Juhannuksen vietossa ihmiset käsittelevät yleensä tulta, kaasua ja muita vaarallisia aineita tavallista enemmän. Palovahinkojen riski kasvaa, mutta muutamilla ohjenuorilla ja tulenkäsittelyn perusasioiden hallitsemisella juhlija voi välttyä pahimmilta haavereilta.
Suomen pelastusalan keskusjärjestö (SPEK) muistuttaa, että tuli vaatii jatkuvaa vahtimista, oli kyseessä sitten tulisijassa palava tuli tai avotuli.
Vahinkojen välttämiseksi myös turvallisten tulisijojen kuten takkojen ja saunanpesien edustat on syytä siivota syttyvistä materiaaleista. Näitä ovat muun muassa sytykkeet, polttopuut tai vaikkapa käsin kudotut räsymatot, SPEKin tiedotteessa sanotaan.
Jos alueella on voimassa Ilmatieteen laitoksen antama metsäpalovaroitus, on kaikenlaisten avotulten sytyttäminen kielletty – jopa juhannuksena, järjestö huomauttaa.
Avotulia ovat kaikki ulkona tehdyt tulet, joita ei ole eristetty maapohjasta. Esimerkiksi nuotio, kertakäyttögrilli ja juhannuskokko ovat siis avotulia, SPEK toteaa. Vaikka sää ei olisikaan helteinen ja maa kuiva, avotuli saattaa silti levitä kipinöinä tai maapohjaa pitkin.
– Tulen vahtimiseen motivoi sekin, että sytyttäjä on aina vastuussa valloilleen riistäytyneen tulen aiheuttamista vahingoista, muistuttaa vanhempi asiantuntija Ilpo Leino SPEKin tiedotteessa.
Jokaisen tulenkäsittelijän tulisi myös järjestön mukaan osata alkusammuttaa irti päässyt tuli. Sammutusvälineistä käyvät käsisammuttimen ja sammutuspeitteen ohella esimerkiksi vedellä täytetyt tynnyrit ja pesusoikot. Sammutustaitoja kannattaa myös harjoitella etukäteen.
Rasvapalot välttää puhdistamalla grillin
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kertoo, että viraston tietoon on kevään ja alkukesän aikana tullut poikkeuksellisen paljon grillipaloja, jotka vaikuttavat saaneen alkunsa rasvasta. Tukes muistuttaa tiedotteessaan, että grillien rasvapalot voi välttää yksinkertaisilla huoltotoimilla.
– Rasvapalo alkaa grillin pohjalle tippuneesta rasvasta ja ruoantähteistä, tarkastaja Jere Heikkinen sanoo Tukesin tiedotteessa.
– Rasvapalot voidaan välttää, jos grilli huolletaan käyttöohjeiden mukaisesti ja puhdistetaan huolellisesti jokaisen käyttökerran jälkeen.
Lisäksi grillit pitäisi Tukesin mukaan aina sijoittaa kauas rakennuksista ja muista palavista materiaaleista. Grilli kannattaa myös asentaa palamattomalle alustalle.
Heikkisen mukaan rasvapalot ovat erityisesti kaasugrillien ongelma. Kaasugrillauksessa rasva ja ruoantähteet kerääntyvät grillin pohjalle.
Hiilillä grillatessa rasva ja ruoantähteet sen sijaan palavat pois hehkuvien hiilien päältä tai lentävät jätteeksi käytettyjen hiilien mukana. Tosin hiiligrilleissäkin rasvapalo voi syttyä grilliritilään jääneestä rasvasta.
Ennen kaasugrillin käyttöönottoa tulisi tarkistaa polttimien puhtaus, liitosten tiiviys ja letkun kunto, Tukes neuvoo.
Tukes painottaa, että jos rasvapalo pääsee syttymään, sitä ei saa ikinä sammuttaa vedellä. Palavaan rasvaan heitetty vesi levittää palon räjähdyksenomaisesti, koska rasvaan sekoittuva vesi höyrystyy ja nostaa palavaa rasvaa mukanaan.
Rasvapalot pitää sen sijaan aina sammuttaa tukahduttamalla. Palon syttyessä mahdollinen kaasupullo kannattaa myös sulkea ja siirtää kauemmaksi, jos se onnistuu turvallisesti.
Jos palo leviää nopeasti eikä kaasupulloa pysty turvallisesti sulkemaan, on syytä poistua itse riittävän etäisyyden päähän ja soittaa hätänumeroon 112, Tukes ohjeistaa.
Mökkivierailija voi tuoda tuliaisina palovaroittimen
Suomen pelastusalan keskusjärjestö muistuttaa, että jokaisessa yöpymiseen käytettävässä tilassa on oltava toimiva palovaroitin. Juhannuksena majoitus saattaa tapahtua eksoottisemmassakin paikassa kuten kesähuvilan vinttikamarissa tai aitassa. Vieras voi vaikuttaa majapaikan paloturvallisuuteen myös itse.
– Palovaroitin paristoineen on ihan hyvää sisältöä tuliaiskassiin, kun mennään mökkivierailulle, vanhempi asiantuntija Leino tuumaa SPEKin tiedotteessa.
Yöpymistilasta olisi myös syytä päästä kahta eri reittiä pitkin ulos. Näin riski jumiin jäämisestä palon sattuessa pienenee. Ikkunan kautta poistumista kannattaa niin ikään harjoitella etukäteen.
SPEK myös huomauttaa, että esimerkiksi mökkipaikkakunnilla hälytysajoneuvoilla saattaa kestää huomattavasti kauemmin saapua onnettomuuspaikalle kuin kaupungissa.
– 112 Suomi -sovellus kannattaa asentaa jokaisen puhelimeen ja kesäasunnon osoite sekä koordinaatit laittaa näkyvälle paikalle, Leino suosittelee.