Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen on sairastunut koronaan. Asiasta kertoi ensin Vasabladet.

Kinnunen vahvistaa asian Ilkka-Pohjalaiselle. Hän kertoo saaneensa perjantaina tavanomaisia flunssan oireita. Kun oireet jatkuivat koko viikonlopun, Kinnunen hakeutui varmuuden vuoksi koronatestiin sunnuntaina. Positiivisen testituloksen hän sai maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Kinnusen vointi on ollut niin hyvä, että hän pystynyt hoitamaan työtehtäviään etänä.

– Eilenkin tein 14-tuntisen työpäivän, hän kertoo.

Oireina hänellä on nuhaa ja hieman kurkkukipua. Kinnunen on saanut kolme koronarokotusta.

Tartunnan alkuperästä ei Kinnusella ole tietoa.

– En ole liikkunut muualla kuin työssäni ja ruokakaupassa, esimerkiksi missään tilaisuuksissa en ole ollut.

Mahdollista lienee, että tartunta on tullut perhepiiristä. Kinnusen puoliso on ollut flunssassa, mutta koska hänen koronatestinsä oli negatiivinen, oletti Kinnunenkin ensin saaneensa saman flunssan kuin puolisokin. Kinnusen perheenjäsenet kävivät koronatestissä tiistaina.

– Sanoinkin viime viikolla, että virusta on niin paljon liikkeellä että se voi vain tulla. Ja kun on lapsia, he liikkuvat kuitenkin sen verran että tartunta voi perheeseen tulla vaikka miten itse pysyttelisi kotona.