Kolumni: Tasa-arvo on matka, ei määränpää

Tänä vuonna sata vuotta täyttävällä kotimaallamme on kunniakas historia, mitä tulee sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Naisten äänioikeus, naiset eduskunnassa, nainen presidenttinä, tämä kaikki on täällä nähty jo ajat sitten, kun joissain maailmankolkissa sitä äänioikeuttakin vasta odotellaan.

Tästä huolimatta tasa-arvo ei ole Suomessakaan tullut vielä valmiiksi. Itse asiassa koko ajatus, että tasa-arvo tulisi joskus tiensä päähän, on jo itsessään absurdi. Aina löytyy korjattavaa, eikä tietenkään pelkästään naisten ja miesten välisissä kysymyksissä, vaan myös monessa muussa asiassa.

Vuodesta toiseen jatkuva tasa-arvokeskustelu turhauttaa monia, erityisesti niitä, jotka eivät omassa elämässään ja ympäristössään näe tarvetta parannuksille.

On helppoa ajatella, että tasa-arvo on nyt täytetty eikä enempää tarvita, jos ei itse koe tarvitsevansa puolustajaa missään tilanteessa.

Minäkin olen niin onnekkaassa asemassa, että en juurikaan koe elämässäni syrjintää. Kuulun siis siihen ihmisryhmään, joka kokee maailman tasa-arvoiseksi paikaksi elää.

Yritän kuitenkin pitää korvani auki ja olla tuudittautumatta siihen uskoon, että maailma olisi valmis vain siksi, että minä koen sen sellaiseksi.

Tasa-arvokeskustelu menee usein näin: joku nostaa esille ongelman, vaikka nuorten naisten kokeman seksuaalisen ahdistelun.

Tämä on tasa-arvoisessa maassamme todellinen ongelma, josta jokaisella nuorella naisella on tarina kerrottavanaan.

Mutta hei, nuoret miehetkin kokevat seksuaalista ahdistelua! Ja entä kaikki ne kulttuurit, joissa nuoret naiset silvotaan ja naitetaan väkisin itseään puolta vanhemmille miehille?

Yhtäkkiä emme keskustelekaan alkuperäisestä ongelmasta, vaan joudumme sivuraiteille mittelemään siitä, kuka löytää kaikista hirveimmän vastaesimerkin.

Se, että yhteen asiaan kiinnitetään huomiota, ei kuitenkaan tarkoita et- teivät mitkään muut asiat olisi tärkeitä. Ei vain ole yksinkertaisesti järkevää käsitellä kaikkia maailman epäkohtia yhdessä puntissa. Ne voi ottaa esille rauhallisestikin, yksi asia kerrallaan.

Sillä tavalla on suurempi mahdollisuus, että kaikki todella saavat äänensä kuuluville.

On helppo todeta, että Suomi on jo tasa-arvoinen maa, ja sillä siisti.

Mutta jotta myös pysyisimme tasa-arvoisena maana, meidän täytyy olla hereillä ja pystyä kuuntelemaan erilaisten ihmisryhmien kokemuksia, eikä lyödä jatkuvasti pöytään raflaavia vertailukohteita, jotka vievät huomion alkuperäiseltä asialta.

Yhdestä ongelmasta puhuminen ei ole pois toiselta ongelmalta, aivan kuten yhden ihmisryhmän saavuttama tasa-arvo ei ole pois niiltä, jotka siitä jo nauttivat.

Voisimme ehkä jopa ajatella, että tasa-arvoa ei ole olemassa vain rajallista määrää, vaan se on niitä asioita, jotka lisääntyvät jakamalla.

Tasa-arvoa ei ylipäätään kannata pitää utopistisena määränpäänä, joka jonain päivänä saavutetaan. Se on pikemminkin matka, jonka varrella ihmiskunta kasvaa ja kehittyy yhdessä.

Kirjoittava kulttuurialan sekatyöläinen

Kommentoi