Vain harva kieltää elintensä luovutuksen – mutta luovuttajista on silti pulaa

Elinsiirtoa odottaa Suomessa vuosittain vajaat 600 potilasta. Noin joka kymmenes elinsiirtojonossa oleva suomalainen ei ehdi saada tarvitsemaansa elintä ajoissa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
Elinsiirtoa odottaa Suomessa vuosittain vajaat 600 potilasta. Noin joka kymmenes elinsiirtojonossa oleva suomalainen ei ehdi saada tarvitsemaansa elintä ajoissa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Suomalaisten asenteet elinluovutuksia kohtaan ovat yleisesti ottaen myönteisiä, ja elinluovutuskieltoja tulee vastaan todella harvoin, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) elinsiirto- ja maksakirurgian osastonylilääkäri Marko Lempinen.

Vuonna 2010 elinluovutuslakiin tehtiin muutos, jonka mukaan elinluovutukseen ei tarvita enää erillistä tahdonilmaisua, vaan vainajan oletetaan suostuneen elintensä luovutukseen, mikäli hän ei ole vastustanut tai kieltänyt elinluovutusta elinaikanaan.

–  Lakimuutoksella pyrittiin saamaan lisää luovuttajia ja saatiinkin, mutta luovuttajista on edelleen jatkuva pula, Lempinen sanoo.

Elinsiirtoa odottaa Suomessa vuosittain vajaat 600 potilasta. Noin joka kymmenes elinsiirtojonossa oleva suomalainen ei ehdi saada tarvitsemaansa elintä ajoissa. Elinluovuttajia on vain noin 130 vuodessa.

Lempisen mukaan potentiaalisia elinluovuttajaehdokkaita on yleensä vuositasolla reilusti enemmänkin, mutta suurin osa heistä karsiutuu pois lääketieteellisistä syistä.

Yksi luovuttaja voi auttaa monia

Viime vuonna kahdeksan elinluovutukseen soveltuvaa vainajaa oli itse kieltänyt elinluovutuksen ennen kuolemaansa, ja 12 potentiaalista luovuttajaa jäi pois omaisten toivomuksesta. Usein näitä tapauksia on tätäkin enemmän, keskimäärin 30 vuodessa.

30 elinluovuttajan elimillä olisi mahdollista auttaa noin 95–105:tä potilasta, jotka odottavat elinsiirtoa.

–  Jos vainaja ei ole kieltänyt elinluovutusta, saisimme lain mukaan ottaa elimet, mutta kyllä me aina kunnioitamme omaisten toiveita emmekä tietenkään painosta ketään – siitä todennäköisesti olisi enemmän haittaa kuin hyötyä, ja olisimme varmaan nopeasti lööpeissä, Lempinen sanoo.

Vaikka elinluovutuskorttia tai muunlaista tahdon kirjaamista ei enää tarvita, selkeä tahdonilmaisu helpottaa omaisten tilannetta, kun päätös ei jää heidän vastuulleen. Lempinen kannustaa vähintään keskustelemaan asiasta omaisten kesken, jotta toiveet ovat tiedossa.

Munuais- ja maksaliiton viime vuonna teettämän gallupkyselyn mukaan 83 prosenttia suomalaisista olisi valmiita elinluovutukseen, 7 prosenttia kieltäisi luovutuksen ja loput eivät osanneet sanoa kantaansa. Moni elinluovutusta vastustava uskoi, etteivät omat elimet kelpaisi luovutettavaksi.

Kyselyyn vastanneista vain reilu kolmasosa kertoi ilmaisseensa oman elinluovutustahtonsa. Suurin osa oli joko kirjannut sen Omakantaan tai hankkinut paperisen elinluovutuskortin, pienempi osa oli kertonut tahdosta läheisilleen. Kyselyyn vastasi noin tuhat 18–79-vuotiasta suomalaista.

Elinsiirtoja myös kuoleman jälkeen

Kaikki Suomen elinsiirrot tehdään Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa. Elävät luovuttajat ovat useimmiten potilaan omaisia tai ystäviä, mutta myös anonyymejä luovuttajia löytyy. Muut luovuttajat ovat aivokuolleita vainajia.

Husissa on parhaillaan meneillään pilottihanke, jossa elinten luovutus voidaan tehdä verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen. Tällä hetkellä tällaisia DCD-luovutuksia tehdään Husissa ainoastaan munuaisten osalta.

–  Toivomme, että saamme nämä luovutukset jossain kohtaa laajempaankin käyttöön – myös maksa-, haima-, sydän- ja keuhkosiirtoihin. Tällä tavalla saisimme elinsiirtojonoja lyhennettyä merkittävästi. Monissa muissa maissa DCD-luovutukset ovat jo arkipäivää, Lempinen kertoo.

Munuaisia siirretään eniten

Suomessa tehdään määrällisesti eniten munuaissiirtoja, noin 250–270 vuodessa. Munuaisia on saatu viime vuosina aiempaa enemmän eläviltä luovuttajilta, mutta siirtojono ei ole tästä huolimatta lyhentynyt, vaan se on hiljalleen jopa hieman pidentynyt. Jonossa on tällä hetkellä reilut 450 potilasta, ja keskimääräinen jonotusaika on Lempisen mukaan noin 1,5–2 vuotta.

–  Taustalla on väestön ikääntyminen. Meillä on entistä enemmän potilaita dialyysissä eli keinomunuaishoidossa. Viimeiset 20 vuotta yleisin syy munuaissiirtojen taustalla on ollut ykkös- ja kakkostyypin diabetes. Muita syitä ovat erilaiset munuaistaudit.

Maksansiirtoa jonotetaan keskimäärin vajaat kaksi kuukautta. Maksansiirron syynä on tavallisimmin autoimmuunikirroosi tai sappitietulehduksen aiheuttama kirroosi, ja siirroilla autetaan lähes kaikenikäisiä potilaita.

Maksan, haiman, sydämen tai keuhkojen siirtojonoissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuosina.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje