Eläviä kuolleiden kuvia

Katsoin yhdysvaltalaisen tieteiselokuvan Inception. Leffan voi luokitella surrealistiseksi, sillä Leonardo DiCaprio tapailee kuollutta vaimoaan unen ja todellisuuden rajamailla.


Myös William Shakespeare usein pohti unikuvia. Esimerkiksi näytelmässä The Tempest todetaan: "We are such stuff/ As dreams are made on; and our little life/ Is rounded with a sleep."

Olemme rakentuneet samoista aineksista kuin unet tai unelmat. Ja pikku elämämme on vain nokoset.

Paavo Cajander käänsi Myrskyn lausahduksen runollisemmin elävälle teatterille: "Sama kude on meissä kuin mik' unelmissa on ja unta vain on lyhyt elämämme."

Käyntini Bio Marilynissä Seinäjoen keskustassa oli samalla elämäni ensimmäinen vierailu Maakuntatalossa. Rakennus toimi alun perin maakunnan yhteisenä urheilu- ja kulttuurikeskuksena.

Siellä on elävien kuvien lisäksi kuolleiden kuvia. Enkä tarkoita aulan Marilyn Monroe -maalausta.

Toisen kerroksen seinältä voi huomata friisin Lakeuden kansan vaellus, jonka maalasi surrealistisen taidesuuntauksen edustaja Arvid Broms.

Boheemielämää viettäneen maalarin eloon sopivat laulunsanat: "Taiteilijaelämää, minä, Melleri ja Morrison, taiteilijaelämää, niin kuin Eino, Pena sekä John."

Elämäntaiteilija Arto Melleri sai Finlandia-palkinnon runokokoelmastaan Elävien kirjoissa. Hän ja Broms jotenkin tekivät vaihtokaupan.

Lappajärveläinen Melleri (1956-2005) muutti Helsinkiin, kun taas helsinkiläinen Broms (1910-1968) asui elämänsä viimeiset vuodet Lappajärvellä.

Nuorena ehdin käydä edesmenneessä Lappajärven kantakrouvissa. Kunnan historiaa esittelevät maalaukset ravintolassa jäivät Bromsin viimeiseksi teokseksi.

Helsingin yliopistossa kuuntelin luentoja enimmäkseen Porthania-rakennuksessa. Sieltä löytyy Bromsin seinämaalaus Eteenpäin-Korkeammalle.

Elämäni ei onneksi ole kulkenut niin alamäkeen, että olisin nähnyt alttaritaulun Minä olen tie, jonka Broms maalasi Vaasan lääninvankilaan.





Luetuimmat kolumnit
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa