Uusi turvallisuusalaan liittyvä rikosepäily ilmi: yksityisen turvafirman edustajaa epäillään miljoonapetoksesta, maksajana sosiaalitoimi

Poliisin mukaan rikoksen aiheuttama kokonaisvahinko on noin kolme miljoonaa euroa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Poliisin mukaan rikoksen aiheuttama kokonaisvahinko on noin kolme miljoonaa euroa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Yksityisen turvallisuusfirman edustajan epäillään erehdyttäneen sosiaalitoimea maksamaan miljoonia euroja tarpeettomista turvapalveluista, Itä-Uudenmaan poliisi kertoi torstaina.

Poliisin mukaan aiheutetun kokonaisvahingon suuruus on noin kolme miljoonaa euroa. Poliisi ei ole kertonut, minkä kunnan sosiaalitoimesta asiassa on kyse. Itä-Uudenmaan poliisi toimii viidentoista kunnan alueella.

MTV:n uutisten tietojen mukaan rikoksesta epäillään Securitaksen palveluksessa ollutta turvallisuuspäällikköä, joka on sittemmin jäänyt eläkkeelle. MTV:n mukaan mies oli järjestämässä eräälle ihmiselle suojelua väitetyssä kunniaväkivaltatapauksessa. Poliisitutkinnassa ilmeni, että uhka oli ollut aiheeton, MTV kertoi.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Juha Springare ei kommentoi MTV:n tietoja tai muitakaan yksityiskohtia rikosepäilyistä.

–  Kokonaisuuteen liittyviä yksityiskohtia ei voida tutkinnallisista syistä avata enempää, hän sanoi.

Securitas julkaisi torstaina verkkosivuillaan tiedotteen, jonka mukaan Itä-Uudenmaan poliisi epäilee yhtiön entistä toimihenkilöä rikoksesta. Securitaksen mukaan entinen toimihenkilö kiistää syyllisyytensä.

–  Yhtiöllä ei ole myöskään tässä vaiheessa tiedossa sellaisia seikkoja, jotka yksiselitteisesti osoittaisivat epäillyn henkilön syyllistyneen epäiltyyn rikokseen. Securitas yhtiönä tai muu henkilöstömme eivät ole epäiltyinä, yhtiö kirjoitti.

STT ei torstaina tavoittanut Securitaksen toimitusjohtajaa.

Myös sosiaalitoimen edustajaa epäillään rikoksesta

Turvallisuusfirman edustajan lisäksi poliisi epäilee asiasta päättänyttä sosiaalitoimen edustajaa virkarikoksesta. Poliisi epäilee, että tämä ylitti valtuutensa päättäessään huomattavista hankinnoista ilman tosiasiallista oikeutta niihin.

Springare ei ota kantaa siihen, toimivatko epäillyt yhteistyössä. Hän ei myöskään halua tässä vaiheessa valottaa epäiltyjen mahdollisia motiiveja.

–  Tutkinnallisista syistä en kommentoi hyötynäkökulmaa tarkemmin muuten kuin niin, että rahansiirrot ovat perustuneet tämän palveluntuottajan (yksityisen turvafirman) laskutukseen, ja että esitutkinnan perusteella kyse on ollut yhteiskunnan varoista.

Rikosten epäillään tapahtuneen vuosina 2021–2022. Turvallisuusfirman edustajan ja sosiaalitoimen edustajan lisäksi poliisilla on kokonaisuudessa myös muita epäiltyjä, joiden kokonaismäärää Springare ei halua tarkentaa.

Poliisi selvittää esitutkinnassa myös hankintaketjun muuta päätöksentekoa ja valvontaa. Kaiken kaikkiaan kokonaisuuteen liittyy kymmeniä ihmisiä, joita esitutkinnassa on kuultu tai aiotaan kuulla.

Yksityiseen turvallisuusalaan liittyvät rikosepäilyt ovat olleet esillä viime vuoden lopulta lähtien.

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Avarn Security -yrityksen järjestyksenvalvojien epäiltyjä väkivaltaisuuksia. Lisäksi Espoossa kauppakeskus Isossa Omenassa neljää turvallisuusalan työntekijää epäillään kuolemantuottamuksesta, kun 35-vuotias nainen kuoli viime viikonloppuna voimankäyttötilanteessa. Ison Omenan vartioinnista vastaa Securitas.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje