Yli puolet neuvoloiden työntekijöistä sanoo kyselyssä tarvitsevansa lisää tukea maahanmuuttajien kanssa työskentelyyn

THL:n kyselyyn vastasi noin 300 neuvolatyön ammattilaista touko–kesäkuussa. Vastaajista suurin osa oli terveydenhoitajia. Arkistokuva. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
THL:n kyselyyn vastasi noin 300 neuvolatyön ammattilaista touko–kesäkuussa. Vastaajista suurin osa oli terveydenhoitajia. Arkistokuva. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kolme viidestä neuvolatyöntekijästä sanoo tarvitsevansa lisää tukea maahanmuuttajataustaisten perheiden kanssa työskentelyyn Suomessa. Asia ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselytutkimuksesta.

Kyselyn perusteella maahanmuuttajataustaisten perheiden kanssa työskentely on yleistä neuvolapalveluissa. Kyselyyn vastanneista neuvolatyöntekijöistä noin puolet kertoi työskentelevänsä heidän kanssaan päivittäin tai viikoittain.

Käytännössä neuvolatyöntekijät kertoivat kaipaavansa lisää tietoa ja koulutusta työnsä tueksi.

–  Tiedon tarpeet liittyivät esimerkiksi kotoutumiseen, asiakkaan kohtaamiseen, väkivaltakokemuksiin, kielellisiin ja kulttuurisiin tekijöihin sekä perhe-elämän haasteisiin, tutkimuspäällikkö Reija Klemetti THL:stä sanoo tiedotteessa.

–  Myös sukuelinten silpomisen puheeksi ottaminen neuvoloissa nousi esiin.

Monikieliselle tiedolle olisi tarvetta

Ammattilaiset kokivat kyselyssä maahanmuuttajaperheiden suurimpana haasteena sosiaalisen verkoston puutteen Suomessa. Myös lasten kielellinen kehitys ja ravitsemus sekä suomalaisen palvelujärjestelmän vieraus maahanmuuttajaperheille koettiin usein haasteeksi.

Vastaajien mukaan suomalaisen palvelujärjestelmän vieraus aiheuttaa maahanmuuttajille epätietoisuutta ja väärinkäsityksiä neuvoloissa, THL:n tiedotteessa sanotaan.

THL:n mukaan neuvolapalveluista kertovalle monikieliselle tiedolle olisi kyselyn perusteella tarvetta. Myös ammattitulkkien kanssa tehty yhteistyö on vastaajien mukaan auttanut maahan muuttaneiden vanhempien ja perheiden kanssa työskentelyä.

THL:n kyselyyn vastasi noin 300 neuvolatyön ammattilaista touko–kesäkuussa. Vastaajista suurin osa oli terveydenhoitajia.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje