Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa on alkanut viimeinen käsittelypäivä liki 30 vuotta kateissa olleen lakimiehen jutussa. Oikeudessa kuullaan uusia todistajia sekä osapuolen loppulausunnot. Sen jälkeen käräjäoikeus jää pohtimaan ratkaisuaan.
Ensimmäisenä salissa kuultiin keskusrikospoliisin (KRP) tutkijaa, joka oli mukana, kun lakimiehen ruumis löytyi merenpohjasta Airiston edustalta maaliskuun alussa. Etsintäalue oli määritelty sen perusteella, kuinka pitkälle syytetyn miehen tuolloin omistamalla purjeveneellä olisi päässyt satamasta tutkijoiden määrittämässä aikaikkunassa.
– Puolustusvoimien kuvauslaitteilla oli määritetty (etsintäalueelta) merenpohjasta noin 750 poikkeavaa esinettä tai asiaa, joista analysoinnilla edelleen poimittiin 32 todennäköisempää kohdetta. Niistäkin osa oli vielä niin sanottuja korkeamman prioriteetin kohteita, joita sanottiin punaiseksi, ja keltaisia vähän alemman prioriteetin kohteita, tutkija kertoi.
Lakimiehen ruumis oli merkitty keltaiseksi kohteeksi.
– Sukelluksen vetäjä sanoi, että aiempien päivien kokemusten perusteella tämä (kohde) olisi potentiaalinen -- koon ja muotojen perusteella.
KRP:n tutkijan jälkeen todistajana kuultiin poliisikoiranohjaajaa, jonka ruumiskoira teki viime kuussa etsinnän syytetyn miehen aikoinaan omistamassa purjeveneessä. Kuulemisen ajaksi oikeus määräsi median ulos salista, koska siinä oikeuden mukaan paljastui salassa pidettäviä tietoja poliisin teknisistä ja taktisista menetelmistä
"Teloitustyyppinen ja raukkamainen tekotapa"
Lakimies Ilpo Härmäläisestä tehtiin viimeinen varma havainto 3. elokuuta 1994 puolenpäivän jälkeen, kun hän lähti kotoaan Eerikinkadulta Turun keskustassa. Hänen murhastaan syytetään 68-vuotiasta miestä, joka toimi aikoinaan mainostoimistoyrittäjänä ja tunsi lakimiehen.
Vaikka ruumista ei löydetty, Härmäläisen epäiltiin alun perinkin joutuneen henkirikoksen uhriksi. Tapausta tutkittiin tappona, mutta lopulta ketään ei asetettu syytteeseen. Viime vuonna keskusrikospoliisi (KRP) avasi jutun tutkinnan uudestaan ja epäilty mies otettiin kiinni elokuussa.
Syyte nousi murhasta. Koska väitetystä teosta on kulunut niin pitkä aika, kaikki lievemmät henkirikosnimikkeet olivat jo vanhentuneet.
Käräjäoikeudessa käsittely alkoi joulukuussa ja jutussa odotettiin jo tuomiota, kun Härmäläisen ruumis löytyi. Viime viikolla käsittelyä jatkettiin lisätutkinnan valmistuttua.
KRP:n mukaan lakimies surmattiin ampumalla selkään ja päähän. Sen jälkeen hänen ruumiinsa käärittiin muovisäkkeihin ja upotettiin käyttämällä ankkuria painona.
Syyttäjä Niina Merivirran mukaan murhasta syytetty mies houkutteli lakimiehen purjeveneeseensä, ampui tämän ja upotti mereen.
– Tekotapa on ollut teloitustyyppinen ja raukkamainen. Uhria on ammuttu ensin selkään. Toinen laukauksista on todennäköisesti ollut niin sanottu lopetuslaukaus, jolla on varmistettu uhrin kuolema, Merivirta sanoi oikeudessa viime viikolla.
Löytyneitä luodinpalasia ei pystytty yhdistämään aseeseen
Syyttäjän mukaan syytetty mies murhasi lakimiehen, koska tämä aikoi kertoa poliisille laskutussopimusjärjestelystä, jossa tekaistiin laskuja ja jonka tarkoituksena oli pelastaa syytetyn mainostoimisto konkurssilta.
Syytetty kiistää syytteen täysin ja sanoo olleensa väitettynä tekoaikana Raisiossa. Miehen liikkeitä on pyritty selvittämään muun muassa senaikaisten kännykkämastojen paikannustiedoilla.
Syytetty omisti Härmäläisen katoamisen aikaan Colt-merkkisen revolverin. KRP:n lisätutkinnan mukaan ruumista saatiin talteen luodinkappaleita, mutta ne olivat sellaisessa kunnossa, ettei niitä pystytty yhdistämään mihinkään tiettyyn aseeseen.
Syytetyn ex-vaimo oli muistellut kuulusteluissa, että syytetyn käyttämästä purjeveneestä olisi kadonnut ankkuri mahdollisesti samoihin aikoihin Härmäläisen katoamisen kanssa. Viime viikolla oikeudessa ex-vaimo myönsi, ettei muista varmasti, milloin näin olisi tapahtunut. Hänen mukaansa syytetty olisi kuitenkin aikoinaan sanonut, että ankkuri oli varastettu.
Mies kiisti tämän jyrkästi ja sanoi, ettei heidän veneestään koskaan varastettu mitään.