Talvirenkaiden vaihto on etelässä vasta aloitettu – pohjoisessa ollaan jo loppusuoralla

Talvirenkaat pitää olla lain mukaan alla ensi viikon tiistaista alkaen, jos ajokeli sitä edellyttää. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Talvirenkaat pitää olla lain mukaan alla ensi viikon tiistaista alkaen, jos ajokeli sitä edellyttää. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Autojen talvirenkaiden vaihto etenee eri tahtiin eri puolilla Suomea, rengasliikkeistä kerrotaan STT:lle. Esimerkiksi Lapin Kumin toimitusjohtaja Ville Ruokanen sanoo, että Rovaniemen seudulla sesonki alkaa olla jo loppusuoralla.

–  Suurin osa renkaista on täällä vaihdettu. Ihmiset ovat olleet tänä syksynä aika lailla etukäteen asiassa liikkeellä, Ruokanen sanoo.

–  Oulunkin rengashotelleissamme jo 70 prosenttia renkaista on vaihdettu. Siellä sesonki alkaa yleensä viikkoa–kahta myöhemmin kuin Rovaniemellä.

Ruokasen mukaan kuluva syksy on ollut vuodentakaiseen verrattuna "täysin toisenlainen". Tuolloin lumi yllätti suomalaiset autoilijat vielä tavallista pahemmin.

–  Lumi tuli aikaisin ja aiheutti valtavan kaaoksen rengasliikkeisiin. Kaikki halusivat vaihtaa renkaansa saman päivän aikana, Ruokanen muistelee.

–  Nyt vaihdamme renkaita neljättä viikkoa. Asiakkaiden on ollut helpompaa saada aikoja ja renkaansa vaihdettua, kun ei ole ollut liukasta.

Säässä on tapahtunut kuitenkin iso muutos tänään. Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on paikoin huono maan pohjoisosissa ja Pohjois-Karjalassa lumi- ja räntäsateen sekä jäätävän tihkun vuoksi.

–  Esimerkiksi Rovaniemelle satoi ensilumi tänä aamuna. Nyt ei saa lähteä missään olosuhteissa Jyväskylästä (Keski-Suomesta) ylöspäin enää kesärenkailla, Ruokanen sanoo.

Syksyinen sää on jarruttanut vaihtosesonkia etelässä

RengasCenter-ketjuun kuuluvasta Rengasnuora Oy:stä kerrotaan STT:lle, että talvirenkaita on vaihdettu Jyväskylässä noin viikon ajan.

–  Arviolta puolet autoista on vaihtanut talvirenkaat tämän viikon loppuun mennessä. Nyt alkaa olla ne ajat käsillä, kun renkaat kannattaa vaihtaa, Rengasnuoran toimitusjohtaja Jarmo Nuora sanoo.

–  Mitä etelämpää on lähdössä ajamaan pohjoiseen, sitä olennaisempaa on olla liikkeellä talvirenkailla. Kelit voivat olla todella yllättävät jopa täällä Jyväskylän korkeudella.

Marraskuun alusta eli ensi viikon tiistaista alkaen talvirenkaat pitää olla lain mukaan alla, jos ajokeli sitä edellyttää. Talvirenkaita on käytettävä samoin edellytyksin maaliskuun loppuun saakka.

Tästä huolimatta Suomen Euromasterin toimitusjohtaja Carl Segercrantz kertoo, että Etelä-Suomessa renkaiden vaihtaminen on vasta pikkuhiljaa käynnistymässä.

–  Vaihtaminen on aloitettu ehkä hieman hitaammin kuin me alalla toimivat olisimme toivoneet, Segercrantz sanoo.

–  Kun katsoo ulos, asian ymmärtää. Etelässä on ollut vielä aika mukavat syyskelit, mikä jarruttaa vaihtointoa.

Segercrantz arvioi, että ensimmäisenä renkaansa tulevat vaihtamaan etelässä ne, jotka käyttävät nastattomia renkaita.

–  Nastarenkaiden käyttäjät ehkä vielä empivät, kun pakkasista ei ole tietoakaan.

–  Voi olla, että jos maa olisi jonakin aamuna valkoinen, se saisi aikaan muutoksen aktiivisuudessa.

Talvirenkaiden hinnat nousseet jopa neljänneksen

Kaikista kolmesta rengasliikkeestä kerrotaan, että autonrenkaiden hinnat ovat olleet nousussa viime vuoden kesästä alkaen.

Hintoihin vaikuttivat aluksi toimitusketjujen vaikeudet ja koronapandemia. Ukrainan sodan myötä kiihtynyt inflaatio ja kasvaneet energiakustannukset ovat nostaneet renkaiden hintoja entisestään.

–  Talvirenkaiden hinnat ovat nousseet keskimäärin 15–25 prosenttia viime syksyyn verrattuna, Euromasterin Segercrantz sanoo.

– Varsinaista pulaa renkaista ei ole. Tietyissä tuotemerkeissä ja rengasko'oissa voi tosin olla normaalia huonompi saatavuus.

Lapin Kumin Ruokanen sanoo, että heillä rengassarjan kuluttajahinta on noussut keskimäärin noin 70 euroa viime syksyyn verrattuna.

–  Valitettavasti rengaspalveluiden tuottajatkaan eivät ole säästyneet inflaatiolta, energian hinnan sekä kustannusten nousulta, Ruokanen toteaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje