Uutissuomalainen: Eläkkeellä olleita sotilaita palkattu poikkeuksellisen paljon takaisin Puolustusvoimien palvelukseen

Pääesikunnan mukaan uusista määräaikaisista siviilitehtävistä noin 39 prosenttia päätyi evp-sotilaille. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Pääesikunnan mukaan uusista määräaikaisista siviilitehtävistä noin 39 prosenttia päätyi evp-sotilaille. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Eläkkeelle jääneitä sotilaita on Pääesikunnan mukaan palannut töihin poikkeuksellisen paljon, kertoo Uutissuomalainen.

Määräaikaisiin siviilitehtäviin Puolustusvoimat on palkannut noin 200 sotilasta, jotka ovat jo eronneet vakinaisesta palveluksesta (evp) eläköitymisen tai muun syyn takia.

Lisätalousarviossa Puolustusvoimien määräaikaisuuksiin myönnettiin reilut 42 miljoonaa euroa tälle ja ensi vuodelle. Perusteena oli sotilaallisen valmiuden tehostus.

Puolustusvoimat on lisännyt Ukrainan sodan ja muun turvallisuustilanteen kiristymisen takia kertausharjoituksia ja harjoituksia myös kansainvälisten kumppaneidensa kanssa.

Pääesikunnan mukaan uusista määräaikaisista siviilitehtävistä noin 39 prosenttia päätyi evp-sotilaille, joita ei lain mukaan voi palkata takaisin sotilastehtäviin.

–  Valmiuden ja suorituskyvyn kannalta on tärkeää, että voimme hyödyntää myös evp-sotilaita tehtäviin, joissa edellytetään sotilaallista osaamista, sanoo Puolustusvoimien viestintäjohtaja, kommodori Johan Tillander Uutissuomalaiselle.

Evp-sotilaita on palkattu muun muassa asiantuntijoiksi.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje