Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken tulee vierailulle Suomeen, kertoo ulkoministeriö tiedotteessaan. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) isännöi vierailua 2. kesäkuuta. Blinken vierailee Helsingissä 1.–2. kesäkuuta, kertoo Yhdysvaltain ulkoministeriö tiedotteessaan.
Ulkoministerit keskustelevat ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä, Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan ja pitkäaikaisen tuen antamisesta Ukrainalle. Aiheena ovat myös Naton ajankohtaiset kysymykset.
– Yhdysvallat on Suomen keskeinen liittolainen. Vierailu on osoitus kahdenvälisen suhteemme vankasta perustasta. Nykyisessä turvallisuustilanteessa yhä syvenevät säännölliset keskustelut Yhdysvaltojen kanssa ovat tärkeitä, sanoo ulkoministeri Haavisto tiedotteessa.
Ulkoministeri Blinken tapaa myös pääministeri Sanna Marinin (sd.).
Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Blinken pitää Helsingissä puheen, jossa hän kertoo, millä kaikilla tavoilla Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan on ollut strateginen epäonnistuminen.
Naton ulkoministerien epävirallinen kokous Oslossa
Ennen Suomen-vierailuaan Blinken vierailee Ruotsissa ja Norjassa.
Blinken matkustaa Ruotsin Luulajaan 29.–31. toukokuuta. Luulajassa järjestetään toukokuun 30. ja 31. päivä EU:n ja Yhdysvaltojen kauppa- ja teknologianeuvoston (TTC) kokous, johon Blinken osallistuu.
31. toukokuuta ja 1. kesäkuuta Blinken on Oslossa. Siellä hän osallistuu Naton ulkoministerien epäviralliseen kokoukseen, kertoo Yhdysvaltain ulkoministeriö. Kokouksessa keskustellaan Naton heinäkuussa Vilnassa pidettävän huippukokouksen valmisteluista.