Niinistö HS:n haastattelussa: Perustuslakia muutettava, jos pääministeri halutaan lähettää Nato-kokouksiin

Perustuslain mukaan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, sanoo presidentti Sauli Niinistö. Esimerkiksi pääministerin lähettämiseksi EU-kokouksiin perustuslakia on uudistettu. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Perustuslain mukaan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, sanoo presidentti Sauli Niinistö. Esimerkiksi pääministerin lähettämiseksi EU-kokouksiin perustuslakia on uudistettu. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Suomen perustuslaki on yksiselitteinen ja Suomea edustaa mahdollisissa tulevissa sotilasliitto Naton kokouksissa presidentti, ei pääministeri, arvioi presidentti Sauli Niinistö Helsingin Sanomien Teema-lehden haastattelussa.

Niinistö perustelee näkemystä lehdelle kahdella argumentilla. Ensinnäkin, perustuslain mukaan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Toiseksi, läpi Suomen historian presidentti on ollut valtionpäämies.

Esimerkiksi EU:n osalta näiden yleislakien ohittamiseksi on tehty perustuslakiin erityislakina uudistus, jolla kokouksiin lähetettiin nimenomaan pääministeri.

Jos pääministeri Sanna Marin (sd.) haluttaisiin edustamaan Suomea Natoon, pitäisi perustuslakia presidentin mukaan muuttaa.

Marinin lähettämistä kokouksiin on perusteltu muun muassa sillä, että tämän on nähty voivan vahvistaa parlamentarismia.

–  Parlamentaarinen kontrolli toimii Natoa koskevissa asioissa ihan samalla tavalla kuin muissakin tp-utvassa käsiteltävissä asioissa, Niinistö kuitenkin sanoo lehden haastattelussa.

Tp-utva on tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokous.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje