Pääministeri Marin sähkön hintakatosta: Budjettitekniikan ei pitäisi muodostua ongelmaksi – puolueet puhuvat sähkön hintakatosta maanantaina

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi sähkön hintakattoa EU:n ja Kaakkois-Aasian ASEAN-maiden kokouksen jälkeen. LEHTIKUVA/AFP
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi sähkön hintakattoa EU:n ja Kaakkois-Aasian ASEAN-maiden kokouksen jälkeen. LEHTIKUVA/AFP

Puolueet käsittelevät maanantaina yhdessä mahdollista sähkön hintakattoa tai muita keinoja sähkölaskujen pienentämiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriön parlamentaariseen kokoukseen valmistelema ehdotus on kustannuksiltaan miljardiluokkaa.

Pääministeripuolue SDP:n eduskuntaryhmä esitti eduskunnan täysistunnon aluksi, että kotitalouksille on laadittava kuluvalle talvelle sähkön hintakatto, joka olisi alle 20 senttiä kilowattitunnilta.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) piti perusteltuna, että pääministeri Sanna Marin (sd.) kutsuisi koolle hallituksen ja opposition yhteisen keskustelun. Saarikko perusteli tapaamisen tarvetta sillä, että esityksellä on niin massiivinen vaikutus Suomen valtion talouteen ja sen alijäämään.

Marin ei ollut EU-kokousten vuoksi paikalla täysistunnossa. Hän kuitenkin kertoi Brysselissä keskiviikkona illalla, että hallituspuolueiden puheenjohtajaviisikon on määrä kokoontua perjantaina pohtimaan mahdollista sähkön hintakattoa. Hän kommentoi asiaa EU:n ja Kaakkois-Aasian ASEAN-maiden kokouksen jälkeen.

Marin vastasi myös huoleen siitä, että hankkeen rahoittaminen energian ylisuurien tuottojen verottamiseen tähtäävällä windfall-verolla toisi rahaa vasta hankkeen toteutumisen jälkeen. Hän sanoi, että budjettitekniikan ei pitäisi muodostua ongelmaksi siinä, millä tavalla ihmisiä akuutissa hädässä tuetaan.

–  Ihmiset tarvitsevat apua ja tukea juuri tänä talvena. Tuo tuotto – vaikkakin se jälkikäteisesti tulisi – niin sillä pystyttäisiin kuitenkin näitä kustannuksia kattamaan. Itse en haluaisi ajatella niin, että budjettitekniikka muodostuisi ongelmaksi siinä, kuinka me ihmisiä juuri tässä akuutissa hädässä tuemme.

Marinilta kysyttiin myös, miksi SDP:n ehdotus hintakatosta on aiheuttanut hämmennystä muissa hallituspuolueissa. Siihen hän ei kuitenkaan suoraan vastannut.

–  Itse kyllä haluan uskoa, että huoli energian kalliista hinnasta kuluttajille, kotitalouksille ja yrityksille on yhteinen. Ja varmasti me kaikki haluamme ratkaisuja, hän sanoi.

SDP:n ehdotus tuli keskellä pakkaskautta. Kuinka nopeasti se vaikuttaisi?

–  Se on tietenkin riippuvainen siitä, kuinka nopeasti pystyisimme tuon lainsäädännön viemään eduskuntaan, hän sanoi.

Marin totesi, että hankkeessa ei puututtaisi energiamarkkinaan vaan valtio kompensoisi hintakaton yli menevät kustannukset energiayhtiöille

SDP:n ehdotuksessa kotitalouksille kohdistuva sähkön hintakatto olisi alle 20 senttiä kilowattitunnilta. Marin kertoi aiemmin päivällä, että hallitus–oppositio-rajojen yli käytävä parlamentaarinen keskustelu sähkön hintakatosta on kutsuttu koolle maanantaiksi.

Lintilä HS:lle: Valitsisimme sähkökatkot

Työ- ja elinkeinoministeriön tarkoituksena on tuoda esitys kalliiden sähkölaskujen pienentämiseksi maanantain parlamentaariseen kokoukseen.

Asiasta kertoi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) Helsingin Sanomien haastattelussa. Lintilän mukaan valmisteilla oleva esitys kustantaa yli miljardi euroa. Esityksen yksityiskohdat, kuten sen voimaantulo, eivät ole valmistuneet.

Elinkeinoministerin mukaan esityksellä on budjettivaikutuksia myös uuden vaalikauden puolelle, minkä vuoksi oppositionkin on hyvä olla mukana.

Lintilä varoittaa HS:n haastattelussa, että sähkön tukkuhinnan rajoittaminen tarkoittaa samalla sähköpulan ja sähkökatkojen valitsemista.

–  Jos laitetaan tukkumyynnille hintakatoksi sata yksikköä, ja samaan aikaan Tanska tai Baltian maat maksavat kaksisataa yksikköä, niin on täysin selvää, etteivät ruotsalaiset ja norjalaiset myy silloin Suomeen, Lintilä sanoo lehdelle.

Voimaantuloon "mahdotonta ottaa kantaa"

Muista hallituspuolueista on toivottu, että kokouksessa olisivat esillä myös muiden tukitoimien mahdollisuudet.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo piti tiedotteessa esillä vihreiden ehdottamaan energiarahaa sekä eduskunnan jo hyväksymän pienituloisten sähkötuen korottamista.

Myös valtiovarainministeri Saarikko piti perusteltuna, että maanantain tilaisuudessa ovat esillä myös muut mahdolliset ratkaisut. Hänen mukaansa ennen joulua on valittava, minkälaisia päätöksiä vielä tehdään. Saarikon mukaan keskusta on valmis lisätoimiin.

Joulua vietetään ensi viikon päätteeksi. Siihen Saarikko ei ottanut kantaa, milloin uudet toimet ehtisivät voimaan.

–  Kaikki edellyttää tietysti lakien valmistelua, ja tällaisiin yksityiskohtiin on vielä mahdotonta ottaa kantaa. Nämä asiat on eduskunnassa käsiteltävä, ja ne ottavat oman aikansa, Saarikko sanoi Marinin ilmoituksen jälkeen.

Saarikon mukaan lisätoimia on yritetty ratkoa EU-tason yhteistyöllä.

–  Energiaministerit ovat olleet lukuisia kertoja koolla, ja kun yhteistä ratkaisua EU:sta ei tunnu löytyvän, tarvitaan kansallisia ratkaisuja.

Marinin kutsu yllätti ainakin osan eduskunnasta. Kokoomuksen eduskuntaryhmää johtava Kai Mykkänen kertoi saaneensa ensitiedon kokouksesta STT:n uutistekstiviestin kautta.

"Te olette todella myöhässä"

Täysistunnossa oli tarkoitus aloittaa ensi vuoden budjetin käsittely, mutta SDP:n ehdotus kaappasi salikeskustelun huomion.

Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja kokoomus suomivat hallitusta siitä, että ne olivat esittäneet vastaavia toimia jo aiemmin.

–  Sosiaalidemokraatit tulevat nyt hintakatolla esiin, ja täällä haetaan parlamentaarista ryhmää miettimään asiaa. Te olette todella myöhässä, sanoi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.

–  Arvoisat sosiaalidemokraatit, te olette vallassa tässä maassa. Toimikaa sen mukaisesti, jatkoi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Brysselissä lyhyesti asiaa kommentoinut Marin sivuutti kysymyksen siitä, miksi hallitus on tarttumassa asiaan vasta nyt.

"Tämä on täyttä sirkusta"

Istuntosalissa myös hallituspuolueiden edustajat olivat hämmentyneitä siitä, ettei SDP valmistellut esitystä yhdessä hallituksen kesken.

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jouni Ovaska sanoi, että SDP:n esitys pitää välittömästi laittaa valmisteluun ja käydä yhdessä läpi puolueiden kesken. Hän kuitenkin kertoi tottuneensa toimintaan, jossa pääministeripuolue kävi esityksensä läpi yhdessä hallituksen kanssa.

–  Tämä on hyvin sekavaa ja rumaa. Tämä on täyttä sirkusta. Kansalaiset, jotka kotona miettivät laskujaan, eivät halua nähdä tällaista keskustelua, Ovaska sanoi.

Saarikko ja Lintilä pitivät yllä myös hallituksen aiempia toimia sähkön hinnan nousun vuoksi. Niitä ovat olleet esimerkiksi sähkön arvonlisäveron alentaminen, verovähennys kotitalouksille ja tukitoimet niille kotitalouksille, jotka eivät pysty verovähennystä hyödyntämään.

–  Tarvitsemme sellaisia ratkaisuja, jotka pystytään nopeasti panemaan toimeen. Onko sellainen vaihtoehto esimerkiksi sellainen, että nyt jo päätettyjä malleja laajennetaan? Lintilä sanoi.

Hintakattoja käytössä muualla

Demarien mukaan hintakaton aiheuttamat kustannukset valtiolle riippuisivat valitusta mallista, sähkön hintakehityksestä sekä siitä, miten muita keinoja otetaan käyttöön.

–  On käytettävä tehokkaimpia keinoja, joilla kotitalouksien hinnat saadaan laskettua ja joista aiheutuu pienin rasite julkiselle taloudelle. Mahdollinen mallissa käytettävä tuki tulisi rajata myös niin, että tuetun sähkön määrälle asetetaan kuukausittainen yläraja niin, että se huomioi tyypillisen sähkölämmitteisen omakotitalon kulutuksen, SDP:n tiedotteessa sanotaan.

Puolueen mukaan mallia toteutetuista hintakatoista voisi ottaa esimerkiksi Norjasta, Saksasta, Ranskasta tai Virosta.

Mahdollinen hintakaton sisältämä tuki voitaisiin SDP:n mukaan tarvittaessa rahoittaa valmisteilla olevalla energia-alan väliaikaisella voittoverolla. Sen odotetut tuotot ovat lausuntokierroksella käyneen lakiehdotuksen mukaan 0,5–1,3 miljardia euroa.

Valtiovarainministeri Saarikko huomautti, että kyseiset verotulot eivät olisi käytössä välittömästi.

–  Minusta esityksen mittakaava on sitä luokkaa, että jos se on ajateltu rahoitettavaksi tällä energiayhtiöiden lisäverolla, on hyvä muistaa, että se vaikuttaa valtion budjettiin vasta vuonna 2024.

SDP katsoo myös, että valtion on kriisissä tuettava yrityksiä, jotka vähentävät sähkön kulutustaan.

Demarien mukaan viranomaisten on huolehdittava sähkön toimitusvarmuuden ohella myös hinnoista. SDP:n mielestä Energiaviraston, Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä kantaverkkoyhtiö Fingridin tehtävänä on kriisiaikana oltava sähkön hinnan kohtuullisuudesta huolehtiminen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje