Moni suomalainen haluaa nyt olla kadonneen metalliaarteen metsästäjä – ilmoitusvelvollisuus kuitenkin unohtuu usein

Museoviraston amanuenssi Sami Raninen arvioi metallinetsinnän suosion johtuvan muun muassa Ylen TV1-kanavalla vuonna 2017 esitetystä Menneisyyden metsästäjät -sarjasta. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI
Museoviraston amanuenssi Sami Raninen arvioi metallinetsinnän suosion johtuvan muun muassa Ylen TV1-kanavalla vuonna 2017 esitetystä Menneisyyden metsästäjät -sarjasta. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI

Museovirasto saa yhä enemmän ilmoituksia arkeologisista metallilöydöistä, ja yhä useampi suomalainen vaikuttaa etsivän vapaa-ajallaan metalleja maastosta. Museoviraston amanuenssi Sami Raninen arvioi metallinetsinnän suosion johtuvan muun muassa Ylen TV1-kanavalla vuonna 2017 esitetystä Menneisyyden metsästäjät -sarjasta.

– Ilmoituksia löydöistä tulee selvästi enemmän. On lopulta vaikeaa arvioida, johtuuko se harrastajamäärän kasvusta vai esinelöydön ilmoittamisen helpottumisesta, Raninen sanoo.

Suomen Metallinetsijät ry:n puheenjohtaja Lasse Nymanin mukaan harrastajamäärät kasvoivat merkittävästi vuodesta 2010 eteenpäin.

– Huippuvuodet ajoittuivat tuohon 2017–2019, jolloin voitiin puhua pienestä buumista. Sen jälkeen väittäisin, että harrastajamäärät ovat selkeästi tasaantuneet, Nyman sanoo.

Nymanin mukaan harrastajamäärän arvioiminen on varsin hankalaa. On joukko intohimoisia harrastajia, jotka käyttävät harrastukseen huomattavia määriä aikaa, ja myös niin sanottuja ”sunnuntaietsijöitä”.

Yli sata vuotta vanhat löytöesineet pitää ilmoittaa

Museovirasto avasi vuonna 2019 arkeologisten kansalaishavaintojen ilmoittamiseen tarkoitetun ilmoituspalvelu Ilpparin, jossa jokainen voi helposti ilmoittaa esinelöydöistä. Virasto kertoo suhtautuvansa etsijöihin suopeasti, kunhan lainsäädäntö on hallussa.

– Lähtökohta on, että niin kauan kuin etsijät noudattavat muinaismuistolakia ja muutenkin toimivat fiksusti, näemme harrastajat yhteistyötahoina. Heitä voisi kuvailla kansalaistieteen tekijöinä, jotka lisäävät tietoa ja ymmärrystä Suomen arkeologisesta kulttuuriperinnöstä, Raninen sanoo.

Muinaismuistolain mukaan yli sata vuotta vanhat löytöesineet pitää ilmoittaa Museovirastolle. Museovirasto voi lunastaa löydön, jolloin löytäjä saa hakea löytöpalkkiota tai lahjoittaa löydön. Lunastusten käsittelyä hankaloittaa käsittelyaika, joka on noin kolme vuotta.

– Lunastusten käsittelyaika on onneksi lyhenemässä. Arkeologiset kokoelmat saivat viime keväänä lisäresursseja tähän työhön, joten käsittelyviivettä saadaan kurottua umpeen, Raninen huomauttaa.

Kaikkia löytöjä ei kuitenkaan ilmoiteta viranomaisille.

– Sitä tapahtuu kyllä aika paljon. Olen joskus miettinyt sitä itse pessimistisesti, että kaikista rautakautisista löydöistä jopa puolet jätetään ilmoittamatta. Jos ilmoittamatta jätetään oikeasti näin paljon, niin kyllä se tuhoaa tätä meidän kaikkien yhteistä historiaa. Tästä ei kuitenkaan voida mitään kovin luotettavia ja tarkkoja arvioita esittää, Raninen pohtii.

Joidenkin harrastajien keskuudessa leijuu käsitys siitä, että löydöstä tehdyn ilmoituksen jälkeen Museovirasto kätkee esineen arkistoon, josta sitä ei enää koskaan näe. Raninen kuitenkin tyrmää väitteen paikkansapitävyyden.

– Se on sataprosenttisesti hölynpölyä. Löydöt menevät hyvin ammattitaitoisesti huollettuihin kokoelmiin, joissa ne säilyvät tulevaisuuteen. Niitä tutkitaan ja ne ovat näyttelytoiminnan käytettävissä.

Yhteistyössä kitkaa

Kanta-Hämeen Menneisyyden Etsijöiden Reijo Hyvönen on tunnettu alan harrastaja muun muassa Ylen tv-sarjasta. Hyvönen on toiminut pitkään metallinetsintäpiireissä ja vakuuttaa, että hänen piireissään kunnioitetaan muinaismuistolakia.

– Netissä on metallinetsintäfoorumeita, joissa jotkut ”harrastajat” ovat sitä mieltä, että löytöjä ei pidä ilmoittaa (viranomaisille). Vuosia sitten yksi harrastaja oli löytänyt harvinaisen tuhat vuotta vanhan rahan, jota hän yritti huutokaupata Tanskassa. Museovirasto onneksi huomasi tämän, Hyvänen sanoo.

Metallinetsijän mukaan hänen oma yhteistyönsä viranomaisten kanssa ei ole sujunut aivan kitkatta.

– Viime syksynä sain periaatteessa ruikuttamalla koekaivausryhmän paikalle tutkimaan Janakkalasta löytynyttä myöhäisviikinkiaikaista miekkaa, kertoo Hyvönen oman näkemyksensä.

Janakkalasta on tehty ennenkin merkittäviä arkeologisia löytöjä. Kuuluisin niistä on syksyllä 2013 löydetty niin sanottu Janakkalan miekkamies. Löydön takana oli juuri Hyvösen edustama Kanta-Hämeen etsijäryhmä.

Missä tahansa ei saa kaivaa

Metallinetsintä on harrastuksena jännittävä tapa tutustua historiaan. Harrastuksen aloittaminen on kuitenkin suhteellisen kallista, sillä laadukkaan metallinetsimen hankkimiseen saa käyttää useita satoja, jopa tuhansia euroja.

Missä tahansa ei saa kaivaa tai edes heilua etsimen kanssa, vaan aina tarvitaan maanomistajan lupa. Alueeseen kannattaa tutustua hyvin etukäteen, sillä Museoviraston suojelemilla alueilla kaivaminen on ehdottomasti kiellettyä.

Jos maasta löytää esineen, jota epäilee muinaisesineeksi, se kuuluu ottaa talteen, merkitä tarkka löytöpaikka muistiin ja ilmoittaa asiasta Museovirastolle. Esinettä ei saa puhdistaa. Riskinä on, että puhdistuksen myötä vahingossa tuhoaa tärkeää tietoa – vaikkapa esineessä olleen tekstiilijäänteen.

Esinelöydön jälkeen löytöpaikka pitää jättää rauhaan. Löytöpaikalla saattaa olla asuinpaikka, hauta tai muu muinaismuistolain rauhoittama kiinteä muinaisjäännös, jota ei tule viranomaisohjeen mukaan kaivella enempää.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje