Työpaikkaromanssit ovat vähentyneet koronan aikana – suhtautumisessa työntekijöiden välisiin suhteisiin on paljon eroja, kertoo Työterveyslaitos

Romansseista ei ole tilintekovelvollisuutta työpaikoilla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Romansseista ei ole tilintekovelvollisuutta työpaikoilla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Suomalaisilla työpaikoilla voi olla hyvinkin erilaisia suhtautumistapoja työntekijöiden välisiin romansseihin tai parisuhteisiin. Lähtökohtaisesti tällaiset suhteet ovat yksityisasia, eikä niistä ole tilintekovelvollisuutta työpaikoilla, sanoo Työterveyslaitoksen johtava konsultti Susanna Kalavainen.

Asialla on kuitenkin monta puolta: jos suhde vaikuttaa työn tekemiseen tai laatuun tai muut työntekijät huomaavat sen vaikuttavan esimerkiksi työtehtävien jakaantumiseen, asiasta on tärkeää puhua avoimesti työpaikalla.

–  Esimerkiksi esihenkilön ja alaisen välisistä suhteista on joillakin työpaikoilla tehty linjauksia. Voi olla tarpeen pohtia, voiko esihenkilö jatkaa enää esihenkilöroolissaan tai onko toisen hyvä siirtyä esimerkiksi toiseen yksikköön. Ratkaisevaa on, miten muut tilanteen näkevät: pystyykö esihenkilö toimimaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti?

Kalavaisen mukaan läheisistä suhteista voi koitua työpaikalla ongelmia myös peittelyn kautta: työyhteisön muut jäsenet usein tunnistavat tällaisen suhteen, vaikka asianomaiset olisivat yrittäneet pitää sen salassa. Tällainen voi tuoda työpaikalle jännitteitä.

–  Joskus on sellaisiakin tilanteita, että suhde on niin sanottu salasuhde ja suhteen osapuolet pyytävät työyhteisöstä apua suhteen salaamiseen esimerkiksi puolisoiltaan. Tällainen on tietenkin täysin asiatonta. Oli sitten kyse millaisesta suhteesta tahansa, lähtökohtaisesti työpaikalla ollaan työn tekemistä varten eivätkä muut suhteet saa vaikuttaa työhön.

Väestöliiton viimeisimmän, vuoden 2015 Finsex-tutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista on joskus rakastunut työpaikallaan. Näistä työpaikkaromansseista joka kymmenes johti avioliittoon. Työpaikkaromanssien määrät eivät olleet juurikaan muuttuneet 1990-luvun jälkeen.

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula arvioi, että työpaikkaromansseja on ollut aiempaa vähemmän viimeisten kahden vuoden aikana siksi, että huomattavan monet ovat olleet etätöissä. Etätöissä on ollut vähemmän mahdollisuuksia ja motiiveja työpaikkaromanssien solmimiseen.

Epäasiallista käytöstä tunnistetaan aiempaa paremmin

Työpaikalla voi syntyä epämukavia jännitteitä myös sen seurauksena, jos romanttinen kiinnostus ei olekaan molemminpuolista. Tällaiset lähestymiset vaativat aina tilannetajua, Kalavainen muistuttaa.

–  Kiinnostuksen ilmaisu on tärkeää pitää erillään työtehtävien hoitamisesta, ettei tule vahingossakaan annettua sellaista käsitystä, että mahdollinen torjunta voisi vaikuttaa yhteistyöhön jatkossa, Kalavainen painottaa.

Tietoisuus siitä, millainen käytös on epäasiallista ja millaista kohtelua työpaikalla tarvitsee sietää, on lisääntynyt 2000-luvulla. Kalavainen uskoo, että tämän seurauksena entistä useampi suomalainen uskaltaa kertoa kohtaamastaan epäasiallisesta käytöksestä.

–  Tänä päivänä ei siedettäisi sitä, mitä ei osattu edes kyseenalaistaa vielä 20–30 vuotta sitten. Ennen työpaikoilla saatettiin joutua kuuntelemaan esimerkiksi humoristiseksi tarkoitettuja vitsejä, jotka perustuivat vaikkapa naissukupuolen loukkaamiseen. Yhteiskunnallinen keskustelu muuttaa sitä, minkä näemme sallittuna  –  puhumattakaan siitä, minkä näemme arvostettuna tai toivottuna.

Moni jättää yhä kertomatta seksuaalisesta häirinnästä

Reilut viisi prosenttia kunta-alan työntekijöistä on kokenut seksuaalista häirintää työpaikallaan, ja reilu kolmannes heistä on ilmoittanut kokemastaan häirinnästä työnantajalleen, kertoo Kalavainen.

Tiedot ovat Työterveyslaitoksen Kunta10-pitkittäistutkimuksesta, jossa on mukana yli 60  000 suomalaista kunta-alan työntekijää. Tutkimus tehdään kahden vuoden välein, ja viimeisimmät tiedot ovat vuodelta 2020. Seksuaalista häirintää tutkimuksessa on käsitelty vuodesta 2018 lähtien.

–  Kun verrataan vuoden 2018 tutkimukseen, seksuaalista häirintää kokeneiden määrä oli laskenut vajaalla yhdellä prosenttiyksiköllä ja entistä useampi oli tehnyt ilmoituksen kokemastaan häirinnästä. Vaikka muutokset olivat pieniä, suunta on myönteinen, Kalavainen toteaa.

Seksuaalista häirintää koskevia ilmoituksia ei ole tutkimuksessa eroteltu sen mukaan, kenen taholta häirintää koetaan. Kalavainen uskoo, että potilaiden ja asiakkaiden taholta tulevasta häirinnästä on matalampi kynnys ilmoittaa kuin esimerkiksi kollegan taholta tulevasta häirinnästä. Epäasialliseen käytökseen varautuminen ja tällaisissa tilanteissa toimiminen on osa sosiaali- ja terveysalan työturvallisuuskoulutusta.

Sen sijaan esimerkiksi tärkeiden yhteistyökumppanien taholta tulevaan häirintään liittyen voidaan tuntea enemmän epävarmuutta: häirintää kokenut saattaa pelätä esimerkiksi asiakkaan menettämistä.

Työyhteisön sisällä koetun seksuaalisen häirinnän ilmoittamatta jättämisen taustalla voi olla Kalavaisen mukaan monenlaisia syitä.

–  Osa ajattelee, ettei siitä ole kuitenkaan hyötyä tai ettei asialle voida tehdä mitään. Osa murehtii, että asia paisuu tai mutkistuu ja aiheuttaa hankaluuksia itselle tai laajemmin työpaikalla. Tähän yritämme aktiivisesti vaikuttaa tuomalla julkisuudessa esille, että asioista kannattaa aina puhua: silloin työnantajalle syntyy velvollisuus puuttua asiaan.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje