmoitusta eikä niistä ole maksettu vakuutta. Verohallinto on ottanut haltuunsa viime vuoden marras–joulukuussa yli 18  000 litraa alkoholijuomia näillä perusteilla.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje