Kulttuurimaisema säilyy

ILMAJOKI

Etelä-Pohjanmaan ladot vähenevät. Maakuntamuseon rakennustutkija Sirkka-Liisa Sihvonen arvioi latojen määräksi nyt kolme prosenttia siitä, mitä se oli suurimmillaan 30–50-luvuilla.

– Luulen, että ladot eivät katoa. Tulee uusi sukupolvi, joka kunnostaa ja voi säilyttää niitä. Ladot ovat säilyneet Pohjanmaalla ehkä pisimpään, ne kuuluvat identiteettiin ja ne joutaa säilyttää, sanoo Sihvonen.

– Rapistuminen on osittain silmänlumetta, usein hirret ovat hyvässä kunnossa, mutta katto mennyt. Säästyneet ladot on katettu aaltopellillä.

Sihvonen arvioi omistajien haluavan pitää ladot pelloilla, vaikka niillä ei välttämättä ole käyttöä, eikä uusia enää tehdä.

– Maatalous on muuttunut, heinää ei niitetä ja ladot ovat jääneet tarpeettomiksi. 60-luvulla ryhdyttiin rakentamaan uusia navettoja, joiden ylisille vietiin heinät, ja latojen tarve väheni.

Suomen liityttyä EU:n vuonna 1995 alkoi viljelyalojen tarkka mittaaminen. EU:n maataloussäädösten mukaan maataloustukea ei makseta pellolle ladon pinta-alalta.

– Taloudellinen menetys ladon alalta on vähäinen. Usein perhe tai perikunta vaatii ladon säilyttämistä, se muistuttaa vanhasta ajasta, kertoo Sihvonen.

Ensimmäiset ladot 1800-luvulla on rakennettu hirrestä, uudemmat laudasta sahatoiminnan alettua 1900-luvulla.

– Jos ladot katoavat, niiden perään ryhdytään itkemään, sanoo Sihvonen.

– En ole jäänyt itkemään latoja. Ne antavat perspektiiviä maisemallisesti, mutta jos vaaditaan että pitää säilyttää, se ei ole tarpeellista. Kulttuurin käsitteeseen kuulu muutos ja niin kulttuurimaisemaakin tarkastellaan muutoksen kautta, pohtii Aalto-yliopiston opettava tutkija Helena Teräväinen Lapualta.

– Kulttuurimaiseman idea on se, että näkyy lakeus, ei lato.

Todellinen latomaisema on Teräväisen mukaan jo kadonnut.

– Latomaisema ei ole ainoa pohjalainen kulttuurimaisema. Tärkeämpi kulttuurimaiseman ominaisuus on se, että se on avoin tila.

Latojen tilalle ei rakenneta mitään uutta.

– Minusta ei pitäisi rakentaa, eihän pellolle rakenneta. Ei tehdä tietä, eikä taloja. Nykyajan latoja ovat heinäpaalit hajallaan pellolla syventämässä perspektiiviä samalla tavalla kuin ladot ennen.

Latojen ylläpitämiseksi ja palauttamiseksi on Teräväisen mukaan tehty pieniä hankkeita ihmisille, jotka ladon haluavat säilyttää. Paikoilla, missä 30-luvulla latoja on ollut tuhansia, on niitä enää tuskin kymmentä.

– Latojen rapistuessa maisema vähitellen muuttuu, mutta esteettisenä kokemuksena se voi olla kaunis. Linnuille ja muille luonnon eläimille ladot antavat suojaa.

Teräväisen mielestä on mahdoton ajatus palauttaa vanha latomaisema siinä laajuudessa, kuin se ennen oli. Ilmajoen ja Lapuan lakeudet ovat nykyiselläänkin suojeltuja ja valtakunnallisesti arvokkaita kulttuuriympäristökokonaisuuksia.

– Latomaiseman palauttaminen on nostalginen haavekuva.

Ladolla pitäisi Teräväisen mukaa olla jokin käyttötarkoitus, esimerkiksi eläinsuojana, jos niiden määrän toivottaisiin kasvavan.