SEINÄJOKI

Seinäjoen kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina koronatauon jälkeen tuttuun paikkaan kaupungintalolle. Asialistalla oli taloutta, energiaa ja maanhankintaa, mutta eniten keskustelua aiheutti tuore hyvinvointiraportti.

Valtuustoryhmien ja yksittäisten valtuutettujen suurimmat huolenaiheet liittyivät lasten ja nuorten ennalta ehkäisevien palvelujen puutteisiin ja ikäihmisten hoivaan. Terveydenedistämisaktiivisuutta kuvaa ns. TEA-pistemäärä, joka kuvaa kunnan onnistumista terveyden edistämiseen liittyvissä toiminnoissa. Seinäjoen pistemäärä on laskenut vuodesta 2018 vuoteen 2019 hiukan alle valtakunnan keskiarvon.

Kaupungin tytäryhtiö Seinäjoki Areena Oy sai kaupungilta pyytämänsä runsaan 200 000 euron lisähoitovastikkeen. Tarve on seurausta koronakriisistä, joka on vähentänyt Areenan tilojen käyttöä. Aikaisempina vuosina lisähoitovastikkeeseen ei ole ollut tarvetta.

Valtuusto hyväksyi viisivuotisen investointien rahoitussuunnitelman muutoksen Seinäjoen Energia Oy:n kanssa. Muutos koskee lainan lyhentämisen aloittamista, jota siirrettiin vuoden 2021 alusta vuoden 2026 alkuun.

Valtuusto keskusteli erityisesti turpeen käytöstä lämmöntuotannossa ja aikataulusta, jolla Seinäjoki on sitoutunut kaupunkina hiilineutraalisuuden tavoitteeseen.

Kaupungin maapoliittisen ohjelman tilastot on päivitetty, ja saatteeksi valtuutetut keskustelivat kaupungin maanhankinnan periaatteista.

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus on tarkoitus saada eduskunnan käsittelyyn ensi vuoden syksyllä. Se tulee aiheuttamaan tarpeita tarkistaa myös kaupungin maapoliittista ohjelmaa.

Markku Kulmala