Tapaturmaisesti hukkuneista puolet oli yli 67-vuotiaita viime vuonna – Onnettomuustutkintakeskus laati kansalaisille 8 ohjetta, joilla välttää hukkuminen

Suomessa hukkuu vuosittain väkilukuun suhteutettuna kaksinkertainen määrä ihmisiä Norjaan ja Ruotsiin verrattuna. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Suomessa hukkuu vuosittain väkilukuun suhteutettuna kaksinkertainen määrä ihmisiä Norjaan ja Ruotsiin verrattuna. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Jaa artikkeli

Puolet Suomessa viime vuonna tapaturmaisesti hukkuneista oli yli 67-vuotiaita, selviää Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) teematutkinnasta. Lisäksi 56 prosentilla hukkumalla kuolleista oli sydänsairaus, mutta vain kolmasosa heistä oli siitä tietoinen.

Suomessa hukkui 165 ihmistä vuonna 2021. Yli kahdella hukkuneella viidestä eli 44 prosentilla oli veressä alkoholia vähintään 0,5 promillea.

Otkes otti viime vuoden hukkumiskuolemat tarkasteluun selvittääkseen kuolemien syitä ja taustoja. Tarkastelun ulkopuolelle rajattiin selvät henkirikokset, itsemurhat ja tautikuolemat. Edellisen kerran Otkes teki saman selvityksen viimeksi 10 vuotta sitten.

Suomessa hukkuu vuosittain väkilukuun suhteutettuna kaksinkertainen määrä ihmisiä Norjaan ja Ruotsiin verrattuna.

Yleisimmin hukuttiin uidessa

Yleisimmin ihmiset kuolivat uidessaan, pulikoidessaan tai vilvoitellessaan vedessä, tai sitten niin, että he joutuivat veden varaan rannalta tai laiturin päästä. Tällaisia kuolemia oli 165:stä valtaosa eli 91. Tapaturmakuolemista 32 tapahtui niin, että ihminen joutui veteen vesikulkuneuvosta. Valtaosassa tapauksista vene oli soutuvene. Heikoilla jäillä kuoli Otkesin mukaan 25 ihmistä.

Niin sanottuja paljukuolemia oli aineistossa ainoastaan yksittäisiä.

Kahdeksan ohjetta kansalaisille

Otkesin mukaan vuosien aikana omaksutut elin- ja toimintatavat altistivat hukkumiskuolemille todennäköisemmin kuin hetkessä tehdyt huonot valinnat. Onnettomuustutkintakeskus päättikin tutkintansa päätteeksi kahdeksan ohjetta, joilla voi välttyä hukkumiskuolemia.

Ohjeet ovat:

-Elä terveellisesti.

-Tunnista omat ja läheisten terveysongelmat sekä ikääntyminen ja ota ne huomioon.

-Huolehdi, että auttamiskykyinen henkilö on lähellä.

-Hanki vene, joka on tukeva ja CE-merkitty.

-Rakenna ranta ja laituri turvalliseksi

-Ota tavaksi käyttää pelastusliivejä jo nuorella iällä.

-Älä mene veteen tai veden äärelle päihtyneenä.

-Tiedä jään paksuus.

Lisäksi Otkes antoi suosituksia myös viranomaisille. Otkes julkisti tutkintansa tulokset keskiviikkona Helsingissä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje