MTV: Vastaamon enemmistöosuuden ostanut yhtiö saa rahansa takaisin – entinen toimitusjohtaja Ville Tapio ei kommentoinut STT:lle MTV:n tietoja

Vastaamon tietomurto tuli ilmi lokakuussa 2020. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
Vastaamon tietomurto tuli ilmi lokakuussa 2020. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
Jaa artikkeli

Enemmistöosuuden Psykoterapiakeskus Vastaamosta ostanut sijoittajayritys saa kahdeksan miljoonaa euroa vahingonkorvauksia, kertoo MTV.

MTV:n tietojen mukaan Vastaamon entinen pääomistaja ja toimitusjohtaja Ville Tapio tuomittiin välimiesoikeudessa palauttamaan yhtiön myynnistä saamansa kauppasumma kokonaisuudessaan.

Myös hänen vanhempansa Nina Tapio ja Perttu Tapio tuomittiin palauttamaan osa saamastaan kauppasummasta.

Sijoittajayritys ei kommentoinut asiaa MTV:lle, eikä MTV tavoittanut Ville Tapiota kommentoimaan asiaa.

STT uutisoi maaliskuussa 2021, että enemmistöosuuden Vastaamosta ostaneen Intera Partnersin hallintayhtiö PTK Midco oli vaatinut kaupan purkua sillä perusteella, ettei se olisi tehnyt kauppaa, jos olisi tiennyt tietomurrosta.

Vastaamon tietomurto tuli ilmi lokakuussa 2020, kun sen asiakkaiden potilastietoja levisi ensimmäisen kerran pimeään verkkoon ja uhreille lähetettiin kiristysviestejä.

Intera Partners osti osuuden Vastaamosta Tapion perheeltä touko-kesäkuussa 2019.

Tapio kiistää tienneensä tietomurrosta

Tapio ei maanantai-iltana kommentoinut STT:lle MTV:n tietoja korvaussumman suuruudesta ja muista oikeuskäsittelyn yksityiskohdista.

–  En voi vielä kommentoida, sillä oikeuskäsittely jatkuu edelleen. Kommentoin siinä vaiheessa, kun on jotain, mikä ei ole salassa pidettävää tai oikeuskäsittelyn aikaista tietoa, Tapio sanoi STT:lle puhelimitse.

Medialle maanantai-iltana lähettämässään lausunnossa Tapio sanoi välimiesoikeuden katsoneen todennäköiseksi, että yhtiön järjestelmäarkkitehti ja tietosuojavastaava yhdessä salasivat tietomurron ja tietosuojan puutteet toimitusjohtajalta.

PTK Midcon mukaan Tapio tiesi tietomurrosta, maaliskuussa 2019 jätetystä ensimmäisestä kiristysviestistä sekä olennaisista tietoturvapuutteista jo keväällä 2019, kun yrityskaupasta neuvoteltiin.

–  Haluan oikaista sitä väärää kuvaa, minkä tämän päivän uutisointi antaa minusta ja siitä, että olisin syyllistynyt tietomurron salaamiseen ennen Intera Partnersin kanssa tehtyä yrityskauppaa, Tapio sanoi STT:lle maanantai-iltana.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje