VAASA

Osuuskauppa KPO aloitti keskiviikkona 350 henkilöä koskevat yt-neuvottelut. Ne koskevat KPO:n matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä autokaupan aloilla työskentelevää henkilöstöä.

Osuuskaupan tiedotteen mukaan kysyntä ja asiakasmäärät ovat koronavirusepidemian vuoksi hotelleissa vähentyneet merkittävästi. Yhtiö arvioi, että tilanne tulee vaikeutumaan edelleen. Myös autokaupan tilanne on haastava.

Ravintoloiden asiakasmäärät leikkaantuneet

KPO:n majoitus- ja ravitsemistoimialan johtaja Riku Asukas sanoo, että yhtiöllä on Vaasassa, Kokkolassa ja Ylivieskassa noin 200 työntekijää hotelli- ja ravintolatyössä. Heitä ei olla irtisanomassa.

– Meillä on monia keinoja hakea joustoa, joista yksi on lomautukset. Muun muassa niistä yt-neuvotteluissa on keskustellaan.

Asukkaan mukaan korona näkyy jo hotelleissa ja ravintoloissa. KPO:lla on Vaasassa hotelli Vaakuna sekä lukuisia ravintoloita. Niissä epidemia tuntuu.

- Ravintoloiden asiakasmäärät ovat leikkautuneet, ja olemme tehneet joitakin aukiolomuutoksia. Ihmisten siirtyminen etäpalveluihin näkyy.

Yhtiö on luopunut lounasbuffeteista.

– Ruoka tuodaan nyt lautasannoksina. Myös ruuan kuljetuspalvelut lounasaikaan ovat lisääntyneet.

Käänteet ovat olleet isoja

Vaikka hotellien ja ravintoloiden työntekijöiden tarve on vähentynyt, on heitä siirretty yhtiön marketteihin töihin. Niissä tarvitaan lisätyövoimaa.

– Pienten lasten vanhemmat ovat poissa töistä ja hyllyjä täytyy täyttää. Ihmiset ostavat nyt paljon ruokaa, kun he ovat kotona. Siirrämme hotelli-ravintolapuolelta työntekijöitä esimerkiksi hyllyttämään. Joitakin voidaan pikakouluttaa kassatyöhön.

Asukkaan mukaan tilanteet muuttuvat nyt nopeasti.

– Viikko sitten emme tienneet, että tilanne menee näin pahaksi näin nopeasti. Käänteet voivat olla isoja jatkossakin ja tilanne voi eskaloitua. Emme tiedä, miltä pääsiäisen aikaan näyttää.

KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop toteaa yhtiön tiedotteessa, että ruoan kysyntä on siirtynyt ravintoloista koteihin, mikä tuo painetta ruokakaupan kuormien purkamiseen, hyllyttämiseen ja asiakaspalveluun.

Autokauppaa hiipuu pian

Yhtiön yhteistoimintamenettely pitää sisällään myös autokaupan. KPO:lla on Vaasassa Automaa-liike, jossa on 30-40 työntekijää. KPO:n talousjohtajan Matti Laukan mukaan autokaupassa on toistaiseksi töitä kohtuullisesti, mutta oletus on, että se hiipuu lähiaikoina.

– Varaudumme siihen käyttämällä keinona ehkä lomautuksia.

Laukka toteaa, että KPO lähtee siitä, että kyseessä on tilapäinen häiriö, joka menee ohi. Mahdollisilla lomautuksilla mennään tämän vaikean hetken yli.

Yhteistoimintaneuvotteluissa arvioidaan henkilöstön lomauttamistarvetta ja kartoitetaan väliaikaisia toimia, joilla tilanteen yli selviydytään.

Terhi Ekola