Otkes: Essoten piirissä viime syksynä tapahtuneet itsemurhat tehtiin hukuttautumalla

Otkes kertoo, että hoitohenkilökunnalle itsemurhat olivat tulleet yllätyksenä. Kuvassa Essoten mielenterveys- ja päihdepalvelujen arviointi- ja jaksohoitoyksikkö Moision sairaalassa Mikkelissä. LEHTIKUVA / OSKARI MÄKISARKA

Jaa artikkeli

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on saanut päätökseen tutkinnan Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten piirissä viime syksynä tapahtuneista potilaskuolemista.

Otkesin mukaan kolme osastohoidossa ollutta naispotilasta teki itsemurhan yhden kuukauden sisällä syys–lokakuussa. Kaikki kolme itsemurhaa tehtiin hukuttautumalla.

Otkes kertoo, että hoitohenkilökunnalle itsemurhat olivat tulleet yllätyksenä. Sen mukaan tutkinnan perusteella voidaan todeta, etteivät perusterveydenhuollon käytännöt välttämättä vastaa moniongelmaisen potilaan palveluntarpeeseen riittävän ajoissa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje