Kolumni: Rakkaudentunnustus ihan koko Suomelle

Muutin Pohjanmaalle, silloiseen Vaasan lääniin, lähes 40 vuotta sitten. Olin kasvanut Helsingissä, kuten isäni, isoisäni sekä isoisäni äiti ja hänen isänsä.

Kukaan meistä ei ole ajatellut, että pääkaupunki olisi koko Suomi. Opin jo pienenä, että ajatus oli sivistymätön.

Keskellä Helsinkiä 1830-luvulla syntynyt ja kasvanut isoisäni isoisä Emil lähti lukioon Porvooseen, koska Helsingissä ei vielä 1840-luvulla ollut yliopistoon johtavaa oppilaitosta.

Ennen Helsinkiä myös Vaasassa oli lukio, samoin Kuopiossa, Turussa ja Viipurissa.

Sukua asui pitkin Savoa ja Pohjois-Karjalaa. Heidän luonaan vierailtiin ja tiedettiin, että hyvää elämää oli niin Juvalla kuin Helsingissäkin.

Isoisäni äiti Lili, joka syntyi 1864, vietti kesiä Uudellamaalla, Pohjois-Karjalassa ja Savossa.

Kaupunkilaisperheissä tiedettiin, että lasten pitää imeä kesät raitista ilmaa ja oppia maatalon töitä. Kesän aikana ommeltiin vaatteet ja kudottiin kankaat ja matot.

Ruotsinkielisen perheen tytön maaseutukesien syy oli myös suomen kieli. Lilin Emil-isä kuului suomalaisuusliikkeeseen ja vaikka hän ei itse oppinut hyvin suomea, hän halusi, että hänen lapsensa rakastavat kieltä ja koko maata.

Lili löysi puolisokseen papiksi lukeneen pohjoiskarjalaisen metsätorpan pojan, Juhon.

Kaupunkilaistytöstä tuli maalaispappilan emäntä, joka oppi maatalon työt lypsystä ja puutarhanhoitoon. Perhe asui ensin Inkerinmaalla, sitten Karjalassa Kurkijoella ja Uudellakirkolla.

Äitini taas vietti nuoruutensa kesät heinätöissä Ahvenanmaalla, jotta hän oppi ruotsia.

Isäni oli töissä osuusliikkeen nuorisojaostossa ja kiersi kesät järjestämillään lastenleireillä eri puolilla Suomea.

Muistan yhä reittejä, joita ajoimme kurkunvihreällä Anglialla ja vihreänharmaalla Toyota Corollalla 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa.

Lammi, Orivesi, Ruovesi, Virrat, Lehtimäki, Lappajärvi, Kokkola. Jyväskylä, Suolahti, Viitasaari, Kemi, Rovaniemi, Kemijärvi. Tai Turku, Mynämäki, Taivassalo, Kustavi.

Näiden retkien jälkeen Suomen kartta hahmottui koulussa helposti.

Monena kesänä olimme matkalla mukana koko perhe. Hihamerkit ja paikkakuntaviirit muistuttivat siitä Suomesta, joka ulottui Helsingin ulkopuolelle. Kehä kolmosta ei ollut, eikä niin rajua jakoa kaupunkiin ja maaseutuun kuin on tänään.

Isoisällä oli valkoinen huvila Vääksyn kanavan lähellä.

Huvila, sen puutarha ja karhunvatukat, jotka nyt kasvavat Kristiinankaupungissa, ovat yhä osa minua.

Muistoissa kolme kesäkuukautta ovat pidemmät kuin yhdeksän kaupunkikuukautta, niin paljon aistivoimaisia elämyksiä maaseutukesiin mahtui.

Vanhat tädit siemailivat sherryä ja puhuivat huvilan kuistilla hauskaa sekakieltä. Joka toinen sana oli ruotsia, joka toinen suomea. Välillä sekaan osui venäjää tai saksaa.

Kun muutin Kristiinankaupunkiin, kävelin iltaisin lumisen kaupungin katuja ja kuljin kuin Topeliuksen sadussa. Joku tätikin vilahti ikkunassa.

Pikkukaupungin kielten sekamelskassa oli kotoinen olo.

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit