Poliisi: 15-vuotiasta poikaa lyötiin puukolla vatsaan Inkoossa

Rikoksesta epäillyt nuoret ovat kaikki alaikäisiä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Rikoksesta epäillyt nuoret ovat kaikki alaikäisiä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Inkoossa 15-vuotiasta poikaa lyötiin puukolla vatsaan viime torstaina, kertoi Länsi-Uudenmaan poliisi tiistaina. Puukotuksen uhri vietiin hoidettavaksi Lastensairaalaan. Poliisin mukaan hän on jo päässyt sairaalahoidosta kotiin.

Poliisin mukaan joukko muita nuoria yritti teräaseella uhkaamalla saada nuorella olleen laukun haltuunsa. Tapahtumia tutkitaan tässä vaiheessa epäiltynä törkeän ryöstön yrityksenä.

–  Teräaseella vatsan alueelle aiheutettu vamma on aina hengenvaarallinen. Tässä tapauksessa asianomistajalla on kuitenkin ollut onnea matkassa, ja hän on jo päässyt pois sairaalasta, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Mats Sjöholm poliisin tiedotteessa.

Epäilty rikos tapahtui torstaina hieman ennen iltakymmentä Inkoon S-marketin lähistöllä. Poliisi tavoitti rikoksesta epäillyt nuoret myöhemmin illalla.

Kaikki epäillyt ovat alaikäisiä. Yksi heistä on alle 15-vuotias, mikä merkitsee, että hän ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan.

Poliisi pyrkii saamaan esitutkinnan valmiiksi ja syyteharkintaan vielä kevään aikana.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje