Uutissuomalainen: Päätös reservin ikärajan nostosta siirtyy

Puolustusministeriöstä kerrottiin Uutissuomalaiselle, että ikärajan mahdollisen nostamisen edellyttämiä lakimuutoksia ei ehditä tehdä ennen kevään vaaleja. LEHTIKUVA / Kaisa Siren
Puolustusministeriöstä kerrottiin Uutissuomalaiselle, että ikärajan mahdollisen nostamisen edellyttämiä lakimuutoksia ei ehditä tehdä ennen kevään vaaleja. LEHTIKUVA / Kaisa Siren

Puolustusvoimien reservissä olevien ikärajan nostamisesta päättäminen siirtyy seuraavalle hallituskaudelle, kertoo Uutissuomalainen.

Uutissuomalainen uutisoi ikärajan nostosta syyskuussa, jolloin kerrottiin, että päätös oli määrä tehdä lähiviikkoina.

Prikaatikenraali Sami Nurmi puolustusministeriöstä kertoo jutussa, että ikärajan mahdollisen nostamisen edellyttämiä lakimuutoksia ei ehditä tehdä ennen kevään vaaleja. Hänen mukaansa ajatuksena on niputtaa ikärajan tarkastelu mahdollisuuksien mukaan laajempaan kokonaisuuteen, joka sisältäisi myös muun muassa vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämisen sekä miesten ja naisten yhteiset kutsunnat.

Nurmi sanoo myös, että asevelvollisuuden kehittämiseen vaikuttaa myös seuraavan hallitusohjelman kanta asiaan.

Reservin ikäraja voisi esimerkiksi nousta viidellä vuodella.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje