Turussa tapahtuneessa kolarissa kuoli perjantai-iltana kaksi nuorta – toinen surmansa saaneista matkusti auton tavaratilassa

Poliisi kertoo osallisten kertomana selvinneen, että henkilöauton kyydissä oli ollut kuusi nuorta, joista yksi oli matkustanut auton tavaratilassa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Poliisi kertoo osallisten kertomana selvinneen, että henkilöauton kyydissä oli ollut kuusi nuorta, joista yksi oli matkustanut auton tavaratilassa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Jaa artikkeli

Myöhään perjantai-iltana Turussa sattui henkilöauton ja rekan välinen kolari, jossa kuoli kaksi nuorta, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.

Hätäkeskus sai ilmoituksen Aerotiellä sattuneesta onnettomuudesta hieman ennen kello yhtätoista illalla. Onnettomuudesta ilmoitti auton kyydissä ollut matkustaja.

Poliisi kertoo paikalla osallisten kertomana selvinneen, että henkilöauton kyydissä oli ollut kuusi nuorta. Yksi heistä oli matkustanut auton tavaratilassa.

Henkilöauto oli tullut Aerotietä pitkin lentoaseman suunnasta. Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ja auton peräosa oli lähtenyt luisuun törmäten lopulta vastaan tulleen täysperävaunullisen yhdistelmäajoneuvon keulaan.

Törmäyksen seurauksena ajoneuvossa takapenkillä matkustanut vuonna 2005 syntynyt nuori nainen ja tavaratilassa matkustanut vuonna 2005 syntynyt nuori mies kuolivat.

Alkoholilla ei poliisin mukaan epäillä olevan osuutta asiaan.

Vuonna 2004 syntynyttä henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje